Ullan 01/10 tekijät

Ullan tekijöihin saat yhteyden heidän sähköpostinsa, bloginsa tai Ullan kautta. Jos olet rekisteröitynyt Ravelryyn, voit ottaa yhteyttä myös Ulla Knits -ryhmän kautta.

Lähetä ohjeisiin liittyvät kysymykset osoitteeseen ohjeet @ ullaneule . net

Taina Anttila

Taina on kolkyt ja risat neulova diplomi-insinööri Oulun seudulta. Neulomaan hän oppi reilusti alle kymmenvuotiaana eikä ole sen jälkeen puikkoja käsistään laskenut. Myös muut käsillä tekemisen muodot, kuten esimerkiksi ompelu, kuuluvat Tainan vapaa-aikaan.

Tainan tuotoksiin voi tutustua hänen Käsillään-blogissaan.

Manteli »

Viimeiseen metriin »

Taija Elo

Taija Elo on neuloja kolmannessa polvessa, oppinsa ja innostuksensa hän on saanut isoäidiltään jo ennen kouluikää. Neulomisessa oli kuitenkin välillä pitkä tauko, kunnes muutama vuosi sitten iski uudelleen kaipuu tehdä käsillään kauniita neuleita. Aina neuleet eivät valmistu ihan ongelmitta, sillä Taija on erikoistunut lukemaan ohjetta vain pintapuolisesti niin, että lopputuloksena on runsaasti purkamista ja ärräpäitä.

Puikkojen heiluttamisesta syntyviä tuloksia hän esittelee Tuin Kutomo -blogissaan.

Mittatilauspolvarit »

Katian uutuuslangat -arvostelu »

Ota yhteyttä Taijaan: taijaelo @ yahoo.com tai blogin kautta.

Niina Hakkarainen

Niina innostui neulomisesta lukiossa ja onkin siitä lähtien neulonut enemmän ja vähemmän säännöllisesti. Parin vuoden tauon jälkeen neulonta tuntuu taas uudelta ja uusi on myöskin innostus erilaisten ns. parempien lankojen hankkimiseen. Kuvassa hän on toisen harrastuksensa, hyvän ruoan parissa.

Neulomisharrastuksestaan Niina kertoo Knitter's Block -blogissaan.

Silver screen »

Neulo ja nauti! -arvostelu »

Neulo. Virkkaa. Kirjo. Jämälangasta! -arvostelu »

Suomalaisia sukkia ja muita neuletöitä -arvostelu »

Ota yhteyttä Niinaan: niina @ iki.fi

Suvi Heikkilä

Suvi oppi neulomaan jo ennen kouluun menoa ja on neulonut joululahjasukkia ala-asteelta lähtien. Useamman vuoden neuleita ja lankakeriä on kerääntynyt kotiin enenevässä määrin. Parhaiten Suvin puikoilla viihtyvät erilaiset sukkalangat.

Käsinneulomisen lisäksi hän harrastaa käsillä tekemistä myös koneneuloen sekä helmitöitä tehden. Suvi kertoo neuleistaan satunnaisesti blogissaan veranon kutimet.

Armas »

Pääkirjoitus: Neulojan unelmatalvi »

Ota yhteyttä Suviin: paatoimittaja @ ullaneule.net

Jussi Katajala

Jussi on neulojan aviomies, tietoliikenneinsinööri ja tietotekniikan DI, joka kuvitteli juttunsa ”Elämä, maailmankaikkeus - ja lanka” olleen neulomista postmodernissa maailmassa käsittelevän juttusarjan ensimmäinen ja viimeinen osa, mutta hänelle kerrottiin että hän oli väärässä.

Jussin harrastuksiin voi perehtyä Jussin sivuilla.

Viva Fantomas! »

Pyydä Jussi oluelle: jussi @ katajala.net

Marjut Katajala

Marjut on neulonut enemmän ja vähemmän innokkaasti viimeiset kymmenkunta vuotta. Hän keräilee lankaa ja harrastaa aviomiehensä kiduttamista pehmeillä neuleilla. Marjut esittelee neuleitaan ja joka paikkaan tunkevia lankaa jäystäviä kissojaan Marjutin neuleet -sivuillaan.

Manuela »

Mariliis »

Ota yhteyttä Marjutiin: marjut @ katajala.net

Kirsikka

Kirsikan neuleharrastus ja lanka-addiktio on kehittynyt pikkuhiljaa kroonisempaan suuntaan 2000-luvulla, tosin työn ja pienten lasten ympäröimän arjen rajoittamana. Hän pitää erityisesti lankojen hamstraamisesta ja neuleprojektien suunnittelusta, mutta ehtii toteuttaa vain murto-osan suunnitelmistaan.

Koko tarina Kirsikan neuleharrastuksesta löytyy Lanka-addiktin päiväkirjasta.

Leon »

Johanna Koski

Johanna Koski on neulonut kuusivuotiaasta saakka. Neulonta on kulkenut mukana läpi elämän. Hän on myös tehnyt Kristel Nybergin kanssa neulekirjan Punokset puikoille. Inspiraatioita hän saa sekä ympäristöstä että langoista.

Johannan kertoo neuleistaan Langankuluttaja-blogissaan. Johannan nettisivut ovat osoitteessa http://kotisivu.dnainternet.net/deadbeat/johannas.

Papyrus »

Ota yhteyttä Johannaan: langankuluttaja @ gmail.com

Marjukka Lampo

Marjukka löysi neulomisen ihanuuden lukion jälkeen käsien käydessä levottomiksi yliopiston luennoilla. Pikkuhiljaa kutimet löysivät tiensä kaikkiin luentosaleihin ja aina vain entistä enemmän myös kotisohvan puolelle. Neulomisen lisäksi hänen aikansa kuluu teatterin- ja pelitutkimuksen parissa, ja aina joskus, kun kädet pääsevät vapaiksi langan pauloista, ne uppoavat saman tien jauhopussiin tai näpertämään muita käsitöitä. Marjukka esittelee tekemisiään Monologi langasta -blogissaan.

Iris »

Satu Lehti

Satu Lehti on neulonut aktiivisesti vasta muutaman vuoden. Alkeet Satu opetteli jo vuosia sitten, mutta oli pitkään sitä mieltä, että neulominen on pitkästyttävää ja vaikeaa. Neulomisen uudelleen aloittamisen syy oli se yleisin, tarve: tytär tarvitsi sukat ja poika tumput. Satu alkoi etsiä ohjeita nykyaikaisesti netistä ja tutustui neuleblogeihin. Ohjeet löytyivät ja siinä sivussa Satu jäi koukkuun sekä neulomiseen että blogeihin. Niiden pakollisten sukkien jälkeen Sadun puikoilta alkoi syntyä pitsihuiveja toinen toisensa jälkeen.

Satu kertoo neuleistaan ja perheestään enemmän blogissaan Villaa ja villakoiria nimellä Villasatu.

The Tailored Sweater -arvostelu »

Laura Lehtinen

Laura Lehtinen eli Puputsi on innokas, mutta laiska neuloja, joka vasta suunnittelee ensimmäisiä omia mallejaan. Neulontaharrastusta on kuitenkin takana jo useamman vuoden ajan, vaikka nykyisin neulontaharrastus on painottunut lankahamstraukseen. Aika menee lähinnä töissäkäyntiin, eikä neuletöitä saa pahemmin valmiiksi asti. Sydäntä lähellä ovat myös virkkaaminen, helmitöiden harjoittelu ja massatyöt. Neulonta- ja muita puuhia voit seurata Puputsin puuhat -blogissa.

Neulo ja huovuta lapselle -arvostelu »

Lilia Mankki

Lilia Mankki on kolmen lapsen äiti, yhden miehen vaimo ja insinööriopiskelija, joka neuloo suurimman osan valveillaoloajastaan.

Vanamo »

Nna

Nna hurahti neulomiseen vuodenvaihteessa 2008. Kärsivällisyys ei meinaa riittää isompiin töihin, joten Langanluonnissa näkyy paljon nopeasti valmistuvia asusteita.

Tähtikala »

Lotta Palonen

Lotta aloitti maanisen neulomisen kandiseminaarinsa aikana, kun opiskelupaineet piti purkaa jonnekin. Vieläkin käsityöt ovat se paras ja rakkain tapa purkaa stressiä, saada onnistumiskokemuksia, olla luova, tutustua uusiin ihmisiin ja perustella jatkuvat lanka-, kirja-, lehti-, nappi- ja neuletarvikeostokset. Valmistuneita töitään Lotta esittelee suurella hartaudella ja pieteetillä blogissaan Harras harrastus.

Basilika »

Riikka R.

Riikka R. on innokas käsitöiden harrastaja, joka sai ensimmäisen neulekoneensa isotädiltä ylioppilaslahjaksi. Tämä isotädin 70-lukulainen Juki-neuluri heitti lankakerän nurkkaan kolmen käyttövuoden ja noin kymmenen villapaidan jälkeen, mutta onneksi äiti osti uuden Brotherin ja antoi sen pitkäaikaislainaan Riikalle. Lasten vauva- ja taaperovuosina käsitöiden painopiste oli ompelussa ja käsinneulomisessa, mutta viimeisen vuoden ajan Riikan mies on valittanut neulekoneesta kuuluvaa hampaita vihlovaa kilinää ja ratinaa. Mies käski liittää tämän ohjeen tarvikeluetteloon kuulosuojaimet muille perheenjäsenille.

Usva »

Mira Ranki

Mira on neulonut ala-asteesta lähtien eli reilut 15 vuotta. Vuonna 2004 iski se suurin neulebuumi ja loppua ei ole näkyvissä. Miran lempitekniikoita ovat palmikot niin sukissa, paidoissa kuin neuletakeissakin. Kotona vaikuttaa keskeneräisten neuleiden lisäksi kaksi koiraa.

Mira esittelee tuotoksiaan myös Mippe neuloo -blogissaan.

The Knitter's Handy Book of Sweater Patterns -arvostelu »

Ota yhteyttä Miraan: mirzu @ lonien.net

Pörrö Sahlberg

Pörrö Sahlberg on helsinkiläinen taiteilija ja freelance-yrittäjä. Omien ja lastenvaatteiden lisäksi syntyy myös seinätekstiileitä ja taideteoksia monenlaisilla lankatekniikoilla. Pörrön viimeaikaiset neulomukset ovat keskittyneet lankavaraston eliminointiin, mutta onpa työlistalle mahtunut muutama hääkimppukin yhdessä askartelumassojen kanssa.

Pörrö pyörittää Ihan Itse -kädentaitofoorumia ja blogaa osoitteessa http://blogit.claymountain.com/ike/.

Kuinka piirtää neuleideat kuviksi? »

The Tailored Sweater -arvostelu »

Tuulia Salmela

Tuulia neuloo ja hamstraa lankoja palmun alla San Diegossa. Tuotoksia löytyy säännöllisen epäsäännöllisin väliajoin Louhittaren Luolasta.

Neuleen istuvuus, omien mittojen mukaan neulominen ja neuleen sarjoittaminen »

Ota yhteyttä Tuuliaan: tuuliasalmela @ yahoo piste com.

TiiQ

TiiQ oppi neulomaan pyöröneuletta sukkapuikoilla jo ennen kouluikää ja yläasteikäisestä lähtien hän neuloi paitsi itselleen ja perheelleen, myös tilauksesta ystävilleen. Käsityöharrastus hiipui parikymppisenä elpyäkseen uudelleen esikoisen syntymän jälkeen. Sukkiensuunnittelukärpänen pääsi puremaan kuitenkin toden teolla vasta kesällä 2009.

Kiertoradalla »

Tähtilatva I ja II »

Ota yhteyttä TiiQ:uun: kiertorata @ gmail.com.

Laura Uusitalo

Laura suunnittelee neuleita silloin, kun luovuus ei pääse purkautumaan leipätyöhön. Hänen tekeleensä löytyvät Ravelrysta nimimerkin laurau takaa.

Oulanka »

Ota yhteyttä Lauraan: laura.uusitalo @ iki.fi

Oikolukijat

  • Hanna-Kaisa Hämäläinen
  • Marjut Katajala
  • Satu Lehti
  • Laura Lehtinen
  • Midori
  • villasukka
  • Tiina Väätäinen

Latojat

  • Suvi Heikkilä
  • Kalma-A
  • Marjut Katajala
  • Piia R

Sivupohja

Liisa Pohjalainen