Kuinka piirtää neuleideat kuviksi?
Eräänä päivänä syksyllä sain järjestäytymiskohtauksen, ja päätin piirtää kaikki hajanaisten luonnoskirjojen ja muistivihkojen sivuille raapustamani neuleideat yksien kansien alle. Tutkiskelin nettiä muotipiirtämisen saralta löytämättä oikeastaan juuri ollenkaan käyttökelpoisia piirustusohjeita. Ainoa varteenotettava idea oli piirtää ihmishahmoja himmeällä kynällä paperille ja luonnostella vaatteet sitten näiden hahmojen päälle. Valmiita hahmoja ei netistä löytynyt kuin muutama ja nekin valitettavan vääränoloisia neulesuunnittelua ajatellen. Onneksi vanhempi lapseni tiesi, että kirjakaupoista saa lapsille vaatesuunnitteluun tarkoitettuja piirustusvihkoja.
Tuotevalikoima
Piirustusvihkoja löytää kirjakaupoista useimmiten joko manga-kirjojen lähettyviltä tai sitten lasten piirustustarvikehyllyn liepeiltä. Toistaiseksi olen löytänyt kaksi melko samanoloista tuotesarjaa: Top Model -vihkot sekä Fashion Angelsin Facion Design -sarjan. Molemmissa sarjoissa on kuvattu isopäisiä, mittasuhteiltaan vääristeltyjä ihmishahmoja. Siinä missä oikeissa muotikuvissa hahmojen pituutta lisätään ja pään kokoa pienennetään, vihkoissa on suuripäisiä ja vähän normaalia lyhyempiä hahmoja. Tämä ei kuitenkaan haittaa harrastajan ideakuvissa.
Perusidea
Vihkosissa on valmiiksi himmeällä piirrettynä hahmon vartalo ja pää. Silmät on painettu molemmissa vihkoissa tummemmalla värillä. Yleensä vain aukeaman toinen sivu on valmiiksi piirretty. Tämä mahdollistaa aukeaman toisen sivun käyttämiseen neuletilkkujen, mittojen ja muiden muistiinpanojen kirjoittamiseen.
Itse piirrän paidan perusmuodon ensin lyijykynällä kuvien päälle. Tämän jälkeen piirrän spriitussilla paidan tai vaatteen tärkeimmät muodot ja yksityiskohdat, kuten saumat. Koska käyttämäni tussit imeytyvät paperista läpi, laitan vihkoon papereiden väliin suttupaperia. Tämän jälkeen apuna käytetyt lyijykynäviivat voi halutessaan poistaa vielä pyyhekumilla.
Väritän vaatteet puuväreillä ja piirrän ihmishahmon perusviivat ruskealla spriitussilla.
Merkitsen kuvaan tussilla myös kavennus- ja levennysraidat, mallineuleen vaihtumiskohdat ja viitteellisesti esimerkiksi laskokset, taskut ja päällikeompelut.
Vaatemallineet suunnittelun apuna
Fashion Design -vihossa on mukana myös seitsemän mallinelevyä joissa on yli sadan vaatteen ääriviivat. Näitä apuna käyttäen on helppo rajata hahmojen päälle vaatteiden perusmuotoja.
Piirsin perusmuodon taas lyijykynällä, tämän jälkeen viimeistelin spriitussilla vaatteen muodot ja pääyksityiskohdat. Värittämisen jälkeen kirjoitin idean tarkemmin muistiin. Ellei minulla ole valmiina tiedossa mille langalle suunnitelma on tarkoitettu, kirjoitan muistiin summittaisen puikkosuosituksen ja mahdollisesti myös materiaalin. Jos lanka on tiedossa, teippaan ohjeen kulmaan pätkän lankaa mukaan.
Vaatemallineita voi myös käyttää sellaisenaan apuna, kun piirtää tavanomaisimpien vaatemuotojen hahmoja tyhjille sivuille.
Ideoista suunnitelmiksi
Ideakuvien tarkoitus ei ole olla vielä loppuun vietyjä neulesuunnitelmia. Suunnitteluvaiheessa piirustuksesta on kuitenkin helpompi tavoittaa vaatteen idea jos se edes jossain määrin muistuttaa muodoiltaan vaatetta eikä laatikkoa, kuten neulepaitapiirustukseni ennen tätä. Vaatteiden ideointi itsessään on yhtä hauskaa kuin lapsena paperinukeille piirtäminen oli, mutta piirustuksiin voi merkitä muistiin myös erilaisia ideoita kauluksista, hihoista ja muista yksityiskohdista.