Ulla 03/11

Debbie Stoller: Stitch'n bitch Sankarineulojan käsikirja

Debbie Stollerin Stitcn'n bitch -sarja on edennyt jo viidenteen osaan - jos mukaan ei lasketa oheismateriaaleja kuten muistikirjaa ja kalentereita. Suomennoksista tämä on järjestyksessä neljäs. Ensimmäinen kirjoista, Neulojan käsikirja, oli enemmän aloittelijoille ja opasti tekniikoita silmukoiden luomisesta lähtien. Uusin teos, Sankarineulojan käsikirja, vie asiat astetta pidemmälle.

Kirja on muhkea opus, sivuja hakemistot mukaan luettuna löytyy yli 350, joista teoriaosaa on noin puolet ja loppupuoli ohjeita. Teoriapuoli on jaettu kahteen osaan, sankarineulojan tekniikoihin ja omien mallien toteuttamiseen. Sankarineulojan tekniikoissa aloitetaan kirjoneuleen neulomisesta yhdellä langalla per kerros ja lopetetaan lyhennettyihin kerroksiin. Välillä käydään läpi monenlaisia tekniikoita, kuten erilaisia luomistapoja, kavennuksia, helmillä neulomista yms. Oman mallin toteuttaminen -osiossa puhutaan luonnostelusta, mittojen otosta, ohjeen kirjoittamisesta yms. neulesuunnittelun perusasioista. Kuvituksena kummassakin osiossa käytetään pääosin piirrettyjä kuvia. Ne eivät mielestäni toimi aivan joka kohdassa niin hyvin kuin valokuvat, mutta ne ovat kuitenkin selkeitä ja hyvin piirrettyjä, selventäen siten sanallisia ohjeita varsin hyvin.

Neulemallit-osiossa laitetaan teoria käytäntöön ja sovelletaan opittuja asioita. Mallit on jaettu ja järjestetty suunnilleen samaan tapaan kuin ne teoriaosassa esitellään. Ohjeet on järjestetty luokkiin 'värejä ja silmukkataikoja', 'kirjoneuleet ja intarsianeuleet', 'palmikot', 'nypyt ja siirtyvät silmukat', 'pitsi ja helmet' sekä 'kirjonta'. Niitä löytyy kaikkiaan 41 kpl ja ne on kerätty eri puolilta maailmaa; Ovatpa mukaan päässeet suomalaisen Vilma Vuoren pitsisukatkin. Ohjeet on kirjoitettu sanallisesti, kerros kerrokselta -tyylillä, mutta suurimmasta osasta löytyy myös kaaviot ja vaatteista löytyy melko hyvin myös kaavapiirrokset. Se, että ohjeet ovat kaikki eri suunnittelijoilta tekee valikoimasta monipuolisen ja tasoltaan vaihtelevan - jokaiselle löytyy jotakin. Toisaalta tämän voi myös kokea haitaksi, jos ei halua neuloa kaikenlaista vaan keskittyisi mielellään vaikkapa huiveihin.

Kirjan suomennos tuntuu varsin pätevältä, teksti on sujuvaa, termit suunnilleen oikeita ja ohjeetkin vaikuttavat luettavilta, eikä niissä ole outoja sanamuotoja. Kirjasta löytyy errata englanninkielisiltä sivuilta, mutta ei Nemon sivuilta. Tosin kirjassa tuntuvat olevan oikein muut paitsi Kirjatoukan (Bookish Cardigan) sivun 226 vyötärökavennukset. Toivoisin kustantajien tekevän alkuperäisen painoksen korjaukset mahdollisimman hyvin alkuperäisen erratan mukaan. Toki aina se ei ole mahdollista.

Sankarineulojan käsikirja on hakemistoineen kiitettävän monipuolinen lähdeteos jo hieman edistyneemmälle neulojalle. Jos haluat laajentaa taitojasi neulomisesta mutta et ole kuitenkaan vielä valmis paksuihin englanninkielisiin tietoteoksiin, on Sankarineulojan käsikirjaa hyvä paikka aloittaa. Ja saahan siinä myös runsaasti ohjeita neuvojen oheen.

Tiedot

Debbie Stoller: Stitch'n bitch Sankarineulojan käsikirja
Suomennos Kaija Koirikivi
Kustannusosakeyhtiö Nemo, 2011
ISBN: 978-952-240-116-8

Teksti

Niina Hakkarainen

Lisää Niinasta

Kuvat

Nemo

Ulla 01/12 - Artikkelit

Eri kirjoittajia:
Lanka-arviossa alpakkasekoitelangat

Eri kirjoittajia:
Lanka-arviossa bambu- ja puuvillasekoitelangat

Eri kirjoittajia:
Lanka-arviossa paljettilangat

Eri kirjoittajia:
Lanka-arviossa villa- ja villasekoitelangat

Niina Hakkarainen:
Kaikki lähti lapasesta -arvostelu

Niina Hakkarainen:
Neulo. Virkkaa. Kirjo. Eko-langasta! -arvostelu

Niina Hakkarainen:
Pääsiäiskoristeet -arvostelu

Niina Hakkarainen:
Stitch'n bitch Sankarineulojan käsikirja -arvostelu

Niina Hakkarainen:
Tikusta asiaa - eli artikkeli sukkapuikoista

Niina Hakkarainen:
Virkkaa kukkia, perhosia ja korentoja -arvostelu

Suvi Heikkilä:
Valoa kohti

Hanna-Kaisa Hämäläinen:
Ullan neulojaesittelyt: Mia Heikkinen

Eeva Saviranta:
Hauskat nukenvaatteet -arvostelu

Eeva Saviranta:
Neulominen oudossa valossa

Aineiston © sen tuottajalla

Kaupallinen käyttö ehdottomasti kielletty.