Ulla 03/11

Lanka-arviossa paljettilangat

Marks & Kattens Fame trend paljett

Marks & Kattensin uusi kevätlanka Fame trend paljett on yksisäikeinen ja liukuvärjätty lanka, jossa on koristeena kontrastivärisiä paljetteja. Lanka on pörröisen tuntuinen ja hivenen epätasainen, joten parhaan tuloksen saa neulomalla sitä rennolla käsialalla. Suosituspuikkokoko on 3 mm, mutta jos käsialasi on tiukka, suosittelen vaihtamaan suurempiin puikkoihin. Paljetit on jaettu lankaan tasaisin välimatkoin, mutta silti ne asettuvat neulepintaan varsin satunnaisesti. Paljeteista huolimatta neuletuntuma on varsin mukava, mutta neulotussa pinnassa paljetit saattavat raapia herkkää ihoa. Langan väriliuĀ“ut ovat melko pitkiä, ja yhteen kerään mahtuu vain muutama värimallikerta.

Testikerässä oli keskellä yksi solmu, ja siitä aiheutui terävä värinvaihtokohta, joka erottui ikävästi keskellä neuletta. Fame trend paljett -lankaa valmistetaan kahdeksaa väriä, joista 6 on liukuvärjättyjä. Niiden lisäksi värikartassa on kaksi yksiväristä sävyä; musta ja valkoinen. Testikeräksi osui violetti-vihreäsävyinen lanka, jossa oli punaliloja paljetteja. Langasta tulee hivenen meleerattu vaikutelma, koska kehräyksessä on kuljetettu kahta eriväristä kuitua vierekkäin, mutta se tuo miellyttävää elävyyttä neulepintaan.

Langan tiedot

55 % villaa, 38 % akryyliä ja 7 % paljetteja
100 g = 420 m
Puikkosuositus: 3 mm
Tiheys: 26 s ja 37 krs = 10 cm
Käsinpesu 30 asteessa, silitys kielletty

Marks & Kattens M&K Paljett

Marks & Kattensin M&K Paljett -lanka on sitä mitä vyötekin sanoo, eli paljettilankaa. Se on ohutta, kolmesäikeistä, ja paljetit ovat langassa 1-3 paljetin ryhmissä. 25 gramman kerässä on lankaa n. 230 metriä, mikä tekee siitä suunnilleen pitsivahvuista. Lankaa voisi periaatteessa neuloa sinälläänkin, mutta Paljett on oikeastaan tarkoitettu neulottavaksi toisen langan seurana.

Värivaihtoehtoja langassa on viisi; musta hopeisilla paljeteilla, valkoinen joko hopeisilla tai kultaisilla paljeteilla, harmaa hopeisilla paljeteilla ja punainen punaisilla paljeteilla. Paljetit eivät ole ihan tavallisia, vaan hologrammipaljetteja, joten valon osuessa ne kimaltelevat kauniisti eri väreissä.

Neuloin paljettilangasta mallitilkun yhdessä toisen, lähes samanvärisen langan kanssa. Neulominen sujui hyvin ja jäljestä tuli siistiä. Paljettin pinta on hieman pörröistä, mikä auttaa sitä pysymään paremmin kiinni neulepinnassa. Paljetit on sijoiteltu lankaan melko tasaisesti, mikä aiheuttaa hieman niiden ryhmittymistä samoihin kohtiin. Paljetteja voi kyllä helposti hieman siirrellä, jos niiden läikittyminen häiritsee.

Kyseessä on ihan puhdas efektilanka - ja ihan puhdasta akryyliä. Tai no, jos otetaan huomioon paljetit, niin lanka on vain 95 % akryyliä. Värivalikoiman pienuus ja se, että lanka on kuitenkin noin kolme kertaa normaalin ompelulangan paksuista, aiheuttavat sen, että lanka erottuu neulepinnasta hieman muutenkin kuin pelkkien paljettien ansiosta. M&K Paljett on kuitenkin kelpo vaihtoehto jos haluaa pientä blingiä vaikkapa huivin reunaan, mutta ei halua neuloa koko neuletta paljettilangasta.

Langan tiedot

95 % akryyliä, 5 % paljetteja
25 g = 230 m
Puikkosuositusta ei ole
Käsinpesu 30 asteessa

Teksti ja kuvat

Satu Lehti: Marks & Kattens Fame trend paljett

Lisää Sadusta

Niina Hakkarainen: Marks & Kattens M&K Paljett

Lisää Niinasta

Kiitokset

Lankamaailma Nordia

Ulla 01/12 - Artikkelit

Eri kirjoittajia:
Lanka-arviossa alpakkasekoitelangat

Eri kirjoittajia:
Lanka-arviossa bambu- ja puuvillasekoitelangat

Eri kirjoittajia:
Lanka-arviossa paljettilangat

Eri kirjoittajia:
Lanka-arviossa villa- ja villasekoitelangat

Niina Hakkarainen:
Kaikki lähti lapasesta -arvostelu

Niina Hakkarainen:
Neulo. Virkkaa. Kirjo. Eko-langasta! -arvostelu

Niina Hakkarainen:
Pääsiäiskoristeet -arvostelu

Niina Hakkarainen:
Stitch'n bitch Sankarineulojan käsikirja -arvostelu

Niina Hakkarainen:
Tikusta asiaa - eli artikkeli sukkapuikoista

Niina Hakkarainen:
Virkkaa kukkia, perhosia ja korentoja -arvostelu

Suvi Heikkilä:
Valoa kohti

Hanna-Kaisa Hämäläinen:
Ullan neulojaesittelyt: Mia Heikkinen

Eeva Saviranta:
Hauskat nukenvaatteet -arvostelu

Eeva Saviranta:
Neulominen oudossa valossa

Aineiston © sen tuottajalla

Kaupallinen käyttö ehdottomasti kielletty.