Ulla 03/11

Mari Muinonen, Suvi Simola: Kaikki lähti lapasesta

Kaikki lähti lapasesta on kahden blogaavan neulesuunnittelijan yhteistuotos. Kirja ilmestyi jo viime vuoden puolella, lokakuun lopussa sopivasti joulumarkkinoille, mutta hieman liian myöhään ehtiäkseen vuoden viimeiseen Ullaan. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, joten nyt on sopiva aika suorittaa katsaus kirjaan.

Kirja on aika tukevan oloinen opus, kovakantinen ja siinä on sivuja hieman yli 200. Kuitenkin se on käsiteltävän oloinen, ei kovin kookas vaan juuri käteen sopiva. Ohjeita on listattu 23, tosin mukana on pari pipo-lapassettiä, ja samalla ohjeella mutta eri muotoiluilla neulotut miehen ja naisen paidat on nimetty eri nimillä. Ohjeita löytyy vauvaneuleista miehen paitaan ja siltä väliltä. Neuleet ovat aika rouhean oloisia; palmikoita, erilaisia pintoja. Kovin pientä piiperrystä ei ole, ja herkin ohje on Kuurankukka ja sen pitsiset päällyslapaset. Siihen loppuukin herkkyys - mitään pitsihuiveja ei kirjasta löydy. Kokoskaala on laaja, aikuisten neuleista löytyy jopa 12 eri kokoa, joten kirja on käyttökelpoinen monen kokoisille.

Ohjeet on ryhmitelty neljän otsikon alle, ja osioiden alussa on muutama sivu pakinamaista kirjoitelmaa. En keksinyt suoraan millä perusteella ohjeet on osioihinsa jaettu, mutta pelkkien ohjeiden laittaminen pötköksi voisi tehdä esitystavasta hieman tasapaksua, ja onhan noita pieniä "välipaloja" neulonnasta mukava lueskella. Mitään varsinaista teoriaosuutta kirjassa ei ole; lopussa on esitelty kirjassa käytetyt lyhenteet ja lyhyesti muutama tekniikka. Tässä kohtaa pitää tarttua suosikkaiheeseeni, eli siihen miten tuo monesta englanninkielisestä ohjeesta tuttu termi ssk on käännetty. Ja tässä sitä ei ole käännetty ollenkaan. Perusteluna sille on annettu blogissa järjestetty kysely - toisaalta, miksi ei oltaisi voitu käyttää vaikka termiä kahden noston kavennus kun sellainenkin on olemassa ja sitä on käytetty. Olisihan se mukavaa että termeille vakiintuisi vähitellen suomennoksetkin.

Tekijät ovat suunnitelleet pääasiassa ulkomaisille lehdille, eli siis englanniksi, ja se näkyykin kirjassa. Ohjeita lukiessani tuli mieleen että tämä on käännöskirja. Ohjeet ovat pitkiä ja suomalaiseen tyyliin tottuneelle liiankin seikkaperäisiä, ja välillä termit tuntuvat olevan hieman hakusessa. Kokojen runsaus yhdistettynä seikkaperäiseen tyyliin tekee ohjeiden seuraamisesta välillä haastavahkoa. Ohjeiden rakenne on paikoin sekava, sillä kaikista ei heti huomaa, mistä varsinainen ohje alkaa. Alussa voidaan kertoa neuleessa käytetyistä tekniikoista, ja sitten siirryttään suoraan kohtaan "luo x silmukkaa" ilman minkäänlaista väliotsikkoa. Tekniikkaosiot on kyllä painettu kursiivilla, mutta jäin silti kaipaamaan jonkinlaista selvennystä siihen, mistä oikeastaan aloitetaan.

Kuvia ohjeissa on hyvin ja niistä saa hyvän yleiskuvan neuleesta ja sen yksityiskohdista. Kaaviot ovat isoja ja selkeitä, ja ohjeissa on myös kaavakuva neuleesta mittoineen. Kaavakuvat ovat käsinpiirrettyjä mutta selkeitä. Tässä kohtaa tosin kompastuin myös hieman taittoon, sillä ainakin hämärässä lukiessa kaavakuvien eriväriset tekstit eivät erotu tarpeeksi hyvin, ja harhauduin välillä pitämään niitäkin osana ohjetta siitä huolimatta että ne on painettu eri fontilla.

Vaikka kuvien tarkoitus onkin kuvata neuleita, minua häiritsi useassa kuvassa se, että mallin päälaki leikkautui pois. Olisiko ollut suuri vaiva pienentää kuvaa hieman, juuri sen verran että se päälakikin olisi tullut mukaan? Joissakin ohjeissa kuvat ovat ihan ok, mutta esim. Muffeli-paidan yhdessäkään kuvassa ei mallin päälaki ollut päässyt mukaan.

Kahden suunnittelijan yhteistyökirja on pienistä puutteistaan huolimatta miellyttävä uutuus suomalaisten neulekirjojen joukkoon. Kirjaa selaillessa tulee jotenkin lämmin olo; neulekuvien ja kuvituskuvien yhteistyöllä on saatu kirjaan mukavan luonnonläheinen ja harmoninen vaikutelma. Nyt vaan pitäisi olla se takkatuli ja kissa, jotta voisi käpertyä sohvannurkkaan neulomaan.

Kirjalla on oma blogi, josta löytyy neuleiden syntytarinoiden lisäksi myös kirjan errata.

Tiedot

Mari Muinonen, Suvi Simola: Kaikki lähti lapasesta
Kustannusosakeyhtiö Teos, 2011
ISBN: 978-951-851-411-7

Teksti

Niina Hakkarainen

Lisää Niinasta

Kuvat

Teos

Ulla 01/12 - Artikkelit

Eri kirjoittajia:
Lanka-arviossa alpakkasekoitelangat

Eri kirjoittajia:
Lanka-arviossa bambu- ja puuvillasekoitelangat

Eri kirjoittajia:
Lanka-arviossa paljettilangat

Eri kirjoittajia:
Lanka-arviossa villa- ja villasekoitelangat

Niina Hakkarainen:
Kaikki lähti lapasesta -arvostelu

Niina Hakkarainen:
Neulo. Virkkaa. Kirjo. Eko-langasta! -arvostelu

Niina Hakkarainen:
Pääsiäiskoristeet -arvostelu

Niina Hakkarainen:
Stitch'n bitch Sankarineulojan käsikirja -arvostelu

Niina Hakkarainen:
Tikusta asiaa - eli artikkeli sukkapuikoista

Niina Hakkarainen:
Virkkaa kukkia, perhosia ja korentoja -arvostelu

Suvi Heikkilä:
Valoa kohti

Hanna-Kaisa Hämäläinen:
Ullan neulojaesittelyt: Mia Heikkinen

Eeva Saviranta:
Hauskat nukenvaatteet -arvostelu

Eeva Saviranta:
Neulominen oudossa valossa

Aineiston © sen tuottajalla

Kaupallinen käyttö ehdottomasti kielletty.