Täti Violetin hame

Löysin varastostani paksua, lähes kokonaan tekokuituista bukleetyyppistä vuosikertalankaa. Ostin langan vuosia sitten, koska se oli alennuksessa ja väri oli kiva. Silloin neuloin muutenkin enemmän paksuja lankoja, mutta lanka jäi varastoon ja unohtui sinne. Lankavaraston siivouksen myötä tästäkin langasta piti päästä eroon ja tehdä sille ohje. Minulla oli lankaa vain 300 g, joten mitään kovin isoa siitä ei saanut. Päätin neuloa langasta hameen, koska aikaisemmin olin tehnyt Knittyn Surf & Turf -hameen Novitan Tangosta ja yllättäen siitä tuli ehdoton kesähamesuosikkini. Ehkä siis tästäkin möykkyisestä hieman villaa sisältävästä tekokuituhirvityksestä saisi siis kunnollisen käyttöneuleen.

Neule on malliltaan hyvin yksinkertainen, hieman alaspäin kapeneva putki. Oman haasteensa yksinkertaiseen ja muuten helppoon malliin tuo epätasainen ja möykkyinen lanka, mutta toisaalta epätasainen pinta myös peittää pienet virheet. Vyötäröllä on kuminauhakuja ja kuminauhalla voi säätää vyötärön ympärysmittaa. Kavennukset on sijoitettu symmetrisesti ympäri hametta, jotta halkion voi sijoittaa sivulle tai taakse oman mielen mukaan. Hameen helmassa ja halkion reunassa on pari senttiä helmineuletta estämässä neuleen rullaantumista. Hameen voi neuloa tasaisestakin langasta, jolloin lopputulos näyttää ihan toisenlaiselta.

Lanka ja langan menekki

Marks & Kattens Teddy (70 % akryylia, 17 % villaa, 13 % polyesteriä; 50 g / 75 m), 200 – 250 – 300 – 300 g violettia (1541)
Lisäksi mallineuleessa on käytetty ohutta epämääräistä kartiolla olevaa koneneulontalankaa kaksinkertaisena, jotta neule ei olisi liian ilmava suositusta paksummilla puikoilla.

Korvaavaksi langaksi sopii mikä tahansa tiheyteen sopiva lanka. Malli on ajateltu nimenomaan epätasaisille ja möykkyisille langoille. Korvaavia lankoja voivat olla esimerkiksi seuraavat (myös monet muut sopivat):

Novita Palma (100 % polyamidia; 50 g / 120 m (lankaa voi neuloa yhdessä ohuen puuvillalangan kanssa, jos haluaa jämäkämmän lopputuloksen)
Colinette Fandango (100 % puuvillaa; 100 g / 100 m)
Noro Iro (75 % villaa, 25 % silkkiä; 100 g / 121 m)

Neuletiheys

10 s ja 18 krs sileää oikeaa = 10 cm

Neuletiheyttä on tosi vaikea mitata epätasaisesta langasta. Neule kuitenkin joustaa ja muotoutuu päälle, joten ei ole niin kriittistä, vaikka tiheys ei ihan sattuisikaan kohdalleen.

Puikot

6 mm 80 (tai 100) cm pitkät pyöröpuikot tai käsialan mukaan

Muut tarvikkeet

Noin 2 cm vyötärön ympärystä lyhyempi pätkä kuminauhaa, leveys 2 cm
Neula

Koko

Lantion ympärys 88 – 96 – 104 – 112 cm

Ohje on mitoitettu lantion ympäryksen mukaan. Vyötäröllä on kuminauhakuja, joten kuminauhalla saa vyötärön ympärystä säädettyä itselleen sopivaksi.

Ohjeen hameen pituus on 64 cm (kuvissa olevan hameen lantion ympärys on 104 cm ja hame ulottuu polven alle). Jos haluat lyhyemmän hameen, varaa vähemmän lankaa. Pidempään hameeseen tarvitaan enemmän lankaa.

Ohje

Helmineule
1 krs (oikea puoli): * 1 o, 1 n*, toista * - *
2 krs (nurja puoli): * 1 o, 1 n*, toista * - *

Luo 88 – 96 – 104 – 112 s. Yhdistä pyöröksi; varo, ettei neule kierry. Merkitse kerroksen aloituskohta silmukkamerkillä. Neulo 2 krs oikein (kuminauhakuja). Neulo 1 krs nurin (taite).

Neulo 30 cm sileää oikeaa pyörönä taitteen jälkeen (tai kunnes neule yltää takapuolen alle). Aloita kavennukset (kavennukset voit jättää tekemättä, jos haluat hameesta suoran putken, varaa tällöin hieman enemmän lankaa). Neulo 10 – 11 – 12 – 13 s, tee ylivetokavennus, neulo 20 – 22 – 24 – 26 s, neulo 2 s oikein yhteen, neulo 20 – 22 – 24 – 26 s, tee ylivetokavennus, neulo 20 – 22 – 24 – 26 s, neulo 2 s oikein yhteen, neulo viimeiset 10 – 11 – 12 – 13 s. Merkitse kavennuskohdat silmukkamerkeillä. Tee kavennukset kavennuskohdissa yhteensä 3 kertaa 5 cm välein (noin joka 6. krs) = 76 – 84 – 92 – 100 s. Kavennuskerros kannattaa merkitä langanpätkällä tai kerrosmerkillä, koska kohdan erottaminen neulepinnasta ja kerrosten laskeminen on hankalaa.

Kun neuleen pituus on 40 cm taitteesta (tai kunnes hame on sopivan pitkä, halkion aloituskohdan voit päättää itse), aloita halkio. Halkio tulee kerroksen aloituskohtaan ja tämän jälkeen neule tehdään tasona loppuun. Kerroksen vaihtumiskohdassa käännä neule. Neulot nyt nurjan kerroksen. Neulo kerroksen ensimmäiset 4 s helmineuletta. Neulo kerros loppuun sileää oikeaa (nurin nurjalla). Luo kerroksen loppuun 4 s. Luodut 4 s ovat halkion toinen puoli, joka ommellaan toisen puolen alle. Neulo tämän jälkeen tasona reunoissa aina 4 s helmineuletta ja muut silmukat sileää oikeaa. Kun hame on 3 cm haluttua pituutta lyhyempi (mallihameessa pituus taitteelta 61 cm), neulo kaikilla silmukoilla helmineuletta 5 krs. Päättele silmukat löysästi.

 

Viimeistely

Taita aloitusreunan nurjasta kerroksesta taite nurjalle puolelle. Ompele aloitusreuna kiinni hameeseen, jotta muodostuu kuminauhakuja. Jätä aloituskohta noin 2-3 cm matkalta ompelematta, jotta saat pujotettua kuminauhan kujaan. Pujota kuminauha ja ompele sen päät kiinni.

Ompele halkion 4 luotua silmukkaa toisen halkion puolikkaan taakse nurjalle puolelle.

Päättele langanpäät.

Teksti ja kuvat

Marja Venäläinen

Lisää Marjasta

Ulla 03/08 - Ohjeet

Suvi Heikkilä:
Aalto

Suvi Heikkilä:
Aapeli

Teija Savolainen:
Amin pipo

Midori:
Ananas

Suvi Heikkilä:
Aninka

Distant Knitter:
Banaanipuusormikkaat

Niina Hakkarainen:
Birk

Tiiti Kellomäki:
Carino

Niina Hakkarainen:
Cirrocumulus

Laura Uusitalo:
Delta

Päivi:
Dragon Tail

Kristel Nyberg:
Edvin

Hanna-Kaisa Hämäläinen:
Fortunella

Distant Knitter:
Helmitipu

Minna Heimola:
Hienon naisen arkisukat

Taija Elo:
Hippa

Kristel Nyberg:
Hugo

Mirja M:
Kaira

Marjut Katajala:
Kielo

Niina Hakkarainen:
Kierre

Mirja M:
Koko perheen kaulurit

Niina Hakkarainen:
Kukkasillaan

Hanna Piipari:
Kymmenen pääkallon pipo

Marjut Katajala:
Lehvä

Marja Venäläinen:
Lumikukka

Ixu:
Makkaralla

Meri Markus:
Melian

Mci:
Nappipo

Johanna Koski:
Onnikkaat

Tiina Kovalaine:
Perhonen

Liisa Pohjalainen:
Persikkavaahto

Sirkku Siiskonen:
Rinsessa-myssy ja -kauluri

Suvi Heikkilä:
Saku

Elina Norros:
Saltkråkan

Totoro:
Sarastus

Marja Niemi-Laiso:
Satukynsikkäät

Taina Anttila:
Sirja

Merja Korhonen:
Sorelli

Johanna Koski:
Taran labyrintti

Mira Ranki:
Tornado

Marja Venäläinen:
Täti Violetin hame

Eeva Saviranta:
Vesa

Taija Elo:
Vorna

Tiina Ristimäki:
Yhdessä

Aineiston © sen tuottajalla

Kaupallinen käyttö ehdottomasti kielletty.