Sarastus

Kaulurin tarve oli kova, mutta mikään valmis ohje ei tuntunut sopivalta. Toiset olivat liian väljiä pysyäkseen nätisti paikallaan lenkkeillessä, toiset piti vetää pään yli niin, että silmälasit olivat tiellä.

Pienellä kuutioimisella syntyi oma kaulurin prototyyppi, johon sain kaikki haluamani ominaisuudet. Kauluri on neulottu paksusta ja pehmeästä (kutittamattomasta) langasta, mikä tekee siitä lämpimän. Aina oikein -neulos ja lyhennetyt kerrokset saavat kaulurin asettumaan nätisti kaulan ympärille. Nappikiinnitys säästää asettelemisen vaivalta. Pinkki raita ei ole ainoastaan piristävä tehokeino, vaan myös jämäköittää yläreunan ja estää lörpähtämisen.

Lanka ja langan menekki

Du Store Alpakka Misti (100 % alpakkaa; 50 g / 50 m), 50 g mustaa
Grinasco Tango (50% villaa, 25% viskoosia, 25% alpakkaa; 50 g / 175 m), 50 g pinkkiä

Korvaavat langat:
Misti on hyvin pehmeää ja löyhäkierteistä lankaa. Garnstudion Silke-Alpaca voisi olla hyvä korvike, mutta se on hieman ohuempaa, joten joudut lisäämään silmukoiden määrää.

Kun suurimpaan osaan työstä käytettävä lanka venyy ja paukkuu, niin yläreunaan kannattaa valita napakampi lanka, jossa on kunnollinen kierre. Tango on ohutta, joten se neulotaan työssä kaksinkertaisena. Rowan Felted Tweed on kutakuinkin identtinen Tangon kanssa. Saman asian voisi ajaa joku paksumpi villalanka, jota neulotaan yksinkertaisena. Kannattaa katsoa jämälankavarastoaan, koska työhön käytettävä määrä on todella pieni – alle 10 grammaa.

Neuletiheys

noin 13 s ja 28 krs ainaoikein neuletta paksulla langalla = 10 cm
Ohuen langan neuletiheys saa olla sama kuin yllä tai vähän pienempi

Puikot

puikot, 6 mm tai käsialan mukaan
virkkuukoukku, 4 mm tai käsialan mukaan

Muut tarvikkeet

1 iso nappi kiinnitykseen, halkaisija 2 cm
2 pienempää läpinäkyvää nappia, halkaisija 1,5 cm (toisen napeista voi korvata huopapalalla)

Koko

Naiselle
Kaulurin alareunan leveys 56 cm, yläreunan leveys 51 cm
Kaulurin korkeus kapeassa päässä 10 cm, leveässä päässä 15 cm

Ennen kuin aloitat

w&t (wrap and turn) = nosta vasemman puikon ensimmäinen silmukka neulomatta ja vie lanka työn eteen, siirrä nostettu silmukka takaisin vasemmalle puikolle ja käännä työ.

Ohje

Luo paksummalla langalla (Misty) joustavasti 70 s. Mallityössä on käytetty ”Lace cast on” –luomistapaa, johon kuvalliset ohjeet ovat See Eunny Knit! –blogissa. 

Työn seuraava kerros on oikean puolen kerros.

  • Neulo 3 krs aina oikein.
  • Neulo 20 s puikon alusta, w&t, neulo puikon loppuun. Neulo 4 krs.
  • Neulo 15 s puikon alusta, w&t, neulo puikon loppuun. Neulo 4 krs.
  • Neulo 20 s puikon alusta, w&t, neulo puikon loppuun. Neulo 4 krs.
  • Neulo 15 s puikon alusta, w&t, neulo puikon loppuun. Neulo 4 krs.
  • Neulo 20 s puikon alusta, w&t, neulo puikon loppuun.
  • Neulo 5 krs.

Vaihda työhön ohuempi lanka (Tango) ja neulo sitä kaksinkertaisena. (Vaihda väri oikean puolen kerroksella, muuten työhön tulee ylimääräinen kapea raita – ks. kaulurin kuvat oikeasta ja nurjasta puolesta)


Oikea puoli


Nurja puoli

Neulo 5 krs aina oikein.

Päättele työ oikeaa neuloen nurjan puolen kerroksella. Älä katkaise lankaa.

Virkkaa työssä kiinni olevalla langalla 5 ketjusilmukkaa, kiinnitä piilosilmukalla työn reunaan kapean raidan alkamiskohtaan (= napin lenkki). Katkaise lanka.

Kiinnitä ohuempi lanka kapean raidan toiseen päähän, virkkaa samanlainen lenkki napille. Katkaise lanka. (Jos neulot kaksinkertaisella langalla, voit säästyä kahden langanpään päättelemiseltä tekemällä seuraavasti - pujota lanka yksinkertaisena työn läpi, vedä riittävän pitkä häntä esiin ja virkkaa lenkki näin saadulla kaksinkertaisella langalla.)

Viimeistely

Päättele langanpäät.

Ompele iso kiinnitysnappi kaulurin alareunaan työn kapeaan päähän oikealle puolelle – mallityössä napin keskikohdan etäisyys kaulurin päästä on 13 cm, mutta työtä kannattaa sovittaa. Napin taakse kannattaa ommella joko toinen nappi (ohut ja läpinäkyvä) tai pieni pala huopakangasta, jottei napin paino rikkoisi neulosta.

Ompele pieni läpinäkyvä nappi kaulurin yläreunaan työn leveään päähän nurjalle puolelle – mallityössä napin keskikohdan etäisyys kaulurin päästä on 15 cm.

Vinkkejä

Ohjetta voi helposti muuttaa myös ohuemmalle langalle, jos vain hallitset prosenttilaskun. Neulo mallitilkku ja laske tarvittava silmukkamäärä, jotta saat samankokoisen kaulurin. Tee pidemmät lyhennetyt kerrokset noin 30 % päästä reunasta ja lyhyemmät lyhennetyt kerrokset noin 20 % päästä reunasta. Tee enemmän toistoja (lyhennetyt kerrokset + välikerrokset) korkeussuunnassa, jotta saat riittävän korkean kaulurin. Voit myös neuloa enemmän välikerroksia lyhennettyjen kerrosten väliin.

Teksti ja kuvat

Totoro

Lisää Totorosta

Ulla 03/08 - Ohjeet

Suvi Heikkilä:
Aalto

Suvi Heikkilä:
Aapeli

Teija Savolainen:
Amin pipo

Midori:
Ananas

Suvi Heikkilä:
Aninka

Distant Knitter:
Banaanipuusormikkaat

Niina Hakkarainen:
Birk

Tiiti Kellomäki:
Carino

Niina Hakkarainen:
Cirrocumulus

Laura Uusitalo:
Delta

Päivi:
Dragon Tail

Kristel Nyberg:
Edvin

Hanna-Kaisa Hämäläinen:
Fortunella

Distant Knitter:
Helmitipu

Minna Heimola:
Hienon naisen arkisukat

Taija Elo:
Hippa

Kristel Nyberg:
Hugo

Mirja M:
Kaira

Marjut Katajala:
Kielo

Niina Hakkarainen:
Kierre

Mirja M:
Koko perheen kaulurit

Niina Hakkarainen:
Kukkasillaan

Hanna Piipari:
Kymmenen pääkallon pipo

Marjut Katajala:
Lehvä

Marja Venäläinen:
Lumikukka

Ixu:
Makkaralla

Meri Markus:
Melian

Mci:
Nappipo

Johanna Koski:
Onnikkaat

Tiina Kovalaine:
Perhonen

Liisa Pohjalainen:
Persikkavaahto

Sirkku Siiskonen:
Rinsessa-myssy ja -kauluri

Suvi Heikkilä:
Saku

Elina Norros:
Saltkråkan

Totoro:
Sarastus

Marja Niemi-Laiso:
Satukynsikkäät

Taina Anttila:
Sirja

Merja Korhonen:
Sorelli

Johanna Koski:
Taran labyrintti

Mira Ranki:
Tornado

Marja Venäläinen:
Täti Violetin hame

Eeva Saviranta:
Vesa

Taija Elo:
Vorna

Tiina Ristimäki:
Yhdessä

Aineiston © sen tuottajalla

Kaupallinen käyttö ehdottomasti kielletty.