Tornado

Tuttavani harrastaa lenkkeilyä erittäin paljon. Tänä syksynä on ollut kova kylmä tuuli, mutta paksut lapaset eivät kuulemma sovi hyvin käyttöön. Toiveena oli, että neuloisin hänelle "lenkkeilyyn sopivat lapaset tai sormikkaat ei-paksusta-langasta". Pienen googlettamisen jälkeen selvisi, että bambu-villasekoite voisi olla paras yhdistelmä. Bambu kerää kosteuden ja villa pitää taas sormet lämpimänä. Näin syntyivät Tornado-lapassormikkaat.

Lanka ja langan menekki

Novita Luxus Cloud (65 % villa, 35 % bambu; 50 g / 97 m), 100 g vihreää (324)

Neuletiheys

18 s ja 26 krs sileää neuletta = 10 cm

Puikot

Sukkapuikot, 4 mm tai käsialan mukaan

Muut tarvikkeet

Palmikkopuikko
2 nepparia

Koko

Iso naisten käsi / pieni miesten käsi

Ohje

HUOM.
Neulo lapanen neljällä sukkapuikolla. Ensimmäisellä puikolla on 22 silmukkaa, toisella 10 ja kolmannella 12 silmukkaa.

Luo 44 silmukkaa. Jaa silmukat kolmelle puikolle (22 - 10 - 12). Neulo ensimmäinen kerros oikein. Yhdistä 2. kerroksella pyöröneuleeksi, varo ettei neule kierry. Neulo 2. kerros 2 o, 2 n -joustinta. Samaan aikaan aloita ensimmäisellä puikolla palmikko kaavion mukaan seuraavasti: neulo *2 o, 2 n* kolme kertaa, neulo kaavio, neulo *2 o, 2 n* kolme kertaa.

Kun olet neulonut joustinta 10 cm ja tehnyt kolmannen palmikonkierron, aloita sileä neule muilla silmukoilla. Palmikon kohdalla neulo edelleen kaavion mukaisesti.

Aloita peukalokiilan lisäykset. Neulo se toisella sileän neuleen kerroksella 2. puikon alkuun. Neulo 2 o, lisää yksi silmukka, 1 o, lisää yksi silmukka, neulo sileää neuleta kerros loppuun. Toista lisäyskerros joka 3. kerroksella niin kauan, että lisättyjä silmukoita on 13.

Tee toisessa sormikkaassa peukalokiila kolmannen puikon loppuun: neulo, kunnes puikolla on jäljellä 3 s, lisää yksi silmukka, 1 o, lisää yksi silmukka, 2 o.

Poimi seuraavalla kerroksella lisätyt silmukat ylimääräiselle langanpätkälle. Jatka neulomista lopuilla silmukoilla.

Seuraavalla kerroksella tee lisäykset sormia varten. Neulo 4 o, lisää yksi, neulo 14 o, lisää yksi, neulo 5 o, lisää yksi, neulo 7 o, lisää yksi, neulo kerros loppuun. Neulo seuraava kerros normaalisti. Toista lisäyskerros. Nyt silmukoita on yhteensä 48.

Jatka neulomista, kunnes työn pituus peukalokiilan erilleen otettujen silmukoiden jälkeen on 2,5 cm.

Pikkusormi

Neulo 19 s, poimi seuraavat 11 silmukkaa erillisille 3 puikolle ja aloita pikkusormi. Neulo näillä 11 silmukalla sileää neuletta 3 cm. Päättele löysästi.

Jatka lopuilla työn silmukoilla sileää neuletta vielä 4 kerrosta.

Nimetön

Poimi pikkusormen puoleisesta reunuksesta 6 silmukkaa kämmenen molemmin puolin. Luo 1 silmukka sormen molempiin reunoihin samalla, kun yhdistät nämä 14 silmukkaa pyöröneuleeksi. Neulo 3 cm sileää neuletta ja päättele löysästi.

Keskisormi

Poimi nimettömän puoleisesta reunasta 7 silmukkaa etupuolelta ja 6 silmukkaa takapuolelta. Luo 1 silmukka sormen molempiin reunoihin samalla, kun yhdistät nämä 15 silmukkaa pyöröneuleeksi. Neulo 3,5 cm sileää ja päättele löysästi.

Etusormi

Poimi loput 11 silmukkaa puikoille, luo 2 silmukkaa keskisormen reunaan ja neulo näillä 13 silmukalla 2,5 cm sileää ja päättele löysästi.

Peukalo

Poimi langalla olevat 13 silmukkaa. Luo 2 silmukkaa lisää tyhjään reunaan. Neulo, kunnes peukalo on 4,5 cm pitkä tai yltää peukalon kynnen puoleen väliin ja kavenna sen jälkeen tasaisesti kolme kertaa kerroksella, kunnes jäljellä on kaksi silmukkaa. Katkaise lanka ja vedä se silmukoiden läpi.

Päättele tässä vaiheessa kaikki langanpäät. Käytä langanpäitä ompelemaan umpeen sormien välissä olevat reiät.

Lapanen

Poimi peulakon yläosan ja etusormen alaosan väliseltä alueen noin puolesta välistä lapasen etupuolelta (palmikkopuolelta) 28 silmukkaa. Neulo nämä silmukat oikein ja luo niiden jatkoksi 24 silmukkaa, jotka neulot 1 o, 1 n -joustimella. Jatka pyöröneuleena neulomista. Jatka etupuolella palmikkoa kaavion mukaisesti. Jatka takapuolella joustinta 5 kerrosta, minkä jälkeen neulo takana sileää. Kun lapasosa on 7,5 cm pitkä tai nimetön on melkein peitossa, aloita kavennukset.

Neulo 1. puikon alussa 1 o, 2 oikein yhteen, neulo puikko loppuun mallineuleen mukaisesti, kunnes jäljellä on 3 silmukkaa. Neulo 2 oikein yhteen kiertäen, 1 o. Neulo seuraavalla puikolla 1 o, 2 oikein yhteen. Neulo, kunnes jäljellä on 3 silmukkaa. Neulo 2 oikein yhteen kiertäen, 1 o. Toista kavennukset joka kerroksella, kunnes jäljellä on 12 silmukkaa lapasen etupuolella ja takapuolella.

Silmukoi nämä silmukat yhteen.

Viimeistely

Päättele loput langat.

Kiinnitä lapasen yläreunaan palmikkoon neppari ja sen vastakappale ranneosan lähelle (mihin kohtaan lapanen tulee, kun se avataan). Tee sama toiselle lapaselle.

Kaavio

Teksti ja kuvat

Mira Ranki

Lisää Mirasta

Ulla 03/08 - Ohjeet

Suvi Heikkilä:
Aalto

Suvi Heikkilä:
Aapeli

Teija Savolainen:
Amin pipo

Midori:
Ananas

Suvi Heikkilä:
Aninka

Distant Knitter:
Banaanipuusormikkaat

Niina Hakkarainen:
Birk

Tiiti Kellomäki:
Carino

Niina Hakkarainen:
Cirrocumulus

Laura Uusitalo:
Delta

Päivi:
Dragon Tail

Kristel Nyberg:
Edvin

Hanna-Kaisa Hämäläinen:
Fortunella

Distant Knitter:
Helmitipu

Minna Heimola:
Hienon naisen arkisukat

Taija Elo:
Hippa

Kristel Nyberg:
Hugo

Mirja M:
Kaira

Marjut Katajala:
Kielo

Niina Hakkarainen:
Kierre

Mirja M:
Koko perheen kaulurit

Niina Hakkarainen:
Kukkasillaan

Hanna Piipari:
Kymmenen pääkallon pipo

Marjut Katajala:
Lehvä

Marja Venäläinen:
Lumikukka

Ixu:
Makkaralla

Meri Markus:
Melian

Mci:
Nappipo

Johanna Koski:
Onnikkaat

Tiina Kovalaine:
Perhonen

Liisa Pohjalainen:
Persikkavaahto

Sirkku Siiskonen:
Rinsessa-myssy ja -kauluri

Suvi Heikkilä:
Saku

Elina Norros:
Saltkråkan

Totoro:
Sarastus

Marja Niemi-Laiso:
Satukynsikkäät

Taina Anttila:
Sirja

Merja Korhonen:
Sorelli

Johanna Koski:
Taran labyrintti

Mira Ranki:
Tornado

Marja Venäläinen:
Täti Violetin hame

Eeva Saviranta:
Vesa

Taija Elo:
Vorna

Tiina Ristimäki:
Yhdessä

Aineiston © sen tuottajalla

Kaupallinen käyttö ehdottomasti kielletty.