Puuvillaisia uutuuslankoja
Rico Superba Cotton Stretch
Sain käsiini kerän Ricon puuvillaista sukkalankaa nimeltään Superba Cotton Stretch. Lanka on toinen tuttavuuteni villattomien sukkalankojen keskuudessa. Edellisellä kerralla kokeilin lankaa, jossa oli muovia suunnilleen puolet ja kaikki kahdeksan säiettä erillään. Päältä päin ja hyllyssä lanka näyttää näin paatuneenkin sukkaneulojan silmin kovasti samalta kuin villaiset sukkalangat. Korkea puuvillapitoisuus ei paljastu vielä kerääkään silittelemällä, joka on pehmoinen ja käteen sen painoinen, kuin kokonsa puolesta kuuluisikin olla.
Neuloin koetilkun 2 mm sukkapuikoilla, kuten sukkalangan tavanomaisestikin. Valmis pinta näyttää sukkaneulokselta ja lopullinen tiheys vastaakin läheisesti sukille suositeltua neuletiheyttä. Langalla voisi siis korvata villan valmiissa sukkaohjeissa, eikä neulojan tarvitse tyytyä langalle suunniteltuihin sukkiin. Se onkin langan ehdottomasti paras ominaisuus, puuvillainen lanka, jolla niin villa-allergikot kuin vegaanitkin saavat neulottua villaisille sukkalangoille suunniteltuja ohjeita ilman erillisiä kikkailuja tiheyden kanssa. Innostun itse erityisesti ajatuksista erilaisista puuvillaisista sukista kesäksi.
Mallitilkkuun neuloin tarkoituksella puolet joustinta kokeillakseni langan jousto-ominaisuuksia. Joustavuus on mielestäni tärkeimpiä ominaisuuksia kunnollisessa sukkalangassa, jotta sukat pysyvät jalassa mukavasti eivätkä venähdä heti pukemisen jälkeen muodottomiksi. Langassa on mukana elastaania tuomassa joustavuutta ja ainakin kokeilujen perusteella se vaikuttaa toimivan mukavasti. Aiemmin olen tutustunut elastaaniin villalangoissa, mutta niissä en ole kokenut sitä kovin tarpeelliseksi. Elastaani tuokin tähän lankaan sen, mitä tavallisista puuvillalangoista puuttuu.
Vaikka lanka on sukkalankaa, ei sen täydy rajoittaa neulojaa neulomaan siitä pelkästään sukkia. Valmis neulepinta on mukavan sileää ja pehmeää, joten langasta saa neulottua sukkalankapaksuuksille suunniteltuja huiveja ja asusteita, jotka sopivat myös ihoa vasten pidettäviksi. Toisin kuin aiemmin kokeilemissani puuvillaisissa sukkalangoissa, ei langan jouston takia lisätty keinokuituisuuskaan tunnu lopullisessa neulepinnassa.
Langan kuuden värin värikartta on vielä hieman vaatimaton, mutta uutuuslangan värikartta laajentunee langan suosion myötä. Itse aion etenkin kesää silmällä pitäen neuloa itselleni sukat tästä riittoisasta 100 gramman kerästä. Suunnittelen myös täydentäväni lankavarastoani tällä langalla, jonka kaltaista sieltä ei ole aiemmin löytynyt.
Langan tiedot
79 % puuvillaa, 18 % polyamidia, 3 % polyesteriä
100 g = 420 m
Puikkosuositus: 2 - 2,5 mm sukkiin, 2,5 - 3,5 mm muihin neuleisiin
Tiheys: 30 s ja 40 krs = 10 cm
Konepestävä
Novita Bambu
Novitan kevään uutuuslanka Bambu on uusi versio joidenkin vuosien takaisesta puuvilla-bambusekoitteesta. Tällä kertaa lanka on kaapelikierteistä eli kerrattu useammasta kerratusta säikeestä. Vanha versio puolestaan oli punosta. Tavallisempi kierre helpottaa neuleiden päättelyä, koska nyt lankaa itsessään ei tarvitse päätellä purkautumisen estämiseksi. Lanka on pehmoista ja melko kevyenkin oloista. Kaapelikierre tuo langan rakenteeseen ripauksen enemmän joustavuutta ja lankaa on mukava neuloa. Tähän arvosteluun neuloin mallitilkun 3 mm puikoilla ja ainakin niillä neulepinnasta tuli täyteläistä ja kauniin tasaista.
Langassa bambuviskoosi ja puuvilla ovat erillisinä säikeinä. Koska säikeet ovat keskenään erilaisia ja viskoosi kiiltää, on syntyvä pinta miellyttävästi hieman meleeratun sävyinen ja aavistuksen tasalaatuista lankaa elävämpi.
Langan värikartalla on seitsemän sävyä, jotka ovat pääasiallisesti hillittyjä, mutta mukana ovat kesän trendivärit lohenpunainen ja vaaleansininen. Tästä langasta voikin neuloa sekä ihanan laskeutuvat neuleet että pehmeät lastenneuleet kesäksi. Bambuista lankaa on kätevä testata neulomalla isohko mallitilkku tiskirätiksi. Lankaan liittyen harmittaa vain suppeahko värikartta sekä nimen uudelleenkierrätys edelliseltä bambulangalta, jota monen neulojan varastoissa varmasti edelleen on. Saa nähdä, kauanko tämä mukavantuntuinen lanka pysyy valikoimissa.
Langan tiedot
50 % bambu-viskoosia, 50 % puuvillaa
50 g = n. 133 m
Puikkosuositus: 3,5 mm
Tiheys: 22 s ja 32 krs = 10 cm
Konepestävä
Novita Kaste
Kaste on viisisäikeistä lankaa, jossa säikeistä neljä on tiiviitä ja tiukkakierteisiä ja viides kiiltävä ohuiden karvojen kimppu. Neuloessa langan kierre aukeaa erittäin voimakkaasti ja puikolla olevissa silmukoissa ei ole langan kierrettä enää juuri ollenkaan. Lisäksi kiiltävän viidennen säikeen äärimmäisen ohuet muovikarvat eivät millään kaikki tahdo tulla mukaan lankaa puikolle koukatessa. Niinpä käytännössä jokaisella kerroksella saa vähintään yhtä silmukkaa palata korjaamaan, koska siitä on jäänyt säikeitä neulomatta.
Vaikka Kasteen neulominen on ikävää, siitä syntyy kaunista neulepintaa. Lanka on todella ryhdikästä, mutta samalla yllättävän pehmeän tuntuista. Lankana erilainen säie kiiltää ja tekee pilkullisen vaikutelman, mutta neulotussa pinnassa se ei enää erotu ollenkaan. Ohjeen mukaiset 3,5-milliset puikot tuottivat ohjetiheyden mukaista jälkeä, johon kastelu ei vaikuttanut mitenkään.
Langan tiedot
85 % puuvillaa, 15 % viskoosia
100 g = 196 m
Puikkosuositus: 3,5 mm
Tiheys: 22 s ja 30 krs = 10 cm
40°C hienopesu