Ashford Traditional

Meiltä löytyy talosta tällä hetkellä 3 rukkia, joista vanhin, Ashford Traditional, lempinimeltään Sylvie tai Sylvi, on ensimmäinen rukkini. Se on valmistettu noin vuonna 1979, joten sillä on jo ikää. Sain sen lahjaksi ystävältäni, jonka kaapissa se majaili ainakin vuosikymmenen käyttämättömänä. Sitä ennen sen vaiheista tiedetään hyvin vähän. Se on todennäköisesti hankittu ns. kittirukkina eli edullisena itse kasattavana rukkina, joita USA:ssa oli paljon 1970- ja 1980-luvuilla. Suurin osa niistä oli Traditionaleja.

Traditional on lyhtyvetoinen rukki. Siinä oli tullessaan lyhty, jossa oli vain yksi nopeus (n. 7:1), ja opin sillä polkemaan tuhatta ja sataa. Tästä tavasta olen opetellut vasta Schachtini kanssa pois. Sylvissä oli myös vain yksi ainoa poljin, joten hankin siihen kaksipolkimiseksi muuttavan paketin ja uuden standardilyhdyn. Traditionalien yksi hyvä puoli on niiden muokattavuus – vanhempiakin rukkeja saa uudistettua ostamalla vain osia. Nykyään Sylvissä on kaksi poljinta, liukuvakoukkuinen standardilyhty ja pitsilyhty sekä vino pino rullia. Standardilyhdyssä on 4 nopeutta (9:1, 12:1, 15:1 ja 18:1), ja pitsilyhdyssä vauhtia piisaa aina 40:1-välitykseen asti. Kehrään pitsilyhdyllä harvoin, sillä se on vähän liiankin nopea. Standardilyhtyjä on kahdentyyppisiä, normaalikoukkuinen ja liukuvakoukkuinen. Hankin liukuvakoukkuisen, koska sen rullille mahtuu yhtä paljon tavaraa kuin Majacrafteille eli noin 150 g, joten en tarvitse jumboa rukkiin erikseen. Liukuvakoukkuiseen standardilyhtyyn mahtuvat myös tavalliset Ashford-rullat, mutta sen kanssa suosittelen lyhdyn omia rullia. Pitsilyhdyn kanssa omat, paksumpiytimiset pitsirullat ovat paikallaan.

Koska rukkini on seissyt varastossa, sen pyörä on hieman vääntynyt. Kehruuseen sillä ei ole merkitystä. Nyörinä käytän joustavaa muovinyöriä, ja öljypullossa on 0W-40:tä isännän autoharrastuksesta. Useimmat metalliosat rasvaan laakerirasvalla, öljyä käytän vain lyhdyn kannakkeisiin.

Rukissani ikä hieman painaa, eikä se kuivan sisäilman kautena toimi enää kovin moitteettomasti. Sillä on tapana vähän kalkattaa ja raklattaa, joten se ei ole enää pääasiallinen rukki, jolla kehrään. Sen pyörä on hyvin kevyt, joten yksipolkimisena se tahtoi helposti pyöriä takaisin. Kaksipolkimisena sen pyörä pyörii nätisti, mutta puu on elänyt ja liipottimet ovat hieman vinossa, joten se pitää vähän ääntä. Rukkini on tuulella käyvä – joinakin päivinä se kannattaa jättää rauhaan, koska muuten tiedossa on vain katkennutta säiettä ja suomen kielen lyhyttä oppimäärää. Toimiessaan se on ihanan kevyt, tasainen hurisija, mutta ansaitsee olla jo osa-aikaeläkkeellä. Luopumaan en siitä koskaan kyllä kykene, sillä se on ensimmäinen rukkini ja opetti kaikki ne temput, joita rukit vain voivat tehdä. Olen sen itse laittanut kuntoon, ja se muistuttaa aina niistä ensimmäisistä kehruista. Sylvi saa siis nauttia eläkepäivistä meillä.