Ekstra 2011

Majacraft Suzie Pro

Tilasin ensimmäisen ja ainoan rukkini, uusiseelantilaisen Majacraft Suzie Pron, syksyllä 2009 aivan aloittelijana, kehruuta ja muutamaa rukkia aiemmin vain pikaisesti kokeilleena. Noiden kokeilujen perusteella merkiksi valikoitui pian Majacraft, sillä sen rukeissa oli fiksuja ratkaisuja, joita olin muissa rukeissa kaivannut. Suzie Prohon, yhteen Majacraftin huippumalleista, päädyin ominaisuuksia vertailemalla ja pikaisen kokeilun perusteella. Koepolkaisu kertoi välittömästi, että rukki on nyt löytynyt. Päätin tilata samanlaisen, maksoi mitä maksoi. Rukki ei ollut halpa, mutta päivääkään en ole ostostani katunut.

Majacraft on uusiseelantilainen perheyritys, jonka rukit valmistetaan käsityönä paikallisesta puusta. Rukit ovat erittäin suosittuja, ja tilausajat venyvät joskus pitkiksikin. Omaa rukkiani odotin yli 2 kuukautta, sillä se kiersi vielä eurooppalaisen jälleenmyyjän kautta. Myyjä kokosi rukin ja tarkisti, että se toimii ja että kaikki osat ovat mukana ja kunnossa. Rukki oli samoin koottu ja testattu myös Uudessa-Seelannissa ennen lähtöä. Vaikka odotus siis oli pitkä ja rukki matkasi puoli maapalloa, minä sain kahteen kertaan tarkistetun ja varmasti toimivan rukin.

Majacrafteissa on useita minuun vetoavia asioita. Kaikki rukit ovat kaksipolkimisia, mikä oli minulle ehdoton edellytys. Olin kokeillut yksipolkimista rukkia enkä saanut sitä liikkeelle ollenkaan - tai jos sain, pyörä pyörähti välittömästi takaisin väärään suuntaan. Jalkateräni oli polkimelle liian pieni; en pystynyt painamaan poljinta sekä kantapäällä että varpailla saadakseni siihen liikettä. Kaksipolkimisen rukin käyttö taas oli heti helppoa kuin fillarilla ajo.

Kaikissa Majacraftin malleissa on myös liukuvakoukkuinen, hampaaton lyhty. Koukku liukuu portaattomasti, joten rullan saa täytettyä todella tasaisesti ja tiiviisti ilman laaksoja ja kukkuloita. Ratkaisu on paitsi esteettinen myös käytännöllinen. Koukussa on pieni rako, joten säikeen saa ujutettua siihen joutumatta pujottamaan sitä koukusta läpi, ja koukku liukuu lyhdyn varrella helposti nipistämällä vaikka millin kerrallaan. Koukun sijainti lyhdyllä auttaa myös siinä tapauksessa, kun säie katkeaa ja sen pää katoaa rullaan. Koukun sijainnista saa osviittaa siitä, mistä kohdasta karkulaista kannattaa ryhtyä etsimään.

Majacraftin erikoisuuksiin kuuluu ns. delta orifice eli leveä, kolmionmallinen aukko. Perinteisesti rukeissa on lyhdyn päässä reikä tai pieni putkilomainen torvi, jonka läpi säie kulkee ja josta se täytyy jokaisen katkeamisen jälkeen kaivaa erityisellä koukulla, joka roikkuu rukissa mukana. Minulla paloi aloittelijana pinna tähän koukulla kaiveluun välittömästi, ja ensimmäinen kehruukokeiluni jäikin lyhyeksi ja epäonnistuneeksi. Kun sisuuntuneena päätin kokeilla uudestaan ja alla olikin Majacraft, moni asia loksahti saman tien kohdalleen: polkimet, polkuasento, liukuva koukku ja leveä kolmioaukko, josta säikeen sai helposti koukattua sormella. Lisäksi rukki oli uskomattoman hiljainen ja tasainen.

Kuvassa säie on parkkeerattu kuvauksen ajaksi kieputtamalla sitä koukkujen ympärille. Normaalisti säie kulkee kuvassa oikealla ylimpänä näkyvän koukun jälkeen suoraan delta-aukosta läpi.

Suzie Pro on hieman perinteisemmän näköisen Rosen ja taidelankoihin erikoistuneen Auran lisäksi yksi Majacraftin kolmesta lippulaivamallista. Se on moderni pystyrukki, jonka design on kaukana perinteisestä viistorukista. Ulkonäköasia saattaa tuntua triviaalilta, mutta sitä ei kannata sivuuttaa, sillä useimmilla meistä rukki on koko ajan esillä olohuoneessa tai muuten näkyvissä. Itse en missään tapauksessa halunnut perinteisen näköistä rukkia enkä edes pystyrukkia, jonka pyörässä on perinteiset pinnat, joten umpipyöräinen Suzie Pro miellytti silmääni heti.

Muita valintaperusteita olivat mm. laatu, ominaisuudet ja laajennettavuus, mutta ennen kaikkea uskomattoman hyvä polkutuntuma ja yleinen ergonominen yhteensopivuus. Olen pienikokoinen enkä yletä esimerkiksi moniin kuntosalilaitteisiin enkä usein myöskään autojen ja polkupyörien polkimiin, joten arvelin koko-ongelman tulevan vastaan myös rukkia valitessa. En myöskään ole erityisen vahva, joten epäröin, jaksanko polkea Suzie Prota, jonka erikoisuus on painava umpipyörä.

Painon takia pyörän ei tarvitse olla kovin iso, joten se tekee rukista siron ja modernin näköisen. Myös epäilyni painosta osoittautuivat onneksi turhiksi: pyörää ei ole painostaan huolimatta lainkaan vaikea saada liikkeelle tai pysäyttää, vaan päinvastoin rukki osoittautui erittäin kevyeksi polkea. Kun pyörän polkaisee liikkeelle, se pyörii suureksi osaksi omalla painollaan ja kehrääjän osa on kevyt ja vaivaton. Jaksan täysin ongelmitta polkea rukkia tuntikausia päivässä ja useita päiviä peräkkäin. Minkäänlaisia vaivoja en ole kehruusta saanut, eikä ylettämisongelmia ole ollut lainkaan. Yllättäen Suzie Pro sopii silti myös normaalikokoisille ja pitkille ystävilleni, todennäköisesti sen mukavan kehruuasennon ja säädeltävyyden ansiosta. Lyhdyn korkeutta pystyy säätelemään ja sen voi asentaa niin, että rulla tulee lyhdyssä joko oikealle tai vasemmalle sen mukaan, kumpikätinen on tai kumpi tuntuu muuten vain luontevammalta. Runkoa pystyy myös taivuttamaan kummallekin sivulle portaattomasti. Näin optimaalinen kehruuasento on helppo löytää. Majacraftit on myös suunniteltu rentoon kehruuasentoon, suoranaiseen löhöilyyn, mikä osaltaan lisää kehruumukavuutta varsinkin pitkään kehrätessä. Asennoksi sopii rento sohvalla retkotus, kädet lepäävät sylissä, ja hartiat pysyvät rentoina. Aloin jo toista lankaa tehdessäni katsoa elokuvia kehrätessäni, joten oppiminen oli nopeaa ja kehruu tuntui vaivattomalta. Sivulle taittuva runko on mainio varsinkin tv-kehruuta harrastaessa, sillä runkoa voi taivuttaa sivuun vaikka vain sen verran, että se ei peitä näkyvyyttä.

Kun rungon taittaa kokonaan kahtia, esiin tulee kahva, josta rukkia voi kantaa. Rukkia voi halutessaan kantaa myös runkoa taittamatta, sillä myös aivan rungon yläpäässä on pieni kantokahva. Mikään matkarukki Suzie Pro ei kuitenkaan ole, sillä sen tukevuus tuntuu myös painossa. Sen kuljettelu vaatii käytännössä autoa, mutta takapenkillä se matkustaakin sitten hyvin tyytyväisenä. Oma rukkini on näin kulkenut mukanani ympäri Helsinkiä ja Suomea kehruutapahtumissa.

Kaikki Majacraftin rukit Auraa lukuun ottamatta ovat lyhtyvetoisia, joten välityksiä on helppo muuttaa siirtämällä nyöriä kehrän uralta toiselle. Rullat ja lyhdyt pysyvät koko ajan samoina. Suzie Pron mukana tulevassa peruskehrässä on viisi välityssuhdetta: 4,4:1, 6,9:1, 10:1, 13,1:1 ja 16:1. Hitaan ja nopean kehrän avulla skaala yltää 3,2:1:stä 22,9:1:een. Käytännössä tarjonta on vielä monipuolisempi, sillä myös Suzie Pron pyörässä on erikokoisia uria, joten nyöriä voi siirtää myös pyörällä ja saada näin enemmän valinnanvaraa. Vaihdoin rukkia tilatessani peruskehrän tilalle hitaan kehrän, jolloin sain lisäosana ostamani nopean kehrän kanssa suurimman mahdollisen välitysskaalan käyttööni. Vaihto onnistui helposti ja veloituksetta. Lisäksi rukkiin voi vielä hankkia high speed headin, jolla välitykset nousevat 29,6:1:een. Tähän en kuitenkaan itse ole kokenut tarvetta, vaan nopea kehrä on riittänyt minulle mainiosti. Tilasin myös rukkini mustapyöräisenä, kun normaalisti pyörä on maalattu Majacraftin tunnusvärillä tummanvihreällä. Myös vaihto mustaan pyörään onnistui muitta mutkitta ja ilman lisäveloitusta. Lisämaksusta olisi halutessaan saanut myös aivan oman, uniikin custom-värin.

Suzie Pro takaapäin kuvattuna. Kuvassa hidas kehrä.

Rukin mukana tuli neljä rullaa, joiden lisäksi tilasin vielä kaksi ylimääräistä rullaa. Majacraftin rullat ovat todella isoja. Tavalliselle perusrullalle saa vaivatta mahtumaan yli 200 grammaa ohuehkoa lankaa tai säiettä. Jumborullalle menee jopa yli 500 grammaa. Perusrullien reilusta koosta on hyötyä, kun kehruuta ei tarvitse keskeyttää rullanvaihdon takia eikä rullia tarvitse ostaa niin paljon. Majacraftin rullat ovat myös edullisia ja hyvin kestäviä.

Muina lisäosina tilasin Majacraftin oman jarrullisen rullatuolin sekä rukkiin kiinnitettävät vyyhdinpuut, joita voi joko polkea tai pyörittää käsin. Vyyhdinpuut ovat osoittautuneet käteviksi paitsi kehruussa myös vyyhdittäessä purkulankaa pesua ja suoristusta varten, sillä työt voi purkaa suoraan vyyhdille: mies pitää purettavasta työstä kiinni ja minä poljen siitä lankaa suoraan vyyhdinpuille. Se on nopeaa ja tehokasta. Käsin pyörittäessä ja omaa kehruuta vyyhdittäessä taas voi samalla laskea kierrokset, jolloin saa langan pituuden laskettua samalla. Vyyhtikokoa voi säätää mieleisekseen.

Lisävarusteina voi halutessaan tilata myös vaikkapa pitsilyhdyn ja pitsirullia tai erityisesti taidelankojen kehräykseen soveltuvan lyhdyn, joka on erinomainen, jos haluaa lisätä lankaan isokokoisia efektejä. Lisäosattomat taidelangat onnistuvat mainiosti myös peruslyhdyllä. Itse tilasin vain jumbolyhdyn ja -rullan, mutta olen käyttänyt niitä vain kerran ja silloinkin lähinnä kokeillakseni, sillä perusrullalle mahtuu oikeastaan kaikki tarvittava. Muita erikoisrullia tai -lyhtyjä en ole kaivannut. Perussetti riittää todella pitkälle.

Majacraftien hyviin puoliin kuuluu laajennettavuus sekä lisäosien sopivuus kaikkien mallien kesken. Jos siis ostaa aluksi edullisen Pioneerin ja haluaa myöhemmin vaihtaa vaikkapa Roseen, voi pitää vanhat lisäosat ja ostaa vain rukin. Tai jos haluaa Suzie Pron rinnalle olalla kannettavan matkamalli Little Gemin, sille ei tarvitse ostaa erikseen rullia ja kehriä. Kaikki osat käyvät ristiin. Ainoastaan myöhemmin tullut erikoismalli Aura tarvitsee omat rullat, sillä sen mekanismi on erilainen.

Nyt, 1,5 vuotta rukin saapumisen jälkeen, olen edelleen valtavan tyytyväinen rukkiini. Se on hiljainen, ei kolise, kirsku, natise eikä narise. Se tekee kaiken, mitä haluan. Se ei tarvitse juuri minkäänlaista huoltoa: tippa öljyä polkimien saranoille pari kertaa vuodessa riittää. Se ei loukkaannu pitkästäkään säilytysajasta, vaan on heti valmis käyttöön, kun nostan sen esille. Se on tukeva ja tasapainoinen, ei heilu, tärise eikä hiivi lattialla eteenpäin. Se tekee kaikkea henkäyksenohuesta pitsilangasta thick and thiniin. Kehrääminen sillä on nautinto, ja iloitsen ostoksestani joka kerta, kun otan sen esille ja alan polkea. Pidän sen modernista ulkonäöstä ja pelkistetystä designista: siinä ei ole mitään ylimääräistä, ei yhtään koukeroa eikä kiemuraa. Se on myös yllättävän siro. Vaikka se on monen ammattilaisen työväline, se oli myös aloittelijalle lempeä, ja olen täysin varma, että opin kehräämään nopeasti juuri hyvän rukkini ansiosta. Myöhemmin olen päässyt kokeilemaan kymmeniä muitakin rukkeja, mutta Suzie Pron voittanutta ei ole löytynyt. Se on minulle täydellinen, minun rukkini.

Teksti ja kuvat

Midori

Lisää Midorista

Ekstra 2011 - Artikkelit

Pia Ketola:
Kromski Sonata

Satu Lehti:
Isomummon perinnerukki

Satu Lehti:
Majacraft Rose

Mevrouw Walvis:
Louët S10

Midori:
Majacraft Suzie Pro

Midori:
The Knitter's Book of Wool -arvostelu

Tuulia Salmela:
Ashford Traditional

Tuulia Salmela:
Perusasiaa rukeista

Tuulia Salmela:
Schacht Matchless

Eeva Saviranta:
Majacraft Little Gem

Laura Uusitalo:
Ashford Knitters Loom

Aineiston © sen tuottajalla

Kaupallinen käyttö ehdottomasti kielletty.