Tuin turinat

Kun aloitin neulomisen uudestaan monen, monen vuoden tauon jälkeen, olin hyvin pitkälti yhden neuleen nainen. Päätin projektin, ostin langat ja neuloin työn alusta loppuun miettimättä sen tarkemmin muita juttuja. Varsin pian kuitenkin huomasin suunnittelevani tulevia töitä pidemmälle, ostavani lankaa "siihen palmikkopuseroon, jonka neulon sitten joskus" . Yhtäkkiä sen sijaan, että olisin ostanut aina langat vain seuraavaan työhön, lankavarastoni lähenteli lähes viittäkymmentä kiloa. Olen väittänyt itselleni, että minulla ei ole ongelmaa, voin hyvinkin olla ostamatta lankaa (ja voinkin, olen tänään ollut ostamatta lankaa 114 päivää putkeen). Mutta silti olen sitä mieltä, että kyllä neulojalla tulee olla valinnan varaa sen suhteen mitä neuloo. Koska olen kuitenkin pienen budjetin neuloja, hamstraan mielelläni hyvistä tarjouksista lankoja ja sitten vaan käy niin, että lankaa on enemmän kuin mitä ehtii millään keinolla neuloa elämänsä aikana.

Samoihin aikoihin tapahtui myös projektien määrän kasvu, puikoilla olikin samaan aikaan useampia neuleita. Parhaillaan olen tainnut aktiivisesti vuorotella kymmenen neuleen kanssa. Ajoittain tämä runsaus ahdistaa, enkä osaa neuloa mitään keskeneräistä tai neulon kaksi kerrosta yhtä ja sitten taas muutaman kerroksen toista, mikä tarkoittaa käytännössä, että mikään ei valmistu. Mutta eri mielialoissa tahtoo neuloa erilaisia asioita. Opiskelijana tarvitsen luentoneuleen eli jotain yksinkertaista, jota voi neuloa, kun kuuntelee luentoa ja tekee muistiinpanoja. Tarvitsen myös neuleen, jota voin kuljettaa helposti mukana esimerkiksi neuletapaamisissa, sillä sinne on ihan turha viedä mitään kovin monimutkaista. Vuosien kokemus on osoittanut, että muuten joudun vain purkamaan seuraanava päivänä. Tunnen kuitenkin itseni ja kaipaan ajoittain myös haastetta ja siten puikoillani on usein pitsihuivi tai mutkikkaammat sukat, jotain joka vaatii keskittymistä ja kaavion seuraamista.

Noin yleensä ottaen en pidä runsaudesta, vaan sanoisin, että olen minimalistisemman linjan ystävä. Tämä ei kuitenkaan päde esimerkiksi lankavarastoni kokoon tai sen sisältöön. Ainoat, joita sieltä ei pahemmin löydy, ovat puuvillalangat, joiden kanssa en vain oikein ole yhteensopiva. Muuten varastoni kattaa kyllä lähes kaikki tilanteet ja haaveenani onkin, että nyt uudessa kodissamme saisimme muutettua vaatehuoneen lankahuoneeksi. Oma lankakauppa, käytettävissä 24/7! Minimalistinen linjani ei myöskään päde siihen, miten paljon minulla on jonossa ohjeita Ravelryssä. Kun löydän jotain edes hyvin etäisesti mielenkiintoista, laitan sen jonoon muistiin, ja tästä toimintatavasta on seurannut, että jonossa on noin 2500 ohjetta. Selvää lienee, että en todellakaan neulo niitä kaikkia, mutta kun startiitti iskee, on mistä valita.

Jononi ja varastoni runsaus toimivat myös itseään vastaan. Ehkä kamalin tietämäni tunne neulomisen suhteen on se, kun haluan ehdottomasti aloittaa jotain uutta, mutta en tiedä mitä. Sitten menen Ravelryyn selaamaan ensin jonoani ja mikään ei oikein suoraan puhuttele, joten siirryn selaamaan varastoa ja kohtaan saman ongelman. On yksinkertaisesti liikaa, mistä valita! Taloudessamme lähes klassikon rooliin on noussut ongelma nimeltä "mitä Tui neuloo huomisen luennolla". Vaimo parka yrittää ehdottaa sitä ja tätä ja joutuu seuraamaan vierestä, kun hylkään jo kerran päätetyn projektin ja aloitan haun alusta. Onneksi voin aina lohduttautua sillä, että vaimolla on kesken noin kolme kertaa enemmän neuleita kuin itselläni, ja että hän neulojana tietää, miltä startiitti-päättämättömyys-ongelma tuntuu.