Ulla 02/12

Aneeta Patel: Suunnittele & tee: Puikot heilumaan

Puikot heilumaan on suunnattu aivan vasta-alkajille ja kirja onkin hyvin perusteellinen, ehkä jopa liiaksi. Liikkeelle lähdetään aloitussilmukan tekemisestä ja silmukoiden luomisesta. Silmukat luodaan neuloen ja mainitaan, että monia muitakin tapoja on, mutta niitä ei esitellä. Seuraavaksi siirrytään luonnollisesti oikean silmukan opettamiseen. Tästä lähtien kirja alkaa suomalaisen silmin näyttää erikoiselta.

Kirjassa nimittäin käytetään anglosaksista tyyliä, jossa kerältä tulevaa lankaa pidetään oikeassa kädessä ja lanka kiepautetaan puikon ympäri käsin. Tämä on kirjan suurin ongelma, sillä Suomessa neulotaan lähes yksinomaan mannermaisella tyylillä, jossa lankaa pidetään vasemmassa kädessä ja lanka haetaan puikolla. Aloittelijalle anglosaksisen tyylin opettelu aiheuttaa vain hämmennystä, kun uusi neuloja huomaa, että kaikki muut neulovatkin eri tavalla. Suomessa myös ohjeiden vaihekuvat on esitetty mannermaisella tyylillä. Anglosaksisen tyylin harvinaisuudesta meillä kertoo, että itse en ole nähnyt kenenkään suomalaisen käyttävän tätä tyyliä, vaikka aika monta neulojaa on tullut tavattua!

Kirjassa on tekniikkaohjeiden lomassa myös 16 neuleohjetta. Mukaan on otettu muun muassa muutama yksinkertainen huivi, vauvan töppöset, perusmyssy, lapaset, lapsen neuletakki ja palmikkokassi. Jostain syystä kaikki ohjeet, myös lapaset, neulotaan kirjassa tasona, ja lopuksi ommellaan saumoja. Tämä on erikoinen ratkaisu, sillä ei pyöröneuleessa ole mitään sen suurempaa ihmeellisyyttä, miksi sitä pitäisi aloittelijan vältellä. Muistelen, että aikanaan ala-asteella jo toisena ellei peräti ensimmäisenä neuletyönä tehtiin lapaset tai sukat. Tässä kirjassa ei kuitenkaan edes väline-esittelyssä mainita pyörö- tai sukkapuikkoja eikä niitä kirjan kuvissakaan vilahda. Kaikki siis neulotaan suorilla puikoilla! Onneksi sentään lyhyesti kerrotaan eri puikkomateriaaleista ja kehotetaan neulojaa kokeilemaan ja löytämään suosikkinsa.

Itse ohjeet ovat hyvin perusteellisia. Eri vaiheista on paljon kuvia, ja ohje kertoo kerros kerrokselta, mitä neulojan tulee tehdä. Ohjeissa on kuitenkin myös häiritseviä puutteita. Käytettävä lanka on annettu osassa ohjeita vain paksuusluokan nimellä (DK, Aran jne), osassa on tämän lisäksi kerrottu yhden tai muutaman sopivan esimerkkilangan nimet. Kirjasta en kuitenkaan löytänyt listaa, jossa esimerkkilangoista olisi kerrottu edes niiden juoksevuus. Ohjeissa ei myöskään mainita neuletiheyttä eikä esimerkiksi lapsen neuletakissa valmiin neuleen mittoja.

Kirjassa on myös harmillisen paljon kirjoitusvirheitä ja muita pieniä huolimattomuuksia. Tekstin koko ja fontti saattavat vaihtua kesken kappaleen, joissakin kuvissa onkin jäljellä englanninkieliset tekstit ja löysinpä selaillessani kääntämättä jäänyttä englantia parista kohtaa leipätekstinkin joukosta.

Valitettavasti tämä ei ole kirja, jonka hankkisin kenellekään aloittelevalle neulojalle oppaaksi.

Tiedot

Aneeta Patel: Suunnittele & tee: Puikot heilumaan
Suomennos Heli Janhunen
Kustannusosakeyhtiö Perhemediat Oy, 2011
ISBN: 978-952-49-4282-9

Teksti

Suvi Heikkilä

Lisää Suvista

Kuvat

Kustannusosakeyhtiö Perhemediat Oy

Ulla 02/12 - Artikkelit

Taija Elo:
Tuin turinat

Niina Hakkarainen:
Lempeää neulontaa -arvostelu

Niina Hakkarainen: Pyöröpuikkoarvostelu

Suvi Heikkilä:
Pääkirjoitus

Suvi Heikkilä:
Puikot heilumaan -arvostelu

Suvi Heikkilä:
Palmikoita puikoilla -arvostelu

Hanna-Kaisa Hämäläinen:
Ullan neulojaesittely: Iida Glumoff

Hanna-Kaisa Hämäläinen:
Sukkia. Rakkaudella -arvostelu

Hanna-Kaisa Hämäläinen:
Löydä perinteiset kädentaidot -arvostelu

Satu Lehti:
Kehrääjän käsikirja -arvostelu

Useita kirjoittajia:
Lanka-arviossa kesälangat

Aineiston © sen tuottajalla

Kaupallinen käyttö ehdottomasti kielletty.