ETUSIVULLE - OHJEET - ARTIKKELIT - NEUVOT - KYSY ULLALTA - ULLAKKO - INFO - BLOGI | ||
Materiaaleja maailmalta |
||
Nallea saa lähes jokaisen marketin hyllystä, mutta entä jos mielessä siintää joku eksoottisempi lankatuttavuus? Entä jos uudenuutukaisessa neulekirjassa käytetään unelmien puserossa Noroa tai Colinettea? Nettiaika on avannut ikkunan maailmalle tässäkin suhteessa, ja ulkomaisia lankaihanuuksia saa parhaimmassa tapauksessa kotiovelle kannettuna. Toisaalta netistä tilaaminen saattaa arveluttaa. Ostokset ovat kuitenkin usein kalliita, lankojen värit eivät välttämättä näytä ruudulta samalla kuin kotona, eikä luottokortin numeroakaan välttämättä arvaisi joka paikkaan luovuttaa. Vero- ja tullikysymyksetkin saattavat askarruttaa: miksi yksi paketti jää tullin haaviin, mutta toinen ei? Miten lankakaupan löytää?Netissä toimii valtaisa valikoima erilaisia lankakauppoja ja käsityöliikkeitä. Alkuun pääsee helposti esimerkiksi yleisten hakukoneiden kuten Googlen kautta. Kun hakukenttään kirjoittaa langan nimen, esimerkiksi "Noro Silk Garden", saa vastaukseksi pitkän listan kyseistä lankaa myyvien nettikauppojen sivuja. Toinen tapa löytää lankakauppoja ovat kehräämöiden omat sivut. Jotkut kehräämöt myyvät lankojaan itse, useimmat pitävät sivuillaan listaa jälleenmyyjistä. Kolmas hyväksi havaittu tapa on puskaradio. Kannattaa kysellä tutuilta neulojilta tai vaikkapa verkosta käsityöharrastajien keskustelufoorumeilta tai listoilta, mistä ihmiset ovat lankoja tilanneet, ja millainen palvelu verkkokaupassa on ollut. Haluamani langan valmistus on lopetettu!Netistä saattaa löytyä myös sellaisia lankoja, joiden valmistus on jo lopetettu. Joskus lankakaupoilla saattaa olla varastoissaan hajaeriä vanhoja tuotteita, mutta siihen ei kannata luottaa. Jos verkkolankakaupalla on alennusmyyntisivu, se kannattaa tarkistaa. Verkkokaupat myyvät usein alennuksella pois sekä värjäyserien loppuja, lakkautettuja värejä että kokonaan lakkautettuja lankoja. Verkossa toimivat huutokaupat, tunnetuimpana varmasti eBay, voivat olla aarreaitta vanhempia tuotteita etsivälle. Jos ostaa tavaraa verkkohuutokaupasta, kannattaa ensin tarkistaa myyjän tiedot, ja harkita ostoa uudemman kerran, jos kyseisen myyjän kanssa aiemmin asioineet ovat valittaneet. Lisäksi kannattaa varmistaa, että lankojen myyjän koti on savuton. Allergisen ostajan on hyvä myös kysyä onko myyjän kodissa lemmikkieläimiä. Joissakin maissa villalankojen suojaaminen erilaisilla, yleensä pahanhajuisilla, koinsuoja-aineilla on tavallista. Tämä kannattaa muistaa erityisesti, jos on herkkä voimakkaille hajuille. Entäs se luottokortti?Useimmat verkossa toimivat lankakaupat käyttävät luottokorttimaksua. Suomessakin yleisimmät kortit Visa ja MasterCard kelpaavat lähes kauppaan kuin kauppaan. Maksutiedot, kuten luottokortin numero, välitetään yleensä salatun sivun tai jonkin maksupalvelun kautta. Mikäli salaus on hoidettu asianmukaisesti, ei kortilla maksaessa tarvitse huolehtia väärinkäytöksistä. Yleensä salauksesta on huolehdittu, sillä onhan myös kauppiaan etu, että asiakas voi tehdä ostoksensa turvallisesti. Mikäli luottokortin käyttö kuitenkin arveluttaa tai korttia ei ole, kannattaa kysyä kaupasta muita vaihtoehtoja. Useat nettikaupat esimerkiksi huolivat maksuvälineeksi Visa Electronin (huomaa, että joskus jonkun suomalaisen pankin Visa Electron käy, mutta toisen ei). Myös tavallisella tilisiirrolla maksaminen voi olla mahdollista. EU:n sisäisistä tilisiirroista ei peritä erillisiä palvelumaksuja, mikäli kaikki kansainväliset maksukoodit (kohdepankin tunnus, kansainvälinen tilinumero ja niin edelleen) ovat oikein. Käteisrahalähetyksiä kaupat eivät yleensä huoli, eikä varsinkaan suurempien käteissummien lähettämistä postitse yleensäkään suositella. Monille kelpaa myös PayPal -maksu. Verkkohuutokaupoissa maksuvälineenä on yleensä PayPal. Maksanko veroja tai tullia?Kun selailee netissä toimivien lankakauppojen hintoja, kannattaa huomata, että hinnat on usein merkitty ilman arvonlisäveroa. Verollinen hinta saattaa lukea hyvinkin pienellä kirjasimella halvemman, verottoman hinnan vieressä. Lankakauppojen hintoja vertaillessa kannattaa myös muistaa tarkistaa paitsi langan hinta, myös postikulut. Lähetyskulut saattavat nimittäin vaihdella kaupasta toiseen paljonkin! Eurooppalaiset kaupat käyttävät yleensä tavallisia postin palveluita, mutta etenkin amerikkalaiset kaupat saattavat lähettää tilatut tavarat jonkun kuljetuspalvelun kautta. Yleisimpiä kysymyksiä lankojen tilaamiseen ulkomaisista verkkokaupoista liittyviä kysymyksiä ovat kysymykset veroista ja tullimaksuista. Helppo nyrkkisääntö on, että jos vero- ja tullimaksut yhteensä jäävät alle 10 euron, niitä ei kanneta. Yksinkertaisinta on, jos tavarat tilaa toisesta EU-maasta, koska silloin verot maksetaan oston yhteydessä ja kaupan kotimaan verotuksen mukaisesti. Kannattaa kuitenkin pitää varansa tiettyjen poikkeusalueiden suhteen. Esimerkiksi Ison-Britannian Kanaalisaaret (tai Suomessa Ahvenanmaa) eivät kuulu EU:n veroalueeseen. Tällaisilta alueilta tilattaessa tuotteiden arvonlisävero jää tilaajan kotimaassa maksettavaksi, jos tilaus on niin suuri, että 10 euron raja ylittyy. Tullimaksuja ei EU-maista tilatuista langoista tarvitse maksaa. Jos lankakauppa sijaitsee EU:n ulkopuolella, pitää tilaajan maksaa arvonlisävero ja tullimaksut. Yleinen arvonlisävero Suomessa on 22%. Tullimaksut vaihtelevat tilatun tavaran tullinimikkeen mukaan, esimerkiksi villalankojen tulli on 3,5-5%. Tämä maksu kannetaan tullausarvosta, eli tavarasta maksetusta hinnasta. Hintaan lasketaan mukaan myös postikulut. Ei siis ole mahdollista sanoa suoraan hintarajaa, jonka jälkeen paketti jää tullin haaviin. Viimeistään noin 40 euron arvoisesta lankalähetyksestä tullimaksut ja vero nousevat yli 10 euron, mutta raja saattaa tulla vastaan aiemminkin, jos tilattujen lankojen tullitariffi on korkea. Jos haluaa tilata neulekirjoja, raja taas tulee vastaan hieman myöhemmin. Kirjojen arvonlisävero on nimittäin vain 8%. Jos lähetys jää tulliin ja siitä lankeaa tilaajan maksettavaksi veroja ja tullimaksuja, posti ilmoittaa tavaran saapumisesta. Pakettia ei kuitenkaan haeta postista, vaan lähimmästä tullitoimipaikasta. Hakuosoite löytyy postin lähettämästä ilmoituksesta. Tietoa tulli- ja verokysymyksistä ulkomailta tilattaessa löytyy tullin sivuilta. Sivun alalaidassa on "palaute" -linkki, jonka kautta voi myös esittää kysymyksiä tullille, jos kaivattua tietoa ei muuten löydy. Entä jos en ole tyytyväinen?Kun tilaa lankoja, kannattaa aina ennen tilausta etsiä verkkokaupan sivuilta tiedot vaihto- ja palautusoikeudesta. Usein kaupoilla on tämän tyyppisille tiedoille oma alasivunsa, mutta joskus palautusoikeudesta kerrotaan esimerkiksi tilaussivun alalaidassa. Lisäksi on hyvä tarkistaa, että kaupalle löytyy muukin yhteystieto kuin tilauslomake: vähintään sähköpostiosoite, mieluiten myös puhelinnumero ja postiosoite. Yleensä kaupat vaihtavat tai korvaavat vialliset tuotteet ja mahdolliset postin hukkaamat lähetykset. Verkkotilauksessa on tavalliseen lankakauppaan verrattuna se hankaluus, ettei lankoja pääse itse hypistelemään. Oikean värisävyn valintakaan ei ole helppoa, sillä riippuu näytön asetuksista, millaisina värit näkyvät kuvaruudulla. Useat verkkolankakaupat myyvät myös lankojen värikarttoja. Jos on aikeissa investoida kalliiseen lankaan ja haluaa juuri tiettyä sävyä, kannattaa käyttää muutama ylimääräinen päivä ja euro siihen, että tilaa ensin värikartan. Itselläni on verkossa toimivista lankakaupoista voittopuolisesti hyviä kokemuksia. Toimitukset ovat yleensä olleet nopeita, ja sähköpostikyselyihin on vastattu pikaisesti. Yleensä kansainvälisesti toimivissa verkkokaupoissa onkin hyvä ja ystävällinen palvelu. Jos ongelmia kuitenkin ilmenee, voi kuluttaja-asiamies usein auttaa myös kansainvälistä kauppaa koskevissa kysymyksissä. Vuoden 2005 alusta kuluttajia on palvellut kansainvälinen eConsumer-yhteistyöhanke. Sivustolla on paljon tietoa kuluttajien yleisimmistä verkkokauppaongelmista, ja sitä kautta voi myös täyttää valituslomakkeen mikäli ulkomaisen yrityksen toiminnassa on epäselvyyksiä. Toimiiko Suomessa nettilankakauppoja?Aina ei ole pakko mennä merta edemmäs kalaan saadakseen lankavarastoon piristystä markettilankojen lisäksi. Suomessakin on lankakauppoja, jotka toimittavat lankoja postitse tilaajille. Usein näissä on suppeammat valikoimat kuin kansainvälisissä verkkokaupoissa, mutta toisaalta suomalaisista liikkeistä voi löytää sellaisia laadukkaita kotimaisia lankoja, joita ei lähimmän Tarjoustalon valikoimissa ole. Jos asuu paikassa jossa se lähimarkettikin on kaukana, niin sitä tuttua Nalleakin on mahdollista tilata netitse. Linkkejä lankakauppoihinAllaoleva ei ole mitenkään kattava lista verkossa toimivista lankakaupoista, mutta näillä pääsee alkuun. Listalle on otettu vain muutama tunnettu verkkokauppa, joiden kanssa asioiminen on yleensä ollut ongelmatonta. Verkkolankakauppoja Suomessa Käsityötarvikeliike Papurikko Vihreä vyyhti Verkkolankakauppoja ulkomailla Angel Yarns Colourway Get Knitted Martina's Bastel- und Hobbykiste Knitting Garden Knit Happens
|
Teksti: - Artikkelit Marjut Katajala: Niina S: Kristel Nyberg: Johanna Pajakoski: Ninni: Ninni: Ullan selviytymisopas vieraskielisiä neuleohjeita varten Jussi Katajala:
Aineiston © sen tuottajalla. Kaupallinen käyttö ehdottomasti kielletty. Lisää tietoa Kysy Ullalta -sivulla. |