Ulla 01/11

Ma

Osallistuin Ravelryssä neuleaiheiseen vaihtoon ja päätin neuloa pakettiin jotain parilleni. Vaihdon ryhmän keskusteluissa parini mainitsi pitävänsä ruskeasta, palmikoista ja paksuista sukista, siitä se idea sitten lähti. Päätin kirjoittaa sukkiin myös ohjeen, koska paksummille sukkalangoille löytyy vähemmän ohjeita. Välillä on kuitenkin mukavaa neuloa paksumpiakin sukkia esimerkiksi saapassukiksi. Sukat saivat nimensä parini nimikirjaimista.

Lanka ja langanmenekki

Novita Seitsemän Veljestä Raita (75 % villaa, 25 % polyamidia; 150 g / 300 m), 100 g ruskeaa (867)

Neuletiheys

20 s ja 26 krs sileää neuletta = 10 cm

Puikot

Sukkapuikot, 3,5 mm tai käsialan mukaan

Muut tarvikkeet

Apupuikko
Päättelyneula

Koko

Kengännumero 37

Ohje

Vasen sukka

Varsi

Luo 48 s. Jaa silmukat tasan neljälle puikolle ja aloita mallineule vasemman sukan kaavion mukaan pyöröneuleena. Kaavio toistuu kerroksella neljä kertaa. Neulo vartta 9 täyttä mallikertaa sekä 10. mallikerrasta kaavion kolme ensimmäistä kerrosta (= 39 kerrosta).

Kantapää

Huom. Kantalapussa joudut neulomaan palmikonkierron myös nurjan puolen kerroksella. Neulo palmikonkierto kuten oikealla puolella, mutta neulo kaikki kuusi silmukkaa nurin.

Aloita seuraavaksi ranskalainen kantapää. Jatka neuloen 1. ja 2. puikon 24 silmukalla kaavion mukaan kerrokselta neljä eteenpäin. Kun kantalapun korkeus on 20 krs, neulo:

1. krs (op): Nosta 1 s neulomatta, neulo 13 o, tee ylivetokavennus, neulo 1 o ja käännä työ.
2. krs (np): Nosta 1 s neulomatta, neulo 3 n, 2 n yht, 1 n ja käännä työ.
3. krs (op): Nosta 1 s neulomatta, neulo 4 o, tee ylivetokavennus, neulo 1 o ja käännä työ.
4. krs (np): Nosta 1 s neulomatta, neulo 5 n, 2 n yht, 1 n ja käännä työ.

Jatka vastaavalla tavalla: neulo oikealla oikein ja nurjalla nurin ja lisää joka kerroksen alussa nostetun silmukan jälkeen oikein/nurin neulottavien silmukoiden lukumäärää yhdellä. Jatka, kunnes olet neulonut kaikki reunasilmukat mukaan kantapäähän.

Neulo seuraavalla kerroksella 14 s oikein, poimi kantalapun reunasta 12 s, neulo 3. ja 4. puikon silmukat ja jatka mallineuletta kaavion mukaisesti kerrokselta 4 ja poimi 12 s kantalapun toisesta reunasta. Jaa kantapään silmukat tasan 1. ja 2. puikolle. Nyt puikoilla on silmukoita seuraavasti:

1. puikko: 19 s,
2. puikko: 19 s,
3. puikko: 12 s ja
4. puikko: 12 s (= 62 s).

Kerroksen vaihtumiskohta on sukan sivussa.

Kiilakavennukset

Aloita seuraavalla kerroksella kiilakavennukset. Neulo 1. puikon alussa 1 o, ylivetokavennus, 2. puikon lopussa 2 o yht., 1 o ja neulo 3. ja 4. puikon silmukat normaalisti kaavion mukaan. Tee kiilakavennukset joka 2. krs yhteensä 7 krt (= 48 s).

Jatka 1. ja 2. puikon silmukoilla sileää neuletta ja 3. ja 4. puikon silmukoilla kuviota.

Kärki

Aloita kärkikavennukset, kun olet neulonut kantapään jälkeen kärkeä noin 10 cm tai kun pikkuvarvas on peitossa.

1. krs: Neulo kaikki silmukat oikein.
2. krs: Neulo

  • 1. puikko: 1 o, ylivetokavennus, 9 o
  • 2. puikko: 9 o, 2 o yht, 1 o
  • 3. puikko: 1 o, ylivetokavennus, 9 o
  • 4. puikko: 9 o, 2 o yht, 1 o.

Toista näitä kahta kerrosta yhteensä 6 krt (= 24 s). Katkaise lanka ja jätä noin 15-20 cm pitkä langanpää. Silmukoi kärki kiinni. Päättele langanpäät.

Ohje silmukointiin löytyy esimerkiksi Käspaikasta.

Oikea sukka

Neulo, kuten vasen sukka, mutta käytä oikean sukan kaaviota.

Kaavio

Teksti ja kuvat

Suvi Heikkilä

Lisää Suvista

Ulla 01/11 - Ohjeet

Velma Aho:
Gallifrey

Taija Elo:
Sheldonin sukat

Iida Glumoff:
Ruoho

Hanna-Kaisa Hämäläinen:
Johanna

Hanna-Kaisa Hämäläinen:
Kirsikkatie

Suvi Heikkilä:
Ma

Suvi Heikkilä:
Pessi

Sanna Kovanen:
Hissukka

Sanna Kovanen:
Mussukka

Satu Metsola:
Herrasmiehen harmaat

Kristel Nyberg:
Nietos

Kristel Nyberg:
Rasavillin raitapaita

Riikka R.:
Antin arkipaita

Raiku Räsänen:
Kirahvintäplähuivi

Heli Suhonen:
Simplicitas

TiiQ:
Rakkaudella sinun

TiiQ:
Tulenkantaja

Pia Tuononen:
Ida ja Emil

Kristiina Viitanen:
Josefina

Aineiston © sen tuottajalla

Kaupallinen käyttö ehdottomasti kielletty.