Mini-Sikuriina

Alkuperäinen Sikuriina-neuletakki on suunniteltu tyttärelleni. Hän toivoi samanlaista myös Elma-nukelleen, ja minä tein työtä käskettyä - noin puolen vuoden viiveellä.

Kaksi päivää ennen kuvien ottoa nuken toinen käsi "putosi ihan itsestään irti". Näin ainakin molemmat lapseni väittivät. Nuken käsi pysyi kuvausten ajan paikallaan teipin ja lukuisten kirosanojen avulla, mutta ainakin malli oli liikkumatta - toisin kuin lapseni, jotka yleensä poseeraavat Ulla-neuleideni malleina.

Lanka ja langan menekki

Käytin tähän työhön lankavarastostani löytynyttä nimetöntä villalankaa. Lanka vastaa vahvuudeltaan suurin piirtein SandnesGarnin Lanettia (100 % merinovillaa; 50 g / 195 m). Lankaa tarvitaan vajaa 50 g.

Neuletiheys

28 s ja 39 krs sileää neuletta isommilla puikoilla = 10 cm

Puikot

Pyöröpuikot, 2,5 mm ja 3 mm tai käsialan mukaan

Muut tarvikkeet

Pyöröpuikot, 2,5 mm ja 3 mm tai käsialan mukaan

Koko

N. 45-senttiselle vauvanukelle
Hihan sisäpituus 7 cm, vartalonympärys 33 cm

Kaaviot

Kaavioita on kaksi: toinen helman pitsineuletta varten ja toinen raglankavennuksiin. Kaavioihin on merkitty kaikki kerrokset.

Ohje

Neuletakki neulotaan pyöröpuikoilla alhaalta ylöspäin. Ensin neulotaan taka- ja etukappaleet yhtenäisenä kappaleena kainaloihin asti. Sen jälkeen neulotaan hihat kainaloihin asti valmiiksi jayhdistetään kaikki kappaleet yhdelle puikolle. Ainoa ommeltava sauma muodostuu kainaloihin.

Alaosa

Luo 100 silmukkaa 3 mm:n pyöröpuikolle. 1. krs (nurja puoli): neulo neulekaavio I:n 4. krs. Neulo sitten kaavion I mukaisesti. Joka kerroksen kolme ensimmäistä ja kolme viimeistä silmukkaa ovat helmineuletta. Neulo, kunnes kappaleen korkeus on 6 cm. Neulo sitten sileää. Joka kerroksen ensimmäiset ja viimeiset 3 s neulotaan edelleen helmineuletta.

Neulo oikeaan etukappaleeseen viisi napinläpeä. Kun olet neulonut pitsin jälkeen sileää 2 krs, tee napinläpi seuraavasti: neulo 2 silmukalla helmineuletta, lk, 2 o yhteen. Seuraavalla kerroksella neulo napinläven kohdalla normaalisti. Neulo seuraavat neljä napinläpeä kuten edellä n. 2 cm:n välein. Viimeinen napinläpi tulee kaulukseen 2 krs ennen päättelykerrosta.

Kun olet neulonut pitsin jälkeen sileää 3 cm, neulo seuraava kerros näin: neulo 3 s helmineuletta, neulo 22 s sileää, päättele 4 s, neulo 42 s sileää, päättele 4 s, neulo 22 s sileää, neulo viimeiset 3 s helmineuletta. Jätä neule odottamaan puikoille ja neulo hihat kainaloihin asti valmiiksi.

Hihat

Luo 29 s 3 mm:n pyöröpuikolle ja yhdistä renkaaksi magic loop -tekniikalla. Jos tekniikka tuntuu hankalalta, voit käyttää myös tavallisia sukkapuikkoja. Neulo 4 krs helmineuletta. Seuraavalla kerroksella lisää tasavälein 6 silmukkaa = 35 s. Neulo sileää. Kun hihan pituus on 7 cm, päättele 4 s ja jätä loput silmukat puikolle odottamaan. Neulo toinen hiha samalla tavoin.

Yhdistä kappaleet samalle 3 mm:n pyöröpuikolle. Ole tarkkana, että hihat tulevat oikein päin! Ensimmäiset kerrokset voivat olla hankalia neuloa, mutta kavennusten myötä neulominen helpottuu. Magic loop -tekniikkaa voi käyttää avuksi laittamalla pyöröpuikon lenkin keskelle hihaa.

Hihojen ja vartalo-osien liittymiskohtiin tulee raglankavennukset, joiden väliin tulee nurjat raidat ja kahden silmukan levyistä pitsineuletta (ks. kaavio II). Aloita neulominen seuraavasti: neulo oikean puolen kerroksella etukappaletta, kunnes silmukoita on jäljellä 5 silmukkaa. Neulo sitten 2 s yhteen takareunoistaan, 2 s nurin, 2 silmukalla pitsiä (pitsi on merkitty kaavioon vaaleanpunaisella), 2 s nurin ja 2 s oikein yhteen. Neulo sileää, kunnes hihan silmukoita on jäljellä 5, ja tee kuten edellä. Tee toisen hihan kavennukset samoin. Kavennuksia ja pitsiä neulotaan vain oikean puolen kerroksilla. Nurjalla puolella neulo nurjat silmukat ja langankierrot nurin ja oikeat silmukat oikein. Neulo joka kerroksen 3 ensimmäistä ja viimeistä silmukkaa kuten aiemminkin. Muista samalla neuloa napinlävet oikeisiin kohtiin. Huomaa, että viimeisen napinläven jälkeen neulotaan vielä 2 krs helmineuletta.

Neulo kavennuskerroksia yhteensä 11 kertaa, kunnes silmukoita on jäljellä 66. Vaihda sitten työhön 2,5 mm:n pyöröpuikko ja neulo 4 krs helmineuletta (muista viimeinen napinläpi!). Päättele silmukat napakasti.

Viimeistely

Päättele langanpäät ja ompele kainaloaukot umpeen. Ompele napit napinläpien kohdalle. Kostuta neule ja pingota nuppineulojen avulla muotoonsa. Helma saa alareunastaan olla leveämpi kuin yläreunasta.

Kaaviot

Teksti ja kuvat

Katja Kvintus

Lisää Katjasta

Ulla 01/09 - Ohjeet

Taija Elo:
Beverlyn peti

Katja Koskinen:
Henkäys-huivi

Kristel Nyberg:
Hulda-baskeri

Laura Lehtinen:
Karmea kärmes

Hilla Sorsamo:
Kevlar-lapaset

Suvi Heikkilä:
Lumi

Eeva Saviranta:
Lutu-Pupu

Katja Kvintus:
Mini-Sikuriina

Teija Savolainen:
Oikein vai nurin -sukat

Mari Skyttä-Koskinen:
Palmikkoleikki

Hanna-Kaisa Hämäläinen:
Ristinolla-säärystimet

Suvi Heikkilä:
Säihke

Distant Knitter:
Sammakko bambun oksalla -sukat

Nna:
Sammaleiset

Eeva Saviranta:
Vähän isompi Cthulhu

Taina:
Värileikki

Kristel Nyberg:
Zivago

Aineiston © sen tuottajalla

Kaupallinen käyttö ehdottomasti kielletty.