Lumihiutale
Ostin Novitan Oliviaa ja halusin tehdä ohjeen sitä varten, koska ohjeita langalle on vähän. Selailin mallineulekirjaa ja päädyin lumihiutale-nimiseen pitsineuleeseen, koska lanka on valkoista. Vaikka en olekaan röyhelöiden ystävä, sain mielikuvan neuleesta, jossa on pitsiset röyhelöt sekä hihoissa että kauluksessa. Röyhelöt antavat neuletakille hieman vanhahtavan ja arvokkaan ilmeen. Siitä huolimatta neule sopii pidettäväksi niin farkkujen kuin hameidenkin kanssa.
Malli on mitoitettu naisellisesti muodokkaille. Vyötäröllä on reilut kavennukset. Neule on lyhyt, koska itselläni ei ollut enempää lankaa, mutta mallia on helppo pidentää. Ota pidentäminen huomioon langan menekissä.
Lanka ja langan menekki
Novita Olivia (70 % bambua, 30 % polyesteriä; 50 g / 82 m) 500 - 550 - 650 - 700 g luonnonvalkoista (010)
Korvaaviksi langoiksi käyvät neuletiheydeltään samat langat. Bambulanka on liukasta ja laskeutuvaa, joten toisesta materiaalista toteutettuna neuleesta tulee erityyppinen.
Neuletiheys
Lumihiutale-mallineule pestynä: 17 s ja 25 krs = 10 cm
Huom! Pese mallitilkku ennen neuletiheyden mittaamista, koska bambulanka kutistuu vähän pesussa.
Puikot
5 mm pyöröpuikot tai pitkät puikot tai käsialan mukaan
5 mm sukkapuikot (jos teet hihat pyörönä sukkapuikoilla) tai käsialan mukaan
Muut tarvikkeet
8 – 8 – 9 – 9 nappia
Neula
(Silmukkamerkkejä)
Koko
Taulukossa kaikki mitat ovat valmiin neuleen mittoja, mitat ovat sentteinä. Mallin on tarkoitus olla tyköistuva, joten kannattaa valita rinnanympäryksen mukainen koko tai jopa vähän rinnanympärystä pienempi koko. Vyötärön muotoiluja voit tehdä vähemmän, jos neule vastaa muilta mitoiltaan sopivaa kokoa.
Koko |
M |
L |
XL |
XXL |
---|---|---|---|---|
Langan menekki | 500 g | 550 g | 650 g | 700 g |
Rinnanympärys |
95 |
104 |
112 |
123 |
Vyötärön ympärys |
81 |
88 |
96 |
107 |
Lantion ympärys |
95 |
104 |
112 |
123 |
Pituus |
51 |
53 |
55,5 |
58 |
Hihan ympärys - olkavarsi |
38 |
40 |
42 |
44 |
Hihan ympärys - ranne |
21 |
21 |
22 |
24 |
Hihan sisäpituus |
43 |
44 |
46 |
48 |
Ohje
Vinkkejä
Ohjeessa hihat on neulottu pyörönä ja etu- ja takakappale yhdessä ilman sivusaumoja. Hihat on mahdollista neuloa myös tasona ja etu- ja takakappaleet erikseen sivusauman kanssa.
Jos teet hihat tasona, lisää aloitukseen 2 silmukkaa = reunasilmukat ja saumanvarat. Katso mallineulekaaviosta tasona neulomisen ohjeet. Kun päättelet silmukoita kädenteitä varten, ota huomioon reunasilmukat ja päättele ne ensimmäisen kavennuksen yhteydessä.
Jos teet etu- ja takakappaleen erikseen, lisää kappaleisiin reunasilmukat. Neulo ohjeen mukaan, mutta ota kädentienkavennuksissa huomioon reunasilmukat ja päättele ne ensimmäisen kavennuksen yhteydessä. Saatat tarvita hieman enemmän lankaa, jos teet hihat tasona ja etu- ja takakappaleet erikseen.
Jos haluat pidentää helmaa, se onnistuu helposti. Tee helmaan useampi mallikerta lumihiutalekuviota ennen vyötärökavennuksia. Varaa enemmän lankaa; L-koossa yksi kerä riitti noin 6-7 cm pituutta, kun etu- ja takakappale neulotaan yhdessä.
Voit halutessasi jättää kauluksen pois ja viimeistellä kaula-aukon reunan virkkaamalla siihen kerroksen kiinteitä silmukoita. Kaulus vie lankaa noin kerän verran.
Kuvan neuleen napit on tehty itse massasta. Ohje nappien tekemiseen löytyy Ullasta 01/05.
Hihat
Luo 51 – 51 – 54 – 60 s. Neulo 15 krs reunuskaavion mukaan. Neulo yksi kerros oikein (jos neulot tasona, neulo tämä kerros nurin = nurja puoli) ja lisää tällä kerroksella yksi silmukka kerroksen vaihtumiskohtaan kerroksen ensimmäiseksi silmukaksi = 35 – 35 – 37 – 41 s.
Neulo lumihiutale-mallineuletta kaavion mukaan aloittaen kerroksen vaihtumiskohdasta. Aloita lisäykset, kun olet neulonut 2 kerrosta kaavion mukaan (ts. kolmannella kerroksella). Lisää kerroksen vaihtumiskohdan molemmin puolin yhden silmukan päässä vaihtumiskohdasta 15 – 17 – 18 – 19 x 1 s joka 5. krs = 65 – 69 – 71 – 75 s. Neulo, kunnes hiha on 44 – 46 – 48 – 50 cm pitkä (huomaa, että neule kutistuu pesussa).
Aloita kädentiekavennukset hihan saumakohdan molemmin puolin. Kavenna joka 2. krs molemmissa reunoissa
- M-koossa 1 x 4 s, 4 x 2 s, 10 x 1 x ja 1 x 3 s. Päätä loput 15 s.
- L-koossa 1 x 4 s, 4 x 2 s, 12 x 1 s ja 1 x 3 s. Päätä loput 15 s.
- XL-koossa 1 x 4, 4 x 2 s, 12 x 1 x ja 1 x 3 s. Päätä loput 17 s.
- XXL-koossa 1 x 4 s, 4 x 2 s, 14 x 1 s, 1 x 3 s. Päätä loput 17 s.
Etu- ja takakappaleet
Luo 165 – 181 – 197 – 209 s. Etukappaleissa on 42 – 46 – 50 – 53 s ja takakappaleeseen jää 81 – 89 – 97 – 103 s. (Voit merkitä sivusaumat haluamallasi tavalla. Jos käytät silmukkamerkkejä, joudut välillä siirtämään niitä mallineuleen kavennusten takia.) Neulo 3 krs aina oikein -neuletta.
Neulo seuraava kerros aina oikein -neuletta ja tee napinläpi oikealle puolelle 2 s päähän reunasta: ota langankierto puikolle ja neulo 2 o yhteen. Tee napinlävet tämän jälkeen joka 12. – 12. – 11. – 12. krs yhteensä 8 – 8 – 9 – 9 kertaa samassa reunassa. Jatka aina oikein -neuletta, kunnes olet neulonut yhteensä 7 krs. Seuraava kerros on neuleen oikealla puolella.
Neulo tämän jälkeen molemmissa reunoissa 4 s aina oikein -neuletta ja keskiosassa lumihiutale-mallineuletta aloittaen kaavion oikeasta reunasta. Huomaa, että nurjat kerrokset neulotaan nurin eikä niitä ole piirretty kaavioon. Neulo näin 6 krs eli puolikas mallikerta.
Aloita sen jälkeen vyötärökavennukset 7 s päässä sivusaumasta sen molemmin puolin. (Voit merkitä kavennuskohdat haluamallasi tavalla. Jos käytät silmukkamerkkejä, joudut välillä siirtämään niitä mallineuleen takia.) Neulo mallineuleen mukaan 34 – 38 – 42 – 45 s, neulo 2 o yhteen, 12 s mallineuleen mukaan; nosta 2 s oikein, siirrä takaisin puikolle ja neulo yhteen tai tee ylivetokavennus (vasemmalle kääntyvä kavennus); neulo 65 – 73 – 81 – 87 s mallineuleen mukaan, neulo 2 o yhteen, 12 s o; nosta 2 s oikein, siirrä takaisin puikolle ja neulo yhteen tai tee ylivetokavennus (vasemmalle kääntyvä kavennus); neulo viimeiset 34 – 38 – 42 – 45 s mallineuleen mukaan.
- M-koko:
Kavenna etukappaleiden puolella yhteensä 1 x 5 s joka 6. krs ja takakappaleen puolella 1 x 6 s joka 5. krs (jos haluat, voit tehdä kaikki kavennukset kuten etukappaleiden puolella, tällöin vyötärön ympärys on 1 cm leveämpi). Neulo 8 välikerrosta (vyötärön kohta). Voit merkitä vyötärön kohdan pujottamalla 4. välikerroksen silmukoihin elämänlangan (auttaa sovitusvaiheissa hahmottamaan vyötärön paikan). Tee tämän jälkeen lisäykset samoissa kohdissa kuin kavennukset. Lisää etukappaleiden puolella 1 x 5 s joka 6. krs ja takakappaleen puolella 1 x 6 s joka 5. krs. Lisää silmukka ottamalla langankierto puikolle ja neulomalla se seuraavalla kerroksella kiertäen. - L-koko:
Kavenna etukappaleiden puolella yhteensä 1 x 6 s joka 5. krs ja takakappaleen puolella yhteensä 1 x 7 s joka 4. krs (jos haluat, voit tehdä kaikki kavennukset kuten etukappaleiden puolella, tällöin vyötärön ympärys on 1 cm leveämpi). Neulo 10 välikerrosta (vyötärön kohta). Voit merkitä vyötärön kohdan pujottamalla 5. välikerroksen silmukoihin elämänlangan (auttaa sovitusvaiheissa hahmottamaan vyötärön paikan). Tee tämän jälkeen lisäykset samoissa kohdissa kuin kavennukset. Lisää etukappaleiden puolella 1 x 6 s joka 5. krs ja takakappaleen puolella 1 x 7 s joka 5. krs (huom. viimeinen lisäys tulee kädentiekavennusten aloittamisen jälkeen). Lisää silmukka ottamalla langankierto puikolle ja neulomalla se seuraavalla kerroksella kiertäen. - XL-koko:
Kavenna etukappaleiden puolella yhteensä 1 x 6 s joka 5. krs ja takakappaleen puolella yhteensä 1 x 7 s joka 4. krs (jos haluat, voit tehdä kaikki kavennukset kuten etukappaleiden puolella, tällöin vyötärön ympärys on 1 cm leveämpi). Neulo 14 välikerrosta (vyötärön kohta). Voit merkitä vyötärön kohdan pujottamalla 7. välikerroksen silmukoihin elämänlangan (auttaa sovitusvaiheissa hahmottamaan vyötärön paikan). Tee tämän jälkeen lisäykset samoissa kohdissa kuin kavennukset. Lisää etukappaleiden puolella 1 x 6 s joka 5. krs ja takakappaleen puolella 1 x 7 s joka 5. krs (huom. viimeinen lisäys tulee kädentiekavennusten aloittamisen jälkeen). Lisää silmukka ottamalla langankierto puikolle ja neulomalla se seuraavalla kerroksella kiertäen. - XXL-koko:
Kavenna etukappaleiden puolella yhteensä 1 x 3 s joka 6. krs ja 1 x 3 s joka 5. krs ja takakappaleen puolella yhteensä 1 x 3 s joka 5. krs ja 1 x 4 s joka 4. krs (jos haluat, voit tehdä kaikki kavennukset kuten etukappaleiden puolella, tällöin vyötärön ympärys on 1 cm leveämpi). Neulo 12 välikerrosta (vyötärön kohta). Voit merkitä vyötärön kohdan pujottamalla 6. välikerroksen silmukoihin elämänlangan (auttaa sovitusvaiheissa hahmottamaan vyötärön paikan). Tee tämän jälkeen lisäykset samoissa kohdissa kuin kavennukset. Lisää etukappaleiden puolella 1 x 3 s joka 5. krs ja 1 x 3 s joka 6. krs ja takakappaleen puolella 1 x 3 s joka 5. krs ja 1 x 4 s joka 6. krs (huom. viimeinen lisäys tulee kädentiekavennusten aloittamisen jälkeen). Lisää silmukka ottamalla langankierto puikolle ja neulomalla se seuraavalla kerroksella kiertäen.
Kädentiekavennukset
Aloita kädentiekavennukset työn oikealla puolella 4 krs etukappaleen viimeisen vyötärölisäyksen jälkeen. Päätä joka 2. krs molempien sivusaumojen kohdalla sivusaumojen molemmin puolin (molemmissa reunoissa):
- M-koossa 1 x 4 s, 2 x 2 s, 2 x 1 s
- L-koossa 1 x 4 s, 2 x 2 s, 3 x 1 s
- XL-koossa 1 x 4 s, 2 x 2 s, 4 x 1 s
- XXL-koossa 1 x 4 s, 3 x 2 s, 4 x 1 s
Aloita pääntienkavennukset 8. – 8. – 9. – 9. napinläven jälkeen oikean puolen kerroksella. Kavenna joka 2. krs etukappaleiden molemmissa etureunoissa 12 – 13 – 14 – 15 x 1 s. Kun kädentien pituus on 20 – 21 – 22 – 23 cm, päättele takakappaleen keskeltä 21 – 25 – 27 – 29 s pääntietä varten ja neulo olat erikseen (olkapäille jää 20 – 21 – 24 – 24 s). Päättele seuraavalla oikealla kerroksella olkasilmukat 3 puikon päättelyllä (Ulla 03/05).
Kaulus
Luo 165 - 190 - 205 - 210 s. Neulo reunuskaavion mukaan. Kerroksen 11 jälkeen kauluksessa on 110 - 127 - 137- 141 s jäljellä. Kun olet neulonut reunuskaavion kokonaan, päättele silmukat.
Viimeistely
Ompele hihat paikalleen. Ompele kaulus paikalleen kauluksen oikea puoli vasten neuleen nurjaa puolta. Sauma jää neuleen oikealle puolelle ja kauluksen nurjalle puolelle. Kun kaulus taitetaan neuleen päälle, sauma jää piiloon. Ompele napit. Päättele langanpätkät.
Pese neule (koska lanka kutistuu), venytä mittoihinsa ja tasokuivata.