Aquila

Aquila on latinaa ja tarkoittaa kotkaa. Huivin reunakuviossa voi havaita kotkan siipien sulkamaiset kuviot. Huivin nimen alkuosasta tullee mieleen vesi ja keskiosan kuviossa näkyvät veden pintaan putoavat pisarat ja niiden aiheuttamat pienet etääntyvät renkaat.

Huivin pitsikuviot ovat olleet suunnitteilla jo jonkin aikaa, mutta todeksi ne muuttuivat vasta, kun Secret Wool heitti haasteen: ilmaiset langat ohjeesta Ullaan. Tähän oli helppo tarttua, sillä nautin muutenkin sekä pitsihuivien neulomisesta että niiden suunnittelusta.

Lanka ja langan menekki

Cherry Tree Hill Suri Alpaca Lace (100 % alpakka; 50 g / n. 400 m per vyyhti), 100 g / n. 800 m Mallihuivin langan väri Burgundy

Korvaavana lankana käy melkein mikä tahansa ohut, itsellesi mieluisa lanka. Paksukin lanka toki käy, silloin huivista tulee ”huopamaisempi”.  Valitse korvaavalle langalle langan suositusta paksummat puikot, jolloin pitsikuviosta tulee ilmavaa.

Neuletiheys

19 s ja 18 krs pingotettua mallineuletta = 10 cm

Puikot

Pyöröpuikot 3,5 mm tai käsialan  mukaan

Koko

Mallihuivin leveys on 220 cm ja korkeus 115 cm. Kokoon vaikuttavat valittu lanka, puikkokoko ja käsiala.

Ohje

Väliaikainen aloitus

Virkkaa apulangalla lyhyt pätkä ketjusilmukoita. Poimi ketjusilmukoiden takanystystä 2 silmukkaa ja neulo näillä aina oikein -neuletta 6 kerrosta. Poimi syntyneen kapean neuloksen sivusta aina oikein -kerrosten välistä 3 silmukkaa, neulo ne oikein. Pura apulanka ja poimi sen vapauttamat kaksi silmukkaa ja neulo ne oikein = yht. 7 silmukkaa. Käännä työ, neulo 2 o, 3 n, 2 o.

Neulominen kaavioiden mukaan

Neulo kaavion 1 ensimmäisen rivin mukaisesti 2 o, lk, 1 o, lk, 1 o, lk, 1 o, lk, 2 o. Jatka kaavion mukaan (huomaa, että kaaviossa on vain huivin toinen reuna keskisilmukkaan asti, keskisilmukan jälkeen neulo mallineule uudelleen ja lopuksi vielä kaksi reunasilmukkaa). Kaavioihin on merkitty vain oikeat kerrokset (kaavion parittomien numeroiden rivit), neulo nurjat kerrokset (parilliset rivit) nurin kahta ensimmäistä ja kahta viimeistä silmukkaa lukuunottamatta.

Silmukkamäärä lisääntyy jokaisella oikealla kerroksella neljällä silmukalla paitsi kaavion 1 kerroksilla 15, 25, 37... silmukat lisääntyvät kahdeksalla silmukalla.

Kaavion 1 jälkeen toista kerroksia 25-35, kunnes olet käyttänyt puolet langasta. Siirry kaavioon 2 ja neulo se kerran. Neulo kaavio 3 kerran. Neulo kaavio 4 kerran. Päättele silmukat löysästi seuraavalla oikean puolen kerroksella.

Päättely

2 o, *työnnä vasen puikko neulottujen silmukoiden vasemmalta puolelta sisään ja koukkaa oikealla puikolla lanka silmukoiden läpi,  1 oikein*. Toista kerroksen loppuun.

Jos päättelytekniikka vaikuttaa oudolta, voit tehdä saman (hiukan hitaammin): 2 o, *siirrä silmukat takaisin vasemmalle puikolle ja neulo ne takareunoistaan oikein yhteen, 1 o*, toista, kunnes silmukat loppuvat. Suosittelen lämpimästi käyttämään tämän päättelytekniikan jompaa kumpaa versiota, sillä se antaa huomattavasti perinteistä päättelyä joustavamman reunan.

Viimeistely

Kastele huivi kunnolla. Rullaa se kuivaksi pyyheliinaan käärittynä ja pingota se nuppineuloilla alustaan (pitkältä sivulta tiuhaan ja lyhyiltä sivuilta kaavion merkkien mukaisilta kohdilta). Anna kuivua rauhassa täysin kuivaksi, jotta pingoitus jäisi mahdollisimman pysyväksi.

Huivin silmukat lisääntyvät jonkin verran perusmallineuleen kohdalla, joten huivin voi pingoittaa kuvan mukaisesti hiukan kaarevaksi.

Täysin kuivan huivin langanpäät voit päätellä huomaamattomasti, mutta mahdollisimman pitävästi, sillä alpakkalanka on liukasta ja lyhyellä hännällä varustetut solmut voivat helposti aueta.

Vinkkejä

Jos haluat käyttää muuta lankaa, niin erityisesti paksumman langan vaikutus huivin kokoon voi olla suuri. Voit muuttaa kaavion 1 toistokertoja oman maun mukaan ilman, että se vaikuttaa reunapitsien sijaintiin ja silmukkamääriin. Muistathan kuitenkin neuloa aina jokaisen kaavion loppuun asti. Jos jätät kaavion kesken, pitsikuviot vääristyvät.

Kaaviot

Kaavio 1

Kaavio 2

Kaavio 3

Kaavio 4

Teksti ja kuvat

Sari Åström

Lisää Sarista

Langan huiviin on lahjoittanut

Ulla 01/08 - Ohjeet

minnaproductions:
Harmaata graniittia

Niina Hakkarainen:
Hilja

Taija Elo:
Hittavaiset

Kristel Nyberg:
Idealistipipo

Laura Uusitalo:
Istanbul

Katja Kvintus:
Kanerva

Anu Asikainen:
Kantapään kautta

Laura Uusitalo:
Kantoliinavauvan kaulaliina

Eeva Saviranta:
Karahka

Raijis:
Ketjusilmukkahuivi

Mci:
Kierrehuivi

Laura Lehtinen:
Käpyset sukat

Marja Venäläinen:
Lumihiutale

Altocumulus:
Lumiruusu

Johanna Penttilä:
Mindstorm

Laura Uusitalo:
Möbius

Pia Tuononen:
Napitus

Sari Åström:
Ninna

Laura Uusitalo:
Nukkumaijan ranteenlämmittimet

Kristel Nyberg:
Nunnu

Hanna-Kaisa Hämäläinen:
Osmocat

Memmu:
Pajunkissa

Taija Elo:
Peuransarvi

Satu Ruokamo:
Pikkulintusukat

Laura Lehtinen:
Punked

Mari Virtanen:
Pömpiäispaita

Marja Venäläinen:
Ruusunpuna

Anni Laine:
Samoojapipo

Meri Markus:
Saunatontun sukat

Pia Tuononen:
Tsahkal-lapaset

Meri Markus:
Villapöpät

Aineiston © sen tuottajalla

Kaupallinen käyttö ehdottomasti kielletty.