Nunnu

Kun neuloin vaatelahjaa sukuun tulossa olevalle vauvalle, jäi yhtä lankaa puoli kerää tähteeksi. Ensimmäinen Nunnu syntyi tästä jämälangasta. Vaikka Nunnun on tarkoitus olla yksinkertainen pikkuvauvan ensilelu, myös omat yksi- ja kolmevuotiaat lapseni ihastuivat siihen, ja minun piti tehdä heille oma. Yllättävästi Nunnu viehätti myös hyvin iäkästä eikä yleensä enää lainkaan leikkisää kissaa. Lelu on siis hyvinkin monikäyttöinen.

Lanka ja langan menekki

Nunnun voi neuloa mistä tahansa ohuesta konepestävästä langasta, esimerkiksi kuvien nukeissa käytetyistä:

Hjertegarn Ciao Trunte (100 % merinovillaa, 50 g / 180 m), noin 15 g vaaleansinistä (8029)

Sandnes Lanett (100 % merinovillaa, 50 g / 195 m), noin 15 g ruohonvihreää (8513)

Lisäksi tarvitset kasvojen kirjailuun hieman eriväristä lankaa.

Neuletiheys

Noin 41 s ja 58 krs = 10 cm sileää neuletta suljettuna neuleena.

Nunnu neulotaan langan suositustiheyttä selvästi tiiviimmäksi, jotta täyte pysyisi pehmolelun sisällä. Neuletiheydellä ei kuitenkaan lelua neulottaessa ole suurta merkitystä.

Puikot

Sukkapuikot, 2 mm tai käsialan mukaan

Muut tarvikkeet

Parsinneula kirjontaan ja silmukointiin

Konepestävää täytettä, esimerkiksi polyesterivanua

Koko

Korkeus noin 10 cm

Ohje

Lelu neulotaan suljettuna neuleena alhaalta ylös.

Luo sukkapuikoille 28 s. Jaa silmukat neljälle puikolle ja neulo yksi kerros. Jokaisella puikolla on 7 s. Huom! Jos haluat täysin saumattoman Nunnun, luo silmukat esimerkiksi virkkausaloituksella, jolloin voit lopuksi silmukoida pohjasauman.

Neulo seuraavaksi lisäyskerros: neulo 1 s, lisää 1 s haluamallasi tavalla, neulo sileää neuletta kunnes 2. puikolla on jäljellä 1 s, lisää 1 s, neulo 2 s, lisää 1 s, neulo sileää neuletta kunnes 4. puikolla on jäljellä 1 s, lisää 1 s, neulo viimeinen s.

Neulo lisäykset aina 1. ja 3. puikon alussa ja 2. ja 4. puikon lopussa. Neulo lisäyskerros aina samalla tavalla.

Neulo 1 krs sileää, lisäyskerros ja 1 krs sileää. Toista sitten lisäyksiä joka kerroksella, kunnes työssä on yhteensä 56 s eli jokaisella puikolla 14 s. Neulo välikerros, lisäyskerros, 2 välikerrosta ja lisäyskerros. Lisäysten jälkeen työssä on yhteensä 64 s, jokaisella puikolla 16 s. Jatka näillä silmukoilla sileää neuletta noin 3 cm.

Neulo seuraavaksi kavennuskerros: neulo 1 s, tee ylivetokavennus, neulo sileää neuletta kunnes 2. puikolla on jäljellä 3 s, neulo 2 s oikein yhteen, neulo 2 s, tee ylivetokavennus, neulo sileää neuletta kunnes 4. puikolla on jäljellä 3 s, neulo 2 s oikein yhteen, neulo viimeinen s.

Neulo kavennukset 1. ja 3. puikon alussa ja 2. ja 4. puikon lopussa. Neulo kavennuskerros aina samalla tavalla.

Neulo 2 krs sileää, kavennuskerros, ja 1 krs sileää. Toista sitten kavennuksia joka kerroksella, kunnes työssä on 40 s. Neulo välikerros ja kavennuskerros. Työssä on 36 s, jokaisella puikolla 9 s. Neulo vielä 3 krs sileää nuken kaulaksi.

Aloita seuraavalla kerroksella lisäykset päätä varten. Neulo lisäyskerros ja välikerros ja jatka sitten lisäyksiä joka kerroksella, kunnes työssä on 48 s. Jatka näillä silmukoilla sileää neuletta noin 1 cm. Neulo seuraavaksi kavennuskerros, 2 välikerrosta, kavennuskerros ja välikerros. Toista sitten kavennuksia joka kerroksella, kunnes työssä on jäljellä 24 s. Jaa silmukat kahdelle puikolle ja silmukoi nuken päälaki kiinni. Kirjaile kasvot, täytä nukke ja ompele tai silmukoi myös alasauma.

Teksti ja kuvat

Kristel Nyberg

Lisää Kristelistä

Ulla 01/08 - Ohjeet

Sari Åström:
Aquila

minnaproductions:
Harmaata graniittia

Niina Hakkarainen:
Hilja

Taija Elo:
Hittavaiset

Kristel Nyberg:
Idealistipipo

Laura Uusitalo:
Istanbul

Katja Kvintus:
Kanerva

Anu Asikainen:
Kantapään kautta

Laura Uusitalo:
Kantoliinavauvan kaulaliina

Eeva Saviranta:
Karahka

Raijis:
Ketjusilmukkahuivi

Mci:
Kierrehuivi

Laura Lehtinen:
Käpyset sukat

Marja Venäläinen:
Lumihiutale

Altocumulus:
Lumiruusu

Johanna Penttilä:
Mindstorm

Laura Uusitalo:
Möbius

Pia Tuononen:
Napitus

Sari Åström:
Ninna

Laura Uusitalo:
Nukkumaijan ranteenlämmittimet

Hanna-Kaisa Hämäläinen:
Osmocat

Memmu:
Pajunkissa

Taija Elo:
Peuransarvi

Satu Ruokamo:
Pikkulintusukat

Laura Lehtinen:
Punked

Mari Virtanen:
Pömpiäispaita

Marja Venäläinen:
Ruusunpuna

Anni Laine:
Samoojapipo

Meri Markus:
Saunatontun sukat

Pia Tuononen:
Tsahkal-lapaset

Meri Markus:
Villapöpät

Aineiston © sen tuottajalla

Kaupallinen käyttö ehdottomasti kielletty.