Näkyväksi neulottu – Käsityötekniikat aktivismin välineenä
Talvella Keravan taidemuseossa esillä ollut Näkyväksi neulottu -näyttely esitteli kantaaottavaa käsityötaidetta. Nimi viittaa siihen, että käsityötaide on ollut taiteen kentässä hieman altavastaajan asemassa, eikä sitä ole opetettu taidekouluissa ainakaan samalla tavalla kuin vaikkapa maalausta. Tekijät ovat olleet itseoppineita tai käsityöalan koulutuksen saaneita, useimmiten naisia. Nykyisin myös harrastajia on paljon ja he ovat taitavia. Näyttelyssä onkin mukana paikallisen harrastepiirin, Keravan Villien virkkaajien yhteinen työ, ja museovieraat on myös otettu koukun varteen luomaan Itämeri-aiheisia teoksia Metropolian ammattikorkeakouluopiskeiljoiden kanssa.
Nimestään huolimatta neulotut työt olivat vähemmistönä, ja eri tekniikoita oli edustettuna laajasti. Erityisesti virkattuja teoksia oli runsaasti. Suurin näyttelyyn liittyvä teos oli epäilemättä Meidän pinkki talomme, joka keräsi mediahuomiota kesällä. Newyorkilainen taitelija Olek, turvapaikanhakijat, maahanmuuttajat ja muut vapaaehtoiset verhoilivat yhteisöllisessä projektissa keravalaisen talon pinkistä langasta virkatuilla neliöillä. Työ oli talven tullen purettu, mutta näyttelyssä oli esillä valmiit tilkut ja kuvia talosta. Myös näyttelyssä esillä ollut Kaija Papun virkattu poliisiauto voi hyvin olla tv:stä tuttu.
Omia suosikkejani olivat Sonja Salomäen ryijyt, jotka kuvasivat arkisia kaupunkinäkymiä, kuten Kaisaniemen jääpuistoa ja Myllypuron leipäjonoa. Myös Niina Mantsisen graffitiryijyt tuulettivat mukavasti perinteistä tekniikkaa. Jenni Hailin toistoon perustuva teoskokoelma, jossa taiteilija toistaa naista esittävää valokuvaa erilaisin tekniikoin aina maalauksista hamahelmien kautta ryijyyn, oli kiehtova niin monipuolisuudessaan kuin toisaalta monotonisuudessaan. Huumoria näyttelyyn toi Noora Schroderus, joka oli loihtinut setelien setämiehille langasta hienot peruukit.
Näyttelyn työt vaihtelivat esittävistä abstraktimpiin. Kirjaillut perhoset ja virkatut islantilaiset lääkekasvit olivat hyvinkin elävän oloisia, samoin kuin Liisa Hietasen virkatut, luonnollisen kokoiset Kyläläiset. Venäläisen Tanya Akhmetgalievan suuret, lankaisat taulut sen sijaan olivat näyttelyn abstraktimpaa laitaa.
Pari teoskokonaisuutta jäi mieleen erityisen kantaaottavina. Minna Soraluoma oli virkannut perheiden kuukaudessa tyhjentämistä leipäpusseista ilmavia ”tauluja” ja Metropolian opiskelijoiden Itämeri-työt on tarkoitus huutokaupata Itämeren suojelun hyväksi.
