Joustinneuleen silmukoiminen
Osaat ehkä liittää sileänä neulottuja kappaleita yhteen silmukoimalla. Sileää nurjaakin on helppoa silmukoida, kun kurkkaa sen kääntöpuolelle. Sen sijaan joustinneuleen silmukoimista pidetään peikkona.
Löysin taannoin kaapistani hienon joustinneuleisen villapaidan ja ihmettelin, miksi se oli sinne unohtunut. Kokeiltuani tajusin sitten heti, että se oli aivan liian lyhyt lämpimäksi villapaidaksi ja aivan liian lämmin pikkuneuleeksi. Onneksi neuleen lankoja löytyi vielä – siispä paitaa jatkamaan. Sileästä neuleesta olisin poiminut alareunasta silmukat ja neulonut helmaan pituutta ylhäältä alaspäin, mutta joustinneuleessa se ei tietysti käykään päinsä. Googlailemalla "joustinneuleen silmukoiminen" löytyi vain yksi osuma, ja siinäkin vain kerrottiin, että joustinneuleen silmukoiminen on hirveän hankalaa. Siispä oli ryhdyttävä itse toimeen.
Joustinneuleen silmukoiminen on todellakin hankalampaa kuin sileän neuleen. Jos neuleen rakennetta ei hahmota kunnolla, on vaikeaa tietää, mitä kautta neulan pitää mennä. Toisaalta, kun rakenteen oivaltaa, tehtävä ei ole enää kovin vaikea, vain työläs.
Neulepintojen rakenteesta
Sileän neuleen alareuna näyttää samalta kuin yläreuna ylösalaisin. Silmukan pohjat ovat itsekin silmukoita. Itse ymmärrän sanan "silmukka" tarkoittavan sellaista lankalenkkiä, joka on vedetty reiästä läpi ja jonka voi halutessaan tai tahattomasti purkaa vetämällä takaisin. "Lankalenkki" taas tarkoittaa mitä tahansa lenkkiä, jossa lanka käy kiertämässä puikon ja menee sitten takaisin. Jäljempänä olevat esimerkit valaisevat tätä.
Joustinneuleen alareuna (kuva 1) ei ole silmukkarivi. Katso merkittyjä lankalenkkejä tarkasti: lenkin vasemmanpuoleinen lanka menee edellisen kerroksen lenkkiin eri puolelta kuin oikeanpuoleinen lanka, toinen päältä ja toinen alta. Lenkit ovatkin itse asiassa silmukan pohjia (pohjukkalankoja). Vierekkäisten lankalenkkien vierekkäiset langat muodostavat yhden silmukan, kuten kuvaan on merkitty.
Käännetään vielä varmemmaksi vakuudeksi kuva 1 ylösalaisin (nyt kuva 2): ei, lankalenkit eivät tosiaan ole silmukoita!
Joustinneuleen yläreuna (kuva 3) puolestaan on tietenkin silmukoita, koska siinä ovat juuri ne silmukat, jotka on puikoilla neulottu. Nyt jokaisen silmukan muodostaa yksi lankalenkki.
Uusi neulekerros – mutta ompelemalla
Silmukoinnissa ideana on yhdistää ylä- ja alareunan silmukat uudella silmukalla, joka tulee uudelle välikerrokselle. Silmukka rakennetaan langasta ompelemalla. Silmukkaa muodostava lanka aloittaa kuvassa alhaalla olevan neulekappaleen yläreunasta ja poimii kyytiin silmukan oikean reunan. Kuvassa ylhäällä olevan neulekappaleen alareunan silmukka – eli kahden vierekkäisen lankalenkin vasemmat ja oikeat reunat – napataan kyytiin seuraavaksi, ja lopuksi vielä alemman kappaleen silmukasta vasen reuna. Tämä ohje on oikeakätiselle, ja vasenkätiset varmaankin tekevät vaiheet käänteisessä järjestyksessä. Muodostuvan silmukan "oikeuden" tai "nurjuuden" määrää se, kumpaa kautta lanka silmukan noukkii.
Kuvissa 4 ja 5 näytetään reitti, jota ompeluneula kulkee, kun silmukoidaan ensin nurja ja sitten oikea silmukka. Kuvassa 5 nähdään joustinneuleen silmukoinnin hankalin kohta: kun siirrytään nurjasta silmukasta oikeaan, nurjan silmukan vasen reuna yrittää parhaansa mukaan kätkeytyä oikean silmukan alle, ja lankalenkki vääntyy helposti kieroon. Hankalaa kohtaa ompelee kuvassa näkyvä alempi neula – ylempi neulanpisto onkin jo aivan tavallista oikean silmukan silmukointia.
Alempi neulanpisto tehdään ensin, ylempi sitten. Silmukoidessa käytetty lanka on selvyyden vuoksi jätetty piirtämättä.
Alempi neulanpisto tehdään ensin, ylempi sitten. Edellisessä kuvassa näytetyillä neulanpistoilla tehty uusi silmukka on piirretty punaisella. Tässä kuvassa ommeltavan langan reitti on selvyyden vuoksi jätetty piirtämättä.
Siirtyminen oikean silmukan jälkeen nurjan silmukointiin näytetään kuvassa 6. Siinä ei ole mitään ihmeempää, kunhan muistaa pistää neulan silmukkaan eri reittejä nurjalla ja oikealla. Kuvassa ylempänä oleva pisto ompeleekin jo tavallista nurjaa silmukkaa.
Alempi neulanpisto tehdään ensin, ylempi sitten. Silmukoidessa käytetty lanka on selvyyden vuoksi jätetty piirtämättä.
Niksilista joustinneuleen ja miksei muunkin silmukointiin
1. Silmukoi sellaiseen suuntaan, että valmis osa on sinusta katsottuna oikealla. Ompelet oikealla kädellä ja pitelet vasemmalla kappaleita paikallaan. Vasenkätiset väittäkööt vastaan.
2. Käännä kaikki silmukat puikolla samoin päin. Kätevimmältä vaikuttaisi pitää lankalenkkien oikea reuna (esim. kuvassa 1 oikealla oleva) puikon päällipuolella molemmissa neulekappaleissa. Näin päin olevaan lenkkiin on helppoa laittaa neula sekä ala- että yläkautta.
3. Muista ajatella lankalenkkejä silmukoina ja silmukan pohjina. Voit tehdä aluksi yhden silmukan kerrallaan. Rutiinin löydyttyä kaappaat alhaalla kaksi lenkin puoliskoa kerralla (kuten kuvissa 4 ja 5).
4. Oikea silmukka näyttää v:ltä ja nurjassa silmukassa pitää näkyä monta vaakasuoraa viivaa. Tämä on tietysti selvää, mutta silmukoitaessa pitää aina välillä palata perusasioihin.
5. Pudota lankalenkki puikolta aina heti, kun olet pujottanut neulan siitä läpi ensimmäisen kerran. Ei se lenkki enää mihinkään karkaa. Lanka on helpompi vetää lenkin läpi, kun puikko ei ole tiellä, samoin seuraava neulanpisto on helpompi.
6. Silmukoi aina 5–10 silmukkaa löysästi ja kiristä lanka sitten sopivaksi. Kiristämiseen sopii hyvin virkkuukoukku, jolla saa langasta hyvän otteen ja jolla pystyy vetämään lankaa kireälle oikeasta suunnasta.
7. Tarkasta virheet viimeistään samalla, kun kiristät lankaa. Kun huomaat virheen, pura ne vasta tekemäsi 5–10 silmukkaa ja ompele uudelleen.
8. Pidä huoli, että puikoilta pudotettavat lankalenkit eivät pääse kiertymään.
9. Katso silmukointipaikan ylä- tai alapuolella olevista silmukoista mallia, miten päin langan pitäisi kulkea. Tämä auttaa varsinkin silloin, kun keskittyminen herpaantuu ja automaatio kärsii.
10. Nurja silmukka on helppo silmukoida kääntöpuolelta: siellä se on oikea silmukka.
11. Iso silmukoitava kappale kannattaa viritellä niin, ettei se pääse liikkumaan. Jos silmukoitavana on pyöröneuletta, sen sisälle kannattaa laittaa jotain, joka estää sinua ompelemasta etukappaletta kiinni takaosaan. Itse istuin ergonomisesti sohvannurkassa polvet koukussa, jalat villapaidan sisällä ja silmukointikohta reisien päällä.
Lyhkäisen villapaidan kohtalo
Kaikesta pelottelusta huolimatta päätin rohkeasti neuloa parinkymmenen sentin lisäpalan villapaitaani ja silmukoida sen kiinni. Katkaisin villapaidan helmasta langan ja purin reunaa niin, että sain poimittua rivin silmukan pohjia puikolle. Purkaminenkaan ei ollut aivan yksinkertaista, koska silmukan pohjat eivät ole silmukoita eivätkä purkaudu nätisti pelkästään langasta vetämällä. Parin silmukan välein piti siis vetää lanka lenkin läpi ja sitten taas uudestaan. Puretut langat keräsin mytyksi ja heitin roskiin.
Yhden helman 142 silmukan silmukointiin sain kulutettua aika monta iltaa. Hienoista topologisista oivalluksistani huolimatta tein aina välillä virheitä, jotka huomasin sitten kymmenen silmukan päästä lankaa kiristäessäni. Purin, ompelin ja purin välillä kiukkua. Mies lohdutti: "Muista, että olet tekemässä legendaarisen vaikeaa asiaa."
Kolmasosan saumaa ommeltuani huomasin kauhukseni, että lanka alkoi käydä vähiin. Mies oli jo ehtinyt viedä roskat. Onneksi hän vielä muisti, mihin kohtaan roska-astiaa pussi oli mennyt, ja kävi dyykkaamassa roskat takaisin. Sieltä pätkät löytyivät, eikä minua harmittanut edes se, että saisin kuulemma itse viedä sen roskapussin takaisin ulos. Kun villapaita lopulta oli kokonainen, laskeskelin, että silmukointilanka taisi mennä noin 10 cm dyykatun langan puolelle. Joskus KonMari siis taitaa olla väärässä ja hamsteri oikeassa.
Silmukoidusta saumasta tuli hieno ja näkymätön. Esittelin paitaa ylpeänä äidille, joka ihasteli sitä ja näytti sitten sormellaan, että saumakohta taitaa olla tuossa. Se siitä näkymättömyydestä.