Ulla 01/13

Muhkean pohkeen polvisukat

Neulotut polvisukat ovat ihania. Niissä on kuitenkin yksi perustavanlaatuinen vika: jos pohkeet ovat hyvinmuodostuneet kuten minulla, pitkät sukat valuvat aina. Muhkean pohkeen polvisukissa on yläreunassa taite kuminauhaa varten. Koska eri ihmisten pohkeet ovat hyvin eri mallisia, olen sisällyttänyt ohjeeseen muutamia vinkkejä kavennusten muokkaamiseen. Parhaiten sopivat polvisukat saat sovittamalla sukkia ahkerasti!

Nimestään huolimatta sukkiin on kirjoitettu kokoja myös kapeammalle pohkeelle.

Lanka ja langan menekki

Novita Nalle (75 % villaa, 25 % polyamidia; 100 g / 260 m), noin 150 - 200 - 200 - 250 - 300 - 300 - 350 g oranssia (278)

Huomaa, että langan menekki saattaa vaihdella huomattavasti säären pituuden ja jalan koon mukaan.

Neuletiheys

28 s ja 40 krs sileää neuletta suljettuna neuleena = 10 cm

Puikot

Sukka- tai pyöröpuikot, 3 mm tai käsialan mukaan

Muut tarvikkeet

Enintään 2 cm leveää kuminauhaa, 2x polven alaympäryksen verran. Muista varata solmimis- tai saumanvara; liian tiukka kuminauha puristaa. Jos neulot pyöröpuikoilla, silmukkamerkkejä kerroksen aloituskohtaa sekä kiilakavennuksia varten.

Koko

Valmiin sukan ympärysmitta pohkeen leveimmältä kohdalta noin 27 - 30 - 33 - 36 - 39 - 41 - 44 cm.

Valitse koko, jossa sukan ympärysmitta on noin 5-7 cm kapeampi kuin oma pohkeesi vastaavalta kohdalta. Sopiva koko riippuu myös esimerkiksi käyttämästäsi langasta ja sen venymisestä sekä käsialastastasi.

Ohje

Polvisukkaa on helpoin sovittaa, jos käytät varren neulomiseen pitkää pyöröpuikkoa ja magic loop -tekniikkaa sukkapuikkojen asemesta. Pituusmitat ovat viitteellisiä: sukka venyy leveyssuunnassa jalan ympärillä, jolloin pituusmitta lyhenee. Parhaan lopputuloksen saat sovittamalla!

Varsi

Luo 72 - 80 - 88 - 96 - 104 - 112 - 120 s ja neulo 1 o, 1 n -joustinta tasona 8 krs. Seuraavalla kerroksella yhdistä työ suljetuksi neuleeksi. Varo, ettei työ mene kierteelle. Neulo vielä 4 krs joustinta. Neulo seuraava krs nurin taitteeksi. Jatka sitten taas 1 o, 1 n -joustinta 12 krs.

Neulo 1 krs oikein. Tee sitten pohjelevennykset: *neulo 1 o, lisää 1 s neulomalla silmukoiden välinen pohjukkalanka kiertäen o, neulo o, kunnes kerroksella on jäljellä 1 s, lisää 1 s, neulo 1 o.* Neulo 2 krs o. Toista sitten *-*. Työssä on nyt 76 - 84 - 92 - 100 - 108 - 116 - 124 s.

Jatka sileää neuletta suljettuna neuleena ilman lisäyksiä noin 15 cm, tai kunnes sukka jalkaan vedettynä ulottuu pohkeen leveimpään kohtaan.

Neulo seuraavaksi kavennuskerros. *Neulo 1 o, knk, neulo o, kunnes kerroksella on jäljellä 3 s, 2 o yht, 1 o. Neulo 2 krs o.*

HUOM! Jalkaterän kokoja on vähemmän kuin pohkeen kokoja, sillä jalkaterän leveys vaihtelee vähemmän kuin pohkeen ympärys. Tässä vaiheessa voit säätää pohkeen muotoilua sekä nilkan ja jalkaterän leveyttä itsellesi sopivaksi. Toista kavennuksia kunnes sinulla on jäljellä yhtä paljon silmukoita kuin loisit nilkkasukkaan vastaavasta langasta. Jos pohje kapenee ensin jyrkästi, sitten loivasti kohti nilkkaa (kuten suunnittelijan pohje kuvissa), tee noin 2/3 kavennuksista kahdella välikerroksella, sitten loput säären pituudesta riippuen 3-4 välikerroksella. Jos taas pohje kapenee tasaisen loivasti, tee kaikki kavennukset tasavälein, mutta neulo aina säären pituudesta riippuen 3-4 välikerrosta.

Toista *-* (tai muokkaa kavennuksia yllä olevien ohjeiden mukaisesti), kunnes työssä on jäljellä 48 - 52 - 56 - 60 - 64 s.

Jatka ilman kavennuksia, kunnes sukan varsi on sopivan mittainen. Kokeile pituutta siten, että taitat joustimen taitekerroksen kohdalta ja vedät taitteen yläreunan aivan polvitaipeeseen asti. Sukan varren tulee ylettyä mukavasti nilkkaan asti. Jos epäilet, neulo vielä muutama kerros: jos varsi jää liian lyhyeksi, joustin ei asetu polvitaipeen kapeaan kohtaan ja sukka valuu helpommin.

Kantapää

Aloita seuraavalla kerroksella kantalappu. Neulo 36 - 39 - 42 - 45 - 48 o. *Nosta s neulomatta ja neulo 23 - 25 - 27 - 29 - 31 o. Käännä työ. Nosta s neulomatta ja neulo 23 - 25 - 27 - 29 - 31 n. Käännä työ.* Toista *-*, kunnes kantalapun reunassa on 13 - 14 - 15 - 16 - 17 nostettua silmukkaa ja olet viimeksi neulonut nurjan kerroksen.

Neulo seuraavaksi kantapää. Nosta s neulomatta, neulo 14 - 14 - 16 - 16 - 18 o, tee knk, 1 o, käännä työ. Nosta s neulomatta, neulo 7 - 5 - 7 - 5 - 7 n, 2 n yht, 1 n, käännä työ. *Nosta 1 s neulomatta, neulo o 1 s:n päähän edellisestä käännöskohdasta, tee knk, 1 o, käännä työ. Nosta 1 s neulomatta, neulo n 1 s:n päähän edellisestä käännöskohdasta, 2 n yht, 1 n, käännä työ.* Toista *-*, kunnes kantalapun kaikki s:t ovat jälleen työssä aktiivisina. Kantalapussa on jäljellä 16 - 16 - 18 - 18 - 20 s.

Neulo 8 - 8 - 9 - 9 - 10 o. Merkitse kerroksen aloituskohta tai sukkapuikoilla ota työhön tässä kohdassa uusi puikko. Neulo seuraavat 8 - 8 - 9 - 9 - 10 o. Poimi ja neulo kantalapun reunasta 13 - 14 - 15 - 16 - 17 s. Merkitse kohta kiilakavennuksia varten tai sukkapuikoilla ota tässä kohdassa työhön uusi puikko. Neulo jalkaterän 24 - 26 - 28 - 30 - 32 o (sukkapuikoilla jaettuna tasan kahdelle puikolle). Merkitse kohta kiilakavennuksia varten tai sukkapuikoilla ota tässä kohdassa työhön uusi puikko. Poimi ja neulo kantalapun reunasta 13 - 14 - 15 - 16 - 17 s. Neulo o kerroksen aloituskohdan merkkiin.

Kiilakavennukset ja jalkaterä

*Neulo o, kunnes jäljellä on 3 s ennen ensimmäistä kiilakavennuksen merkkiä. Neulo 2 o yht, 1 o. Jatka o, kunnes olet neulonut 1 s:n toisen kiilakavennuksen merkin jälkeen. Tee knk, 1 o, neulo o krs loppuun. Neulo 2 krs o ilman kavennuksia.* Toista *-*, kunnes työssä on jälleen 48 - 52 - 56 - 60 - 64 s. Mikäli neulot pyöröpuikoilla, jätä kiilakavennusten merkit paikoilleen kärkikavennusten neulomista varten.

Neulo o ilman kavennuksia, kunnes sukka ulottuu pikkuvarpaan yli tai jalkaterä on noin 4 cm haluttua jalkaterän pituutta lyhyempi.

Kärkikavennukset

*Neulo o, kunnes olet 3 s:n päässä ensimmäisestä kavennusmerkistä. Neulo 2 o yht, 2 o, tee knk. Neulo o, kunnes olet 3 s:n päässä toisesta kavennusmerkistä. Neulo 2 o yht, 2 o, tee knk. Neulo o krs loppuun. Neulo 1 krs o.* Toista *-*, kunnes työssä on 24 - 28 - 28 - 32 - 32 s. Jatka tämän jälkeen kavennuksia joka kerroksella, kunnes työssä on jäljellä 8 s. Katkaise lanka. Vedä langan pää jäljellä olevien silmukoiden läpi ja kiristä kärki umpeen.

Viimeistely

Käännä taite sukanvarren sisäpuolelle ja ompele paikoilleen. Pujota kuminauha taitteen sisään ja solmi tai ompele sopivan mittaiseksi. Paras kireys löytyy kokeilemalla. Päättele langanpäät.

Teksti ja kuvat

Kristel Nyberg

Lisää Kristelistä

Ulla 01/13 - Ohjeet

Taina Anttila:
Loitsu

Taija Elo:
Kapeet-kauluri

Taija Elo:
Mitensattuu

Suvi Heikkilä:
Tekla

Tintti Hohti:
Omia polkuja

Tintti Hohti:
Ruusa

Emma Karvonen:
Kuusenkäpy

Reeta Korhonen:
Ruutupipo

Meri Markus:
Mossukka

Mari Morko:
Tuohisydän

Kristel Nyberg:
Muhkean pohkeen polvisukat

Hanna Piipari:
Jätkän takki

Salma Pohjola:
Nuppu

Mari Skyttä-Koskinen:
Prahan lehdet

Seija Puusaari:
Raitapolvarit

Eeva Saviranta:
Rusetti

Eeva Saviranta:
Raika

TiiQ:
Xeranthemum

Inka Vilén:
Keinulauta

Aineiston © sen tuottajalla

Kaupallinen käyttö ehdottomasti kielletty.