Talvikki

Talvikki Mummuni, äitini äiti, on ollut uimahallissa töissä uimavalvojana. Hän löysi kerran löytötavaroista sormikkaan, jossa oli hänen mielestään kiehtova pitsikuvio, opetteli sen neuleesta ja alkoi käyttää lapasissa ja sukissa. Hänen Talvikiksi nimeämänsä kuvio on todella yksinkertainen ja helppo, mutta kaunis ja monikäyttöinen. Lapasista voi muokata esimerkiksi sormikkaat, ja kuviota voi soveltaa muissakin neuleissa.

Lanka ja langan menekki

Novita Nalle (75 % villaa, 25 % polyamidia; 150 g / 390 m), 100g luonnonvalkoista

Neuletiheys

26 s ja 38 krs sileää neuletta = 10 cm

Puikot

Sukkapuikot, 2,5 mm tai käsialan mukaan

Muut tarvikkeet

Pari pätkää eriväristä lankaa lapasten peukaloa varten.

Koko

Sukat: naisten M-koko, n. 38/39
Lapaset: M

Ohje

Mummullani on tapana tehdä silmukoita luodessa aloitussolmu niin, että siitä muodostuu kaksinkertainen silmukka. Hänen mukaansa silloin aloituksesta tulee napakampi ja siistimpi.

Lapaset

Luo 52 s neljälle sukkapuikolle, 13 s kullekin. Luonti tapahtuu sukkien tapaan ”nurin”.

Neulo 6 kerrosta ainaoikeinreunusta (parittomat kerrokset oikein, parilliset nurin) ja aloita sitten pitsineule 1. puikolla: neulo 2 o, toista kaavion mallikertaa 4 kertaa, neulo 2 n, 2 o. 3. puikon alussa neulo 1 oikein, 2 n, 3 o, 2 n, neulo oikein kerroksen loppuun. Pitsineuletta neulotaan siis myös peukalon kohdalle, ja se aloitetaan heti varresta.

Lisää 5. ja 8. pitsikaavion toiston jälkeen peukaloa varten silmukoita seuraavasti: neulo 3. puikon alussa 1 o, poimi 1 s silmukoiden välisestä lenkistä, 2 n, 3 o, 2 n, poimi 1 s silmukoiden välisestä lenkistä, neulo oikein kerroksen loppuun.

Kymmenen kaavion toiston jälkeen neulo 3. puikon alusta 1 o. Neulo sitten 11 s eriväriselle langalle. Nosta eriväriset silmukat takaisin vasemmalle puikolle ja neulo ne uudelleen alkuperäisellä langalla. Kavenna seuraavilla kerroksilla lisäämäsi silmukat pois niin, että kavennat ensimmäiset 2 s 3. kerroksella ja seuraavat 2 s 5. kerroksella peukalon jälkeen.

Kun lapasta on valmiina 20 mallikertaa, tai kun pikkusormi peittyy, aloita nauhakavennus. Kavenna joka kerroksella aina 1 silmukan päässä puikon reunasta näin: 1. puikon alussa ylivetokavennus, 2. puikon lopussa 2 oikein yhteen, 3. puikon alussa ylivetokavennus ja 4. puikon lopussa 2 oikein yhteen. Kavennusten aikana toista vielä kerran kämmenselän puolella 2 keskimmäistä kerrosta mallikerran kaaviosta.

Jatka kavennuksia, kunnes työssä on jäljellä 2 s. Vedä takimmainen silmukka etummaisen yli. Vedä lanka läpi silmukasta.

Peukalo

Poimi kahdelle sukkapuikolle 21 silmukkaa ja pura lanka niiden välistä varovasti. Poimi reunoista vielä 4 s, jotta peukaloon ei muodostu reikiä. Jatka pitsimallikertaa peukalossa kuten varressa. Kavenna 3. kerroksella 2 s ja 5. kerroksella 2 s toisella puolella (niin, että kavennukset jäävät peukalon ja kämmenen väliin).

Kun olet toistanut kaaviota 5 kertaa, tai kun peukalo on sopivan mittainen, kavenna peukalo kuten lapasen kärki.

Viimeistely

Päättele langanpäät, pingota halutessasi.

Talvikki

Sukat

Luo 64 silmukkaa ristikkäin ”nurin” neljälle sukkapuikolle (16 s kullekin) niin, että pidät luodessasi puikkoa vasemmassa kädessä ja lankoja oikeassa. Yhdistä suljetuksi neuleeksi oikeakätisesti, jolloin luontireunan nurjan puolen pitäisi jäädä näkyviin. Neulo 6 krs reunukseksi niin, että neulot parittomat kerrokset oikein ja parilliset nurin.

Reunuksen jälkeen aloita pitsi. Pitsipaneeli tulee sukan etupuolelle, joten neulo ensimmäisen puikon silmukat oikein, toisella ja kolmannella puikolla 5 o, *2 n, 3 o*, toista *-* 4 kertaa, 2 n, 5 o ja neljännen puikon silmukat oikein. Jatka pitsineuletta 1. ja 2. puikoilla kaavion mukaan.

Kuvan sukissa on varteen tehty seitsemän kaavion toistoa, mutta varren pituutta voi säätää mieleisekseen.

Kantapää

Kun varsi on sopivan pituinen ja olet tehnyt viimeiseksi kaavion 4. kerroksen, aloita kantalappu. Neulo 1. puikon silmukat oikein, niiden lisäksi neulo samalle puikolle kaksi silmukkaa 2. puikolta. Käännä työ ja neulo 34 s nurin. Neulo samalle puikolle vielä 2 s nurin kolmannelta puikolta.

Seuraavalla kerroksella aloita vahvistettu neule: *nosta 1 nurin neulomatta, neulo 1 oikein*. Toista *_* kerroksen loppuun. Nosta myös nurjan kerroksen alussa aina 1 s neulomatta. Neulo vahvistettua neulosta oikeilla kerroksilla. Jatka kantalappua, kunnes sitä on n. 34 kerrosta ja viimeinen kerros on nurja.

Jatka vahvistettua neulosta vielä kantapään käännön ajan. Jotta vahvistettu neule olisi kantapäässä symmetrinen, on keskelle jätettävä pariton määrä silmukoita. Neulo 24 s vahvistettua neuletta, nosta yksi neulomatta, 1o, vedä nostettu s neulotun yli. Käännä työ, nosta 1 neulomatta, neulo 12 nurin, neulo 2 nurin yhteen. Jatka kavennuksia tähän tapaan, kunnes olet kaventanut kaikki reunasilmukat pois.

Kärki

Poimi kantalapun reunoista 18 s 1. ja 4. puikolle. Siirrä poimituista silmukoista 2. puikon alkuun ja 3. puikon loppuun 2 silmukkaa (yhteensä 4 s). Jatka 2. ja 3. puikoilla pitsineuletta. Jaa kantapäähän jääneet 15 s niin, että 1. puikolla on 8 s ja 4. puikolla 7 s.

Aloita toisella kerroksella kiilakavennukset. Kavenna 1. puikon 2 viimeistä silmukkaa oikein yhteen ja tee 4. puikon alussa ylivetokavennus. Kavenna joka kerroksella, kunnes kaikilla puikoilla on 16 s.

Toista pitsikaaviota 15 kertaa (tai kunnes olet noin 9 cm päässä kärjestä ja viimeinen kerros on pitsikaavion 4. kerros). Tämän jälkeen neulo vielä 3 kerrosta niin, että toistat vain kahta keskimmäistä mallikerran kerrosta.

4. kerroksella kavenna 2 oikein kiertäen yhteen joka puikon alussa, paitsi 3. puikolla, jolla neulotaan 1 n, lk, 3 oikein yhteen, lk, 2 n, 2 oikein kiertäen yhteen.

Neulo vielä pitsikaavion keskimmäiset toistot kerran ja aloita sitten kärkikavennukset. Neulo 2 oikein kiertäen yhteen joka puikon alussa. Neulo 6 kerrosta oikein. Toista sitten kavennukset joka puikolla kaksi kertaa (2 oikein kiertäen yhteen, 5o, 2 oikein kiertäen yhteen, 5o). Jatka kavennuksia niin, että jätät niiden väliin ensin 5 krs, sitten 4 krs jne., kunnes silmukoita on jäljellä yhteensä 24. Kavenna nyt joka kerros, kunnes silmukoita on jäljellä 2. Vedä takimmainen silmukka etummaisen yli. Vedä lanka läpi silmukasta.

Viimeistely

Päättele langanpäät, pingota halutessasi ja ota käyttöön.

Kaavio

Vinkkejä

Sukkien ympärysmittaa on helppo muuttaa vähentämällä tai lisäämällä silmukka tai kaksi / puikko.

Teksti

Anita Strömmer ja Maria Saarinen

Lisää Anitasta
Lisää Mariasta

Kuvat

Maria Saarinen ja Santtu Lempinen

Ullan ekstra 2009 - Sisältö

Päivi Eerola:
Rukkaslapaset

Suvi Heikkilä:
Pertti

Tiina Kovalaine:
Dominotossut

Laura Lehtinen:
Mummon lapaset

Laura Lehtinen:
Neulova Mummo

Lilia Mankki:
Maija

Meri Markus:
Palatossut

Meri Markus:
Nannan tossut

Mari Mäkelä:
Meeri

Kristel Nyberg:
Avaimenreikäkaulaliina

Kristel Nyberg:
Siksakmyssy

Hanna Pilli:
Lovikka-lapaset

Tiina Ristimäki:
Maikki

Anita Strömmer:
Talvikki

Uhoava Gnu:
Kerttu

Laura Uusitalo:
Suurperheen sukat

Mari Virtanen:
Mummisukat

Tuulia Äijö:
Mummun aaltosukat

Aineiston © sen tuottajalla

Kaupallinen käyttö ehdottomasti kielletty.