Ullan neulojaesittelyt: Pia Tuononen
Pia Tuononen tunnetaan nettineulojien keskuudessa nimimerkillä Villapallo. Villapallon blogi on ensimmäisiä suomalaisten perustamia neuleblogeja. Nykyään Pia bloggaa MTV3:n blogien joukossa ja blogin nimi on lyhyesti ja ytimekkäästi Villapallo. Pia on ollut mukana Ullan toiminnassa alusta lähtien. Hänet muistetaan esimerkiksi ensimmäisen numeron kansikuvaneuleesta, Saagasta, jonka Pia suunnitteli itselleen hääneuleeksi Lapissa pidettäviä häitään varten.
Pia oppi neulomaan koulussa, mutta Pian mummolla oli myös tärkeä rooli käsityötaitojen opettajana. Kuten monelle muulle neulojalle, myöskään Pialle koulun käsityötunnit eivät olleet suurta herkkua: kantapää ei luonnistunut ja yhdessäkin lapasessa oli tekemistä pitkäksi aikaa. Parikymppisenä Pia kuitenkin innostui neulomisesta enemmän, ja alkoi neuloa isompia neuleita, kuten puseroita. Niistä ajoista lähtien Pia ei ole osannut katsoa televisiotakaan ilman neuletta. Pia kertoo, että hänellä täytyy aina olla jotakin neulottavaa, sillä muuten aika tuntuu menevän ihan hukkaan.
Neulominen on Pialle miltei elämäntapa. Se on kotiäidille arvokasta omaa aikaa, eikä vaadi yhtä paljon esivalmisteluja kuten esimerkiksi ompelu. Neuletyön voi ottaa helposti esille vaikka vain viideksi minuutiksi. Lisäksi työ kulkee mukana matkassa lähes minne vain.
"Neulomisessa parasta on se, että voin toteuttaa luovia ideoitani suhteellisen helposti. Lisäksi luovuuden tuotteet muuttuvat käyttötavaroiksi ja saan katsella kätteni tuloksia joka päivä", Pia kertoo.
Pia alkoi suunnitella neuleita itse vähitellen. Hän huomasi muokkaavansa valmiita ohjeita ensin vähän ja sitten vähän enemmän. Lopulta Pia huomasi, että voisi tehdä ohjeen alusta loppuun saakka itse. Inspiraatioita uusiin ohjeisiin Pia kertoo saavansa milloin mistäkin: lasten pipoihin ideat voivat tulla lastenrattaita työnnettäessä kävelylenkillä. Toisinaan taas Pia saa vision jostakin kuviosta, jota on aivan pakko kokeilla neuleena. Hän pitää historiallisista ja perinnekuvioista, jotka eivät mitenkään liity neulomiseen. Muokkaamalla Pia kuitenkin saa niistäkin aikaan oivia neulekuvioita. Kirjoneuleiden lisäksi Pia pitää myös palmikoiden ja pitsineuleiden suunnittelusta. Muotivirtaukset eivät juuri vaikuta hänen suunnittelutyöhönsä, vaikka hän päällisin puolin niitä seuraakin.
Suosikkimateriaaleikseen Pia mainitsee alpakan, merinovillan ja villasekoitteet. Hän pitää myös 100 % puuvillasta, mutta neuloo siitä vähemmän, ainakaan itselleen. Pia neuloo mieluiten keskipaksuilla langoilla ja noin 3-4 mm puikoilla. Vaikka markkinoilla on tarjolla paljon hyvin paksuja lankoja, ei Pia niistä välitä: hän valitsee mieluummin ohuen kuin paksun langan.
Pia ei myöskään juuri perusta runsastuneesta välinevalikoimasta, jota neulojille nykyään tarjotaan. Hän ei suhtaudu neulomiseen välineurheiluna, vaan käyttää silmukkamerkkeinäkin langasta tehtyjä lenkkejä. Kerroslaskurin Pia korvaa perinteisesti kynällä ja paperilla. Puikotkin Pia valitsee käytännöllisyyden perusteella.
"Puikot on miellyttävyyden takia bambua ja mieluiten suorat, mutta ihan siksi, että neulon aika löysää ja bambupuikoilla silmukat pysyvät parhaiten mukana. Suorilla puikoilla tykkään neuloa siksi, että jostain syystä käteni kipeytyvät jos neuloisin koko ajan pyöröpuikoilla. Käteni tarvitsevat pitkän puikon tuen", hän kertoo.
Syksyn tullen moni kausineuloja tarttuu pitkästä aikaa puikkoihin, mutta Pian neulomiseen vuodenajat eivät juuri vaikuta. Hän neuloo kesälläkin villasukkia ja -puseroita talven varalle. Kiireinen kotiäiti toivoo, että aikaa riittäisi muihinkin käsitöihin. Silloin kun aikaa muilta töiltä liikenee, Pia myös ompelee ja sisustaa nukkekotiaan.
Syys-Ullaan Pia suunnitteli hauskan käpyä muistuttavan pipon lapsille.
"Tykkään suunnitella lapsilleni erilaisia kivoja pipoja ja on ollut mukava huomata, että ohikulkijatkin huomaavat ne ja kommentoivat niitä positiivisesti. Minusta on kiva miettiä, mitä kaikkea langalla voikaan saada aikaan. Nyt mietin, miten piposta saisi mahdollisimman paljon käpyä muistuttavan. Tuollainen suunnittelu vaati monta kokeilua eri langoilla ja kuvioilla, ennen kuin lopullinen muoto oli valmis. Pienissä neuleissa se on aika helppoa eikä vie niin paljon aikaa. Siksi minusta on mukavinta suunnitella neuleita lapsille", hän kertoo.