Neulon, siis olen. Saanko silti ajatella?

- Ajatuksia käsityöläisen sananvapaudesta ja sen yhteisöllisestä rajoittamisesta ja itsesensuurista

Kaikki suomalaiset neulojat ovat varmasti joskus törmänneet keskusteluun, jossa pohditaan Novitan lankojen laatua. Keskustelu jakaa neulojat niihin, joiden mielestä laadussa ole tapahtunut mitään, ja niihin, joiden mielestä laatu on laskenut enemmän kuin brändille olisi hyväksi. En ota kantaa, kumpaan ryhmään kuulun, mutta pidän keskustelua ja sen käymistä hyvänä. Jokainen kuluttaja ei viitsi tai halua tuoda mielipidettään suoraan yrityksen tietoon, syystä tai toisesta. Kun keskustelua käydään suuren, paikallisen markkinajohtajan langoista, sitä pidetään hyväksyttävänä, jopa muodikkaana. Kun keskustelu siirtyy tunnetun pienvärjärin lankoihin, se vaietaan yhteisössä hiljaiseksi, ennen kuin se on alkanutkaan. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi näin on. Pienvärjärin tulisi toki olla tarkka maineestaan, ja huonoon palautteeseen tulisi reagoida nopeasti ja asiallisella asiakaspalvelulla. Pienvärjärin langat ovat usein tarjoilla ainoastaan verkkokaupassa tai yksittäisessä tapahtumassa, jonne voi olla pitkä matka. Verkkokaupassa myytävän langan väriin vaikuttaa paitsi ostajan näyttö, myös kuvaajan kamera ja valaistusolosuhteet. Jos pienvärjäri määrittelee sanallisesti lankansa väriksi oranssin, tulee myytävän langan olla oranssia, myös sitten kun ostaja hakee hankkimansa langat postista. Ja jos se ei ole oranssia, tulee ostajalla olla todellinen mahdollisuus palauttaa langat ja tuoda esille mielipaha, jonka väärän värinen lanka on aiheuttanut. Jos neuleyhteisö pitää pienvärjärin elinkeinoa asiakkaiden tyytyväisyyttä tärkeämpänä, kuinka pitkään värjärillä on elinkeino? Haluaako pienvärjäri mieluummin saada palautetta ja mahdollisuuden korjata ongelman, vai tulla muistetuksi yrittäjänä, joka ei tunne värejä? Voiko yhteisö vaieta ongelmat värjärin puolesta loukkaantumalla jokaisesta negatiivisesta kommentista?

Neuleyhteisö, varsinkin kansainvälinen neuleyhteisö, on hyvin monikulttuurinen ja heteronormatiivinen. Ihmiset, jotka neulovat, edustavat yhtä monipuolista väestöä, kuin väestö itsessään on. Mielipiteiden ja aatteiden yhteentörmäyksiltä ei voida välttyä, vaikka niin ehkä yhteisönä haluaisimmekin uskoa. Haluaisimme uskoa että ympärillä oleva neulekupla on samanlainen kuin se yhteisö, jossa elämme arkea. Jokaisella neulojalla on näkemys niihin asioihin, jotka vaikuttavat hänen arkeensa, ovatpa ne poliittisia, uskonnollisia, sitä minkä kaupan kanta-asiakkuus kannattaa, syökö vai onko syömättä lihaa, ajaako autolla, bussilla vai polkupyörällä. Nämä asiat ovat osa neulojaa, siinä missä hänen lempipuikkonsa, -lankansa tai -suunnittelijansa. Menneen vuoden aikana olen usein törmännyt sosiaalisessa mediassa keskusteluun, jossa neuloja, suunnittelija tai värjäri on jakanut näkemyksensä jostain arkeen kuuluvasta asiasta. Niistä neulekuplan ulkopuolisista tekijöistä, jotka tekevät meistä meitä. Näihin keskusteluihin tulee ennemmin tai myöhemmin osallistuja, joka sanoo, ettei neulojalla, värjärillä tai suunnittelijalla ole oikeutta ”sotkea” kuplan ulkopuolista elämää osaksi yhteisön seuraamaa sosiaalista mediaa. Erityisesti tätä kuplan ulkopuolista ”sotkemista” on esiintynyt niiden henkilöiden sosiaalisessa mediassa, jotka ovat tuoneet esille oman poliittisen vakaumuksensa, jolloin heille on kerrottu, ettei politiikka kuulu neuleyhteisöön. Ehkä niin, mutta käsitöihin on kuitenkin liitetty politiikkaa, ei vähimpänä viime vuosina huomiota kerännyt pinkki Pussy Hat -pipo. Jokainen käsityöläinen, on sitten suunnittelija, värjäri tai neuloja, saa omassa sosiaalisessa mediassaan kertoa mitä haluaa (kunhan ei riko lakia tai toisen henkilön itsemääräämisoikeutta), jolloin vastuu keskusteluun osallistumisesta siirtyy seuraajille. Jos et pidä sisällöstä, älä lue sitä. Jos haluat olla eri mieltä, kerro se asiallisesti ja perustellen. Tai ihan vaan hyppää sen sisällön yli.

Olen ollut osa neuleyhteisöä, ensin kotimaista ja sitten myös kansainvälistä, lähes viisitoista vuotta, nähnyt yhteisöjen kehittyvän ja hajoavan, protestoinut minulle tärkeitä asioita, kuten Nalle-kerän pienennystä, arvostellut niin hyvässä kuin pahassakin, lankoja, värejä, suunnittelijoita, yhteisöjäkin. Koskaan aiemmin en ole kokenut negatiivisen kokemuksen kertomista niin vaikeaksi kuin viimeisen parin vuoden aikana. Tiedän olevani etuoikeutettu, kun voin ostaa haluamaani lankaa ja tehdä ohjeista useammalla kielellä, voin välittää lampaiden hyvinvoinnista tai Turkin ihmisoikeustilanteesta, ja antaa niiden ohjata ostopäätöksiäni. Niistä julkisesti puhuminen sen sijaan on käynyt lähes mahdottomaksi. Neulominen ei ole kupla, se on osa arkea ja arjen huonoista puolista pitää voida puhua pelkäämättä lynkkausta.

Nele N.

Disclaimer: Ajatukset sanavapaudesta ja sen kaventumisesta ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta Suomen verkkoneuleyhdistyksen näkemyksiä.