Uudistettu Harmony Guides - risuja ja ruusuja

Vanha kirjasarja "The Harmony Guides" on uusittu, toimittajana Erika Knight. Uudet kirjat vaikuttavat ensikatsomalta monin tavoin innostavammilta kuin vanhat: kirja sopii paremmin käteen ja kuvat ovat värikkäitä. Hinta on myös varsin edullinen ja kun lisäksi luvataan, että ohjeet on TOIMITETTU ajantasaisiksi, herää halu tilata heti koko sarja ikään kuin työkalupakiksi hyllyyn.

Aloitin tutkimisen kirjasta "Lace and Eyelets, 250 Stitches to Knit" ja petyin antiin siinä määrin, että kirjoitin kustantajalle. Sain varsin hyvän vastauksen kaikkiin kysymyksiini, joten vaikka kerronkin kirjan puutteista, lukekaa toki loppuun asti, ennen kuin tuomitsette!

Kirjassa on paljon toistoa. Sama mallineule on siis tehty useampaan kertaan. Toisinaan kuva ja teksti eivät vastaa toisiaan, mikä mallineulekirjassa on melko ikävää. Itse neuleohjeissa on virheitä. Jopa kuvissa olevissa mallitilkuissa on muutamia virheitä, jotka suorastaan pomppaavat silmään.

Kaikki tämä on kustantajan tiedossa, ja netissä on laaja errata-sivusto.  Siellä otetaan kitollisuudella vastaan uusia tietoja, esim. minun bongaamiani virheitä on lisätty tiedostoon. Virheiden määrään lienee vaikuttanut sekin, että sarja on toteutettu kahden kustantajan yhteistyönä. Lupasin mainita arvostelussani, että Euroopassa kirjoista vastaa Collins & Brown, joskaan sillä ei omasta mielestäni ole merkitystä - etenkin, kun monet tilaavat kirjansa Yhdysvalloista. Tulevissa painoksissa virheet toki on luvattu korjata.

Itse pidän ongelmana myös sitä, että mallineuleita ei ole järjestelty mitenkään. Hakemisto on mallineuleen nimen perusteella, ja sehän ei valitettavasti riitä. Itse ainakin haluaisin, että ribbejä, eyelet-malleja ja paneeleita olisi jotenkin ryhmitelty. Nyt pikemminkin näyttää siltä, että ne on tarkoituksella siroteltu sekaisin. Tämä voi olla makuasia, ehkä moinen järjestyksettömyys taas inspiroi jotakuta toista?

Jos em. ongelmia ei oteta lukuun, kirjassa on vielä yksi puute: siinä ei ole kaavioita. Tähänkin on luvattu parannusta seuraaviin painoksiin, mutta tiedossani ei ole, milloin seuraava painos tulee. Lisäksi, jos tilaa verkkokirjakaupasta, ei oikeastaan voi olla varma, millaisen painoksen käsiinsä saa.

Osa "Cables and Arans"  on selkeästi parempi, sillä siinä on sanallisen ohjeen lisäksi useimmista malleista kaavio . Sama "järjestyksettömyys" vaivaa minua tässäkin. Vertasin kirjaa yhteen vanhempaan versioon "The Harmony Guides 220 Aran Stitches and Patterns, vol. 5" - molemmissa versioissa on puolensa. Vanhassa on järjestystä ja selkeyttä. Uudessa on kivampi koko, kauniit kuvat ja värit. Vanha tuntuu täyteen ahdetulta, uudessa on selkeämpi taitto.

Osassa "Knit and Purl" ei ole kaavioita, osassa "Basic Crochet Stitches" taas on paljon kaavioita (mutta ei joka mallista) - ja nyt pitää sanoa, että virkkuukaaviot ovat tässä erittäin selkeitä ja hyviä, osittain kaksivärisiä. Jos et yhtään osaa virkata, tämän avulla pääsee varsin pitkälle.

Kirjasarjan jokaisen osan alussa opastetaan sanoin sekä kuvin luomaan silmukoita, neulomaan oikeaa ja nurjaa, kaventamaan ja lisäämään ja päättelemään. En usko, että kannattaa ryhtyä opettelemaan neulontaa ihan näiden kirjojen pohjalta, sillä aloittelijalle saattaisi olla palkitsevampaa tehdä ensin jotain ns. valmiista ohjeesta. Moinen osio taitaa kuitenkin olla se "pakollinen esipuhe", jota kukaan ei lue.

Suosittelen kirjasarjaa jo hieman kokeneelle neulojalle, joka ei välttämättä tarvitse kaavioita. Virkkausosaa suosittelen myös aloittelijoille. Muistakaa tulostaa errata-osio netistä kirjan väliin!

Tiedot

Harmony Guide. Basic Crochet Stitches: 250 Stitches to Crochet
(HUOM: kirjassa lukee tosiaan guide, ei guides, vaikka toisessa kirjassa on guides)
Erika Knight, editor
Copyright Collins & Brown 2008
ISBN 978-1-59668-081-4

Harmony Guides. Cables and Arans: 250 Stitches to Knit
Erika Knight, editor
Copyright Collins & Brown 2007
ISBN 978-1-59668-058-6

Harmony GSuides. Knit and Purl: 250 Stitches to Knit
(HUOM: kirjan copyright-tiedoissa lukee "Knit and Pearl".)
Erika Knight, editor
Copyright Collins & Brown 2007
ISBN 978-1-59668-056-2

Harmony Guides. Lace and Eyelets: 250 Stitches to Knit
Erika Knight, editor
Copyright Collins & Brown 2007
ISBN 978-1-59668-057-9

Teksti ja kuvat

Mari Virtanen

Lisää Marista

Ulla 02/08 - Artikkelit

Jussi Katajala:
Laivakissa

Marjut Katajala:
Pääkirjoitus

Susanna Lahnamäki-Kivelä:
Suklaata, juustoja ja lankaa eli Zürich

Laura Pörsti:
Lankahullu Pariisissa

Ulla testaa:
Luksussukkalangat

Mari Virtanen:
Arska Akryylilammas tapaa saksalaisen sukkalankainsinöörin

Mari Virtanen:
Harmony Guides -neulekirjat

Aineiston © sen tuottajalla

Kaupallinen käyttö ehdottomasti kielletty.