Ulla 01/14

Ilona

Tämä huivi sai alkunsa kouluprojektista, jonka tiimoilta osallistuimme Jyväskylän häämessuille tammikuussa 2014. Suunnittelin ja valmistin näille messuille huivin, joka valmistui joululomalla. Tarkoituksenani oli saada työn tulos esille omalle messuosastollemme ja parhaimmassa tapauksessa myydä se. Kaikki ei kuitenkaan sujunut suunnitelmien mukaan. Muiden opiskelijoiden mielestä huivini ei sopinut osastolla esillä olevien pukujen kanssa yhteen, joten jouduin käyttämään sitä itse. Eipähän kukaan sitten hoksannut, että minä olin neulojana markkinoimassa itseäni ja alkuperäiset suunnitelmat menivät mönkään.

Huivin nimeksi keksin Ilonan rock-teemaan sopien. Jo huivin karikkoinen alkutaival tuo mieleeni kyseisen Apulannan kappaleen. Myös reunan sydänkuvio viittaa rakkausbiisiin. Kuuntelin aikaisemmin paljonkin Apulantaa ja Ilona on ollut suosikkini pitkään.

Ilona on kokonsa puolesta mainio käytettäväksi hartiahuivina. Siitä riittää lämmikettä myös koville pakkasille. Alun perin suunnittelin huivin nimenomaan morsiamille häämekon kanssa pidettäväksi. Lopulta huivista tuli kuitenkin melko monipuolinen ja se sopiikin monenlaiseen käyttöön. Huivin päättely tehdään aika omalaatuisesti, kuten myös silmukoiden lisääminen muodon aikaansaamiseksi. Kannattaa siis kokeilla tämän huivin neulomista!

Lanka ja langan menekki

Sandnes Garn Lanett Babyull (100 % superwash-käsiteltyä merinovillaa; 50 g / n. 182 m), 270 g, punaista (4128)

Neuletiheys

20 s ja 40 krs aina oikein –neuletta = 10 cm
Neuletiheydellä ei ole suurta merkitystä.

Puikot

Pitkät pyöröpuikot, 4 mm tai käsialan mukaan

Koko

Leveys 155 cm
Korkeus huivin keskeltä korkeimmasta kohdasta 46,5 cm

Muut tarvikkeet

3 silmukkamerkkiä
1 musta helmi ja 24 valkoista vähän pienempää helmeä (Tarkista, että lanka menee kaksinkertaisena helmen läpi.)
Todella pieni virkkuukoukku tai korukaapelia langan vetämiseen helmen reiän läpi
Pingotusalusta
Nuppineuloja pingottamista varten

Tekniikkaselitykset

Aina oikein -neule: Neulo työn oikealla ja nurjalla puolella oikein.

Kiedo ja käännä (k&k): Nosta seuraava silmukka neulomatta siten, että lanka jää työn eteen. Kierrä lanka silmukan ympäri työn taakse ja siirrä silmukka takaisin vasemmalle puikolle. Käännä työ ja jatka neulomista.

Kiedotun silmukan neulominen erikseen: Neulo, kunnes olet neulonut edellisen kerroksen kiedotun silmukan reikään asti, eli neulo myös kiedottu silmukka. Nosta kiedotun silmukan ympärillä oleva lankalenkki vasemmalle puikolle ja neulo se erikseen oikein. Kiedottu silmukka neulotaan reiän kohdalta, jotta reikä pienenisi. Näin neulomalla työhön tulee jokaisen kiedotun silmukan kohdalle 1 silmukka lisää.

Ylivetokavennus: Nosta 1 s neulomatta lanka työn takana, neulo seuraava silmukka oikein ja vedä nostettu silmukka neulotun yli.

Päättely Jeny`s suprisingly strechy bind off- tekniikalla : Ota langankierto oikealle puikolle, neulo ensimmäinen silmukka o vasemmalta puikolta (jos silmukan juuressa on kiedottu lankalenkki, nosta se vasemmalle puikolle ja neulo yhteen silmukan kanssa), vedä langankierto neulotun silmukan yli. Tee uusi langankierto ja toista äskeinen.

Ohje

Luo 291 s. Aseta työhön 3 silmukkamerkkiä seuraavasti: neulo 45 o, aseta silmukkamerkki, neulo 100 o, aseta silmukkamerkki (huivin keskikohta), neulo 100 o, aseta silmukkamerkki, neulo 46 o. Neulo aina oikein -neuletta tasona 5 cm.

Ensimmäiset lyhennetyt kerrokset

Neulo seuraavalla oikean puolen kerroksella oikein, kunnes jäljellä on 1 s ennen viimeistä silmukkamerkkiä, k&k. Neulo samoin seuraava nurjan puolen kerros. Seuraavalla oikean puolen kerroksella neulo, kunnes jäljellä on 15 s ennen edellisen kerroksen käännöskohtaan, laske myös edellisen kerroksen kiedottu silmukka mukaan, k&k.

Neulo samoin joka kerroksella, kunnes käännöskohdan reikiä on huivin molemmilla puolilla 6 eli koko huivissa yhteensä 12. Näin työn keskelle jää 60 s, kun keskimmäiset kiedotut silmukat lasketaan mukaan. Jatka neulomista kaikilla silmukoilla ja lisää käännöskohdissa aina 1 s neulomalla kiedotun silmukan ympärillä oleva lankalenkki erikseen (ks. tekniikkaselitykset). Nyt työssä on 303 s.

Neulo aina oikein -neuletta, kunnes työn korkeus jommastakummasta reunasta mitattuna on 7,5 cm. Mittaa korkeus reunaosiosta, jossa ei ole lyhennettyjä kerroksia. Ota mitta tasossa työtä venyttämättä.

Toiset lyhennetyt kerrokset

Toiset lyhennetyt kerrokset aloitetaan seuraavalla oikeanpuolen kerroksella:
Neulo kunnes olet viimeisen silmukkamerkin kohdalla, neulo vielä 15 s, k&k. Neulo seuraava kerros samoin. Jatka lyhennettyjä kerroksia ja tee k&k aina 9 s ennen edellistä käännöskohtaa. Laske edellisen kerroksen kiedottu silmukka mukaan tavallisena silmukkana. Jatka, kunnes kääntymiskohtia molemmissa reunoissa on 14 eli koko huivissa yhteensä 28. Työn keskelle jää 36 s, mukaan lukien keskimmäiset kiedotut silmukat. Jatka neulomista kaikilla silmukoilla ja lisää käännöskohdissa aina 1 s neulomalla kiedotun silmukan ympärillä oleva lankalenkki erikseen (ks. tekniikkaselitykset). Työn kokonaissilmukkamäärä on nyt 331 s. Jatka työn kaikilla silmukoilla aina oikein -neuleen neulomista, kunnes reuna on 11,5 cm korkea. Ota mitta kuten aikaisemmin, eli kohdasta jossa ei ole lyhennettyjä kerroksia.

Kolmannet lyhennetyt kerrokset

Neulo kunnes olet viimeisen merkin kohdalla, neulo vielä 31 s, k&k. Neulo samoin seuraavalla kerroksella. Jatka lyhennettyjä kerroksia ja tee k&k aina 9 s ennen edellistä käännöskohtaa. Laske edellisen kerroksen kiedottu silmukka mukaan tavallisena silmukkana. Jatka lyhennettyjen kerrosten neulomista, kunnes kääntymiskohtia on molemmilla puolilla 17 eli koko huivissa 34. Työn keskelle jää 44 s, mukaan lukien keskimmäiset kiedotut silmukat. Jatka neulomista kaikilla silmukoilla ja lisää käännöskohdissa aina 1 s neulomalla kiedotun silmukan ympärillä oleva lankalenkki erikseen (ks. tekniikkaselitykset). Työssä on nyt 365 s. Neulo aina oikein -neuletta, kunnes työn korkeus reunasta mitattuna on 15 cm. Ota mitta kuten aikaisemmin.

Neljännet ja viimeiset lyhennetyt kerrokset

Aloita oikean puolen kerroksella ja neulo, kunnes jäljellä on 7 s, k&k. Neulo seuraava kerros samoin. Seuraavilla kerroksilla laske edellisen kerroksen kierretty silmukka mukaan 7 silmukkaan. Toista näin jokaisella kerroksella, kunnes käännöksiä on molemmissa reunoissa 30 eli yhteensä 60. Työn keskelle jää 5 s, mukaan lukien keskimmäiset kiedotut silmukat. Jatka neulomista kaikilla silmukoilla ja lisää käännöskohdissa aina 1 s neulomalla kiedotun silmukan ympärillä oleva lankalenkki erikseen (ks. tekniikkaselitykset). Työssä on nyt 425 s.

Neulo 3 kerrosta aina oikein kaikilla silmukoilla.

Reuna

Seuraavalla nurjan puolen kerroksella aloita sydänreunan neulominen reunakaavion mukaan. Huomaa, että kaavion kerroksella 14 työhön lisätään helmiä kaavion ohjeen mukaan. Lisää työn keskelle musta, vähän muita helmiä isompi helmi. Helmikerroksen jälkeen voit poistaa työstä kaikki silmukkamerkit, jotta ne eivät häiritse päättelyä. Kaavion jälkeen sydänten kaaret tehdään yksitellen lyhennetyin kerroksin ja samalla silmukat päätellään kaarittain.

Reunakaavion neulomisen jälkeen neulo sydänten kaaret seuraavasti:

Ensimmäinen kaari

Aloita neulominen seuraavalla oikean puolen kerroksella. Neulo 8 o, k&k. Neulo seuraavalla kerroksella 7 n, k&k. Neulo 6 o, k&k. Neulo 5 n, k&k. Neulo 4 o, k&k. Neulo 3 n, k&k. Neulo vielä 2 o, k&k. Seuraavalla kerroksella neulo nurin kerroksen loppuun asti nostaen kiedottujen silmukoiden ympärillä olevat lankalenkit vasemmalle puikolle ja neuloen ne silmukoiden kanssa nurin yhteen.

Seuraava kerros (oikea puoli) on ensimmäisen kaaren päättelykerros. Päättele silmukat joustavasti neuloen. Käytä esimerkiksi Jeny`s suprisingly strechy bind off -tekniikkaa. Huom! Joustavasti päätteleminen on erittäin tärkeää, jotta reuna ei kierry.

Kun langankierroilla kierrettyjä silmukoita on oikealla puikolla kaksi, tee tavallinen ylivetokavennus. Kiedo seuraava silmukka langankierron avulla, kuten alussa. Tee ylivetokavennus, kun silmukoita on oikealla puikolla 2. Toista tätä sydämen keskisilmukkaan asti. Tunnistat keskisilmukan alempana työssä sijaitsevasta helmestä. Nosta keskisilmukan kohdalla kierretty lankalenkki ja keskimmäisen simukan alapuolella oleva silmukka vasemmalle puikolle ja neulo ne keskisilmukan kanssa yhteen. Näin keskisilmukan kohdalle ei muodostu näkyvää reikää. Jatka päättelyä toisen kaaren neulomisen jälkeen.

Toinen kaari

Oikealla puikolla on nyt keskimmäinen silmukka. Neulo 7 o, k&k. Neulo 7 n, k&k. Neulo 6 o, k&k. Neulo 5 n, k&k. Neulo 4 o, k&k. Neulo 3 n, k&k. Neulo vielä 2 o, k&k. Seuraavalla kerroksella neulo nurin kerroksen loppuun asti nostaen kiedottujen silmukoiden ympärillä olevat lankalenkit vasemmalle puikolle ja neuloen ne silmukoiden kanssa nurin yhteen. Neulo nurjan puolen kerros keskisilmukkaan asti. Nosta keskisilmukan ympärille kierretty lanka ja keskisilmukkaa alempana olevan nurjan silmukan lankalenkki (sisältää useamman langan ensimmäisestä kaaresta johtuen) vasemmalle puikolle ja neulo ne nurin yhteen. Näin sydämen keskelle ei tule suurta reikää.

Jatka neulomista oikeanpuolen kerroksella ja päättele silmukat ensimmäisen kaaren tapaan. Päättele silmukoita niin pitkälle, että oikealla puikolla on ensimmäisen sydämen viimeinen silmukka. Siirrä tämä silmukka vasemmalle puikolle, nosta vielä seuraavan kaaren ensimmäisen silmukan alapuolella oleva silmukka vasemmalle puikolle ja neulo ne oikein yhteen seuraavan sydämen ensimmäisen silmukan kanssa (yht. 3 silmukkaa). Näin sydänten rajakohtaan ei jää reikää ja rajakohdasta tulee siisti. Oikealla puikolla on nyt seuraavan sydämen ensimmäinen silmukka.

Jatka neulomista ensimmäisen kaaren ohjeen mukaan. Neulo ensimmäisellä kerroksella 8 silmukan sijaan 7 s, koska oikealla puikolla on jo yksi silmukka.

Jatka 1. ja 2. kaaren toistamista ohjeen mukaan huivin loppuun asti.

Viimeistely

Vedä lanka viimeisen silmukan läpi. Päättele langanpäät. Kastele työ ja kuivaa se varovasti puristellen esimerkiksi pyyhkeen sisällä. Aseta tasoon alustalle kuivumaan ja pingota muotoonsa nuppineuloja apuna käyttäen.

Kaaviot

Teksti ja kuvat

Niina Risulainen

Lisää Niinasta

Ulla 01/14 - Ohjeet

Heidi Alander:
Burn

Iida Glumoff:
Juuri

Suvi Heikkilä:
Simone

Tintti Hohti:
Falco

Emma Karvonen:
Roosa Ruusu

Laura Lehtinen:
Nypy

Piia Pousi:
Blingbling

PäiviH:
Anemonidium

Niina Risulainen:
Ilona

TiinaA:
Quick-step

TiiQ:
Hovineito

TiiQ:
Raitahullaannus

Aineiston © sen tuottajalla

Kaupallinen käyttö ehdottomasti kielletty.