Kevään neulekirjoja
Neulonta on suositumpaa kuin koskaan, ja sen huomaa myös siitä, että käännettyjä neulekirjoja ilmestyy kustantajien valikoimiin.Harmi vain, että tarjonta on keskittynyt paljon aloittelijoille ja "helppoa nopeasti" -osastoon eikä vaativampia ohjeita haluavalle ole oikeastaan mitään. Tässä kuitenkin muutamia poimintoja viimeaikojen tarjonnasta.
Sasha Kagan: Helppoja neuleita
Helppoja neuleita on suunnattu vasta-alkajille, kuten kannessakin luvataan. Ensin perehdytään parinkymmenen sivun verran perusteisiin, kuten puikkoihin, oikeaan ja nurjaan silmukkaan, virheiden korjaamiseen, levennyksiin ja kavennuksiin.
Tämän jälkeen päästään itse ohjeisiin: aloitetaan muhkealla ainaoikeinhuivilla ja päädytään pitsihuiviin. Ohjeet vaikeutuvat asteittain ja ohjeiden sekaan on sopiviin kohtiin laitettu lisäopastusta mm. palmikoista ja pintaneuleista. Kirjan rakenne muistuttaa oppikirjaa: ensin annetaan alkutiedot, jotta neuloja pääsee alkuun, ohjeet vaikeutuvat loppua kohti ja lisätietoja annetaan sitä mukaa, kun niitä tarvitaan.
Kuvat ovat värikkäitä ja selkeitä ja niitä on runsaasti. Teoriaa ja erilaisia mallineuleita on parhaiten tässä artikkeleissa arvostelluista kirjoista, mutta niiden sijoittelu ohjeiden lomaan voi vaikeuttaa kirjan käyttöä myöhemmin lähdeteoksena.
Tiedot
ISBN 951-20-7238-6
suom. Mirja Muurinen
Nelivärinen, 96 sivua
Ilmestynyt suomeksi 2006
Gummerus Kustannus
Kustantajan suositushinta 28 euroa
Rachel Henderson: Koukussa neulomiseen
Koukussa neulomiseen jatkaa "helppoa aloittelijoille"-sarjaa ja kaava on perinteinen: ensin teoria, sitten ohjeet. Teoriaosuus on hieman laajempi kuin tavallisesti, siinä käydään nopeasti myös mm. helmien käyttö neuleessa, kirjoneuleen perusteet ja opetellaan tupsun teko. Tupsut ovat muutenkin kirjassa esillä, sillä ohjeiden vaikeustaso ilmaistaan tupsuilla - mitä useampi tupsu, sitä vaativampi ohje.
Kirja on tarkoitettu nuorille, minkä huomaa jo kansikuvasta. Ohjeiden ensimmäinen osio on otsikoitu "asusteita tytöille ja pojille" ja sisältää nimensä mukaisesti asusteita. Löytyy kukkakoristetta, muhvia, pörröistä shaalia jne. Seuraavaksi päästään "neuleita kotiin" -osioon, josta löytyvät mm. tossut, silmälasikotelo, läppärilaukku ja neulotut nopat. Lopussa on inspiraatio-osuus, jossa eri alojen taiteilijat ovat toteuttaneet oman neuleohjeensa.
Plussaa erikoisimmista neuleohjeista ja kivoista ideoista: kirjassa on muutakin kuin aina oikein -neuletta isoilla puikoilla.
Tiedot
ISBN 978-951-23-4826-8
Suom. Nena Laine
Sivuja 128
Nidottu, nelivärinen
Ilmestynyt suomeksi 2007
Karisto Oy
Kustantajan suositushinta 26 euroa
Dorte Lyager: Neulo - ja rentoudu
Kustannus Oy Arkki on keskittynyt pääasiassa kristilliseen kirjallisuuteen, mutta joukkoon on päässyt myös yksi neulekirja. Tämä ei tosin ole ihan tavallinen sellainen, vaan kirjailija pohjaa kirjan omiin kokemuksiinsa neuleterapiasta stressin hoidossa.
Kirjan alussa on lyhyt teoriaosuus stressistä ja sen hoidosta ja se jälkeen ovat neuleohjeet. Neuleterapiaan kuuluu, että neuleiden on oltava helppoja ja yksinkertaisia, jolloin myös keskittymisvaikeuksista kärsivät onnistuvat niitä neuloessaan.
Ohjeet ovat helppoja, kuten tarkoituskin. Valitettavasti niistä on tarjolla vain piirroskuvat. Olisi ollut mukava, jos niistä olisi ollut tarjolla myös jonkinlaisia valokuvia. Neuletiheyttä ei anneta, vaan luotetaan puikkokokoon, mikä on hieman omituista, koska eri neulojat saavat hyvin erilaista tulosta aikaan samankokoisilla puikoilla. Kappaleista tosin annetaan mittoja, mm. leveys, joten tiheyden saa laskemalla, mutta mielestäni tämä ei ole ihan sitä "ei aivokapasiteettia" -neulontaa.
Kirja ei välttämättä paljoa normaalineulojalle anna, mutta voisi olla täydellinen lahja stressistä kärsivälle puikkojen ja muutaman lankakerän seurana.
Tiedot
ISBN 978-951-618-891-4
Suom. Irmeli Helin
Sivuja 60
sidottu, kovakantinen
Ilmestynyt suomeksi 2007
Kustannus oy Arkki
Kustantajan suositushinta 19,90 euroa