Ulla 03/14

Podocarpus

Nämä sukat saivat alkunsa Suomen verkkoneuleyhdistys ry:n vuosikokouksessa vuonna 2013. Halusin kokoukseen ja sen jälkeen pidettäviin pikkujouluihin jotakin neulottavaa, mutta mitään juuri sopivaa työtä ei ollut kesken. Olohuoneessani oli kuitenkin kerittynä kaunista Lanitium ex machinan kimaltavaa ja juhlallisen rubiininpunaista lankaa, joten nappasin sen ja japanilaisen mallineulekirjan mukaan. Sommittelin mallineulekirjan kanssa ensimmäisen sukan kärjen valmiiksi, mutta sukat valmistuivat vasta syksyllä 2014, jolloin myös päätin päättää varren nuppukuvioon.

Lanka ja langan menekki

Lanitium ex machina glitter sock yarn (70 % merinovillaa, 25 % nylonia, 5 % hopeanväristä stellinaa; 100 g / 420 m), 100 g värissä Ruby of the Dream King

Neuletiheys

n. 34 s sileää neuletta = 10 cm

Puikot

2 mm tai käsialan mukaan

Koko

39

Ohje

Luo 8-aloituksella 16 s (ks. ohje Ulla 02/06). Jaa silmukat neljälle puikolle, 4 s kullekin.

Lisää 1. ja 3. puikon alussa ja 2. ja 4. puikon lopussa 1 s jokaisella kerroksella, kunnes kullakin puikolla on 12 s. Neulo jatkossa vuorotellen 1 krs ilman lisäyksiä ja 1 lisäyskrs, kunnes kullakin puikolla on 16 s. Neulo 2 krs sileää.

Aloita 1. ja 2. puikoilla mallineule kaavion mukaan ja jatka jalkapohjan puikoilla sileää. Neulo jalkaterän päälle 8 kaavion toistoa, tai kunnes sukka on n. 20 cm pitkä tai 6 cm lyhyempi kuin jalkaterä.

Kiilalisäykset ja kantapää

Aloita kiilalisäykset jalkapohjan reunoissa 3. puikon alussa ja 4. puikon lopussa (ks. ohje Ulla 03/07). Lisää 1 s jalkapohjan silmukoihin joka 2. kerroksella yhteensä 9 kertaa eli yhteensä 18 lisättyä silmukkaa. Neulo kärjestä aloitettu kiilakantapää ja ota keskimmäiset 18 s erilliselle puikolle. Neulo keskimmäisillä 18 silmukalla yhtä silmukkaa lyhyempiä lyhennettyjä kerroksia, kunnes kaikki paitsi keskimmäiset 2 s on kiristetty (kiristettyjä silmukoita on 8). Poimi näiden kiristettyjen silmukoiden väleistä 7 s, jolloin molemmilla puolilla on 16 s ja kantalapun neulomista varten on 32 s. Jatka kantapäätä ohjeen mukaan sileänä neuleena 32 kerrosta

Varsi

Aloita kantapään jälkeen mallineule myös nilkan takaosassa.

Neulo mallineuletta 4 kaavion toistoa ja vaihda mallineuleeseen 2. Neulo 4 krs oikein. Neulo 8 krs 2 o, 2 n -joustinneuletta. Päättele silmukat löyhästi.

Viimeistely

Päättele langanpäät.

Kaaviot

Teksti ja kuvat

Eeva Saviranta

Lisää Eevasta

Ulla 03/14 - Ohjeet

Adelheid:
Huppu-Hulda

Heidi Alander:
Valancy

Christa Becker:
Taivaskero

Johanna Halonen:
Kaksi huivia käsinkehrätystä langasta

Reeta Huhtala:
Rattaat

Pirjo Iivonen:
Yhdessä

Laura Isto:
Helmeet

Johanna Koski:
Mallitilkkukämmekkäät

Katja Koskinen:
Iloranta

Tiiiu:
Hairahdus

Kaarina Metsäranta:
Cebolla

Kristel Nyberg:
Syyskoivu

Kristel Nyberg:
Kaari

Mari Morko:
Blueskaava

Salma Pohjola:
Kurjenkello

Niina Risulainen:
Neonwaves

Eeva Saviranta:
Podocarpus

TiiQ:
Keisarin morsian

Pia Tuononen:
Sorja

Tiina Väätäinen:
Black Hole Sun

Aineiston © sen tuottajalla

Kaupallinen käyttö ehdottomasti kielletty.