Ailigas
Tämän Ullan teema, tunturit, päätti pitkän inspiraatiottoman kauden elämässäni ja poiki (toistaiseksi) viisiosaisen Tunturihuivit-sarjan. Kaikkien huivien ohjeet ilmestyvät vuorollaan Ullassa.
Sarjan ensimmäinen huivi on nimeltään Ailigas. Ailigas tarkoittaa pyhää ja Utsjoen kunnan alueella on kaikkiaan kolme tämän nimistä tunturia. Huivi on neulottu shetlanninpitsitekniikkaa kunnioittaen aina oikein. Ensin neulotaan reunapitsi, jonka sakaroissa voi nähdä pohjoisen tunturijonot ja tuntureiden yläpuolella taivaankannen, jossa revontulet loimuavat. Reunapitsistä poimitaan silmukat huivin runko-osaa varten, jossa mollottaa kaunis täysikuu. Kuun sisään halusin vielä minulle tärkeän vaivaiskoivun. Keskiosa on muotoiltu modernisti lyhennettyjen kerrosten avulla sirpin muotoon.
Lanka ja langan menekki
BC Garn Kamgarn (100 % merinovillaa; 100 g / 1250 m), n. 55 g valkoista
Korvaavaksi langaksi käy mikä tahansa ohut lanka.
Neuletiheys
17 s ja 46 krs pingotettua aina oikein -neuletta = 10 cm
Neuletiheydellä ei sinänsä ole merkitystä, mutta se vaikuttaa lopulliseen langan menekkiin.
Puikot
Vähintään 60 cm pyöröpuikot, 4 mm tai käsialan mukaan.
Kuvan huivi on neulottu hyvin tiukalla käsialalla, joten normaalisti neulovalle 3-3,5 mm puikot ovat varmasti hyvä valinta. Tarvitset lisäksi reunapitsin päättelyyn puikon koossa 5,5 mm.
Muut tarvikkeet
3 silmukkamerkkiä (1 irroitettava, 2 puikolla pidettävää), merkkilangat toimivat yhtä hyvin
Koko
Huivin pituus keskellä takana 52 cm, leveys 154 cm
Reunapitsin leveys 37 cm
Ohje
Ennen kuin aloitat
Lue ohje, kaaviot ja kaavioiden merkkien selitykset huolellisesti läpi ennen aloittamista. Huomioi, että vaikka huivi neulotaan aina oikein -neuleena, shetlanninpitsille tyypillisesti kavennukset ovat erilaisia nurjalla ja oikealla puolella. Suosittelen merkitsemään huivin oikean puolen jo reunapitsiä neulottaessa esim. eri värisellä langanpätkällä tai silmukkamerkillä. Kaaviossa 2a on merkittynä vain osa lyhennetyistä kerroksista, niiden toisto jatkuu vastaavasti kaavion ulkopuolella. Pitsikuvio on ko. kaavion tärkein informaatio ja se sijoitetaan keskisilmukan molemmin puolin.
Kaavioiden lukua voi helpottaa, jos ne tulostaa paperille sekä leikkaa ja liimaa ne yhteen luettavampaan muotoon. Valitettavasti kaaviot olivat kovin isoja, joten ne on jouduttu jakamaan.
Reunapitsi
Luo 52 s. Neulo 1. krs nurjalla oikein. Nosta reunapitsin suorassa reunassa (parittomien eli oikean puolen kerrosten alussa) ensimmäinen s neulomatta n. Reunaan jää kaunis silmukkaketju, josta huivin yläosan silmukat poimitaan. Aloita reunapitsin neulominen kaaviosta 1a kerrokselta 1 ja jatka suoraan kaavioon 1b kerrokselle 1. Käännä työ. Neulo reunapitsin sakarareunassa (parillisten eli nurjan puolen kerrosten alussa) ensimmäinen s n. Reunaan jää tiheä silmukkaketju, joka joustaa pingotettaessa. Neulo kaavion 1b krs 2 ja jatka kaavioon 1a krs:lle 2. Käännä työ. Jatka neulomista edellä esitetyn mukaisesti kaavioiden loppuun. Kaavioiden 1a ja b kerroksia 1-20 toistetaan yhteensä 30 kertaa = 30 sakaraa. Kun olet neulonut krs:n 20 viimeisen kerran, neulo vielä kaavioiden krs 1 ja sen jälkeen nurjalla kaikki silmukat o. Päättele oikean puolen kerroksella isoa puikkoa apuna käyttäen seuraavasti: neulo 2 o, *vedä ensin neulottu viimeisimmäksi neulotun yli, neulo 1 o*. Toista *-* kerroksen loppuun. (Reunapitsin reunan ei tarvitse joustaa kovin paljon.) Katkaise lanka.
Yläosa ja lyhennetyt kerrokset
Reunapitsin suorassa reunassa on nyt 303 s. Poimi langan avulla nämä nurjalta puolelta siten, että poimit silmukkaketjureunan silmukoista ulommaisen langan puikolle. Poimi joka 9. s siten, että poimit puikon avulla 2 s reunasta ennen langan läpiviemistä. Poimi puikolle yhteensä 273 s tähän tapaan. Ks. kuvasarja.
Nosta ensimmäinen s n neulomatta ja neulo 135 o, merkitse seuraava s (=keskisilmukka) irroitettavalla silmukkamerkillä, neulo 136 o. Neulo seuraava nurjan puolen krs o. Nosta kuitenkin ensimmäinen s n neulomatta. Silmukkamerkki osoittaa keskisilmukan lisäksi neuleen oikean puolen. Siirrä silmukkamerkkiä tarvittaessa ylöspäin neuleen edetessä.
Neulo 111 o ja siirry kaavioon 2a.
Krs 1 (op): neulo 36 o, käännä työ.
Krs 2 (np): neulo 21 o, käännä työ.
Krs 3 (op): neulo 20 o, ylivetokavennus, 2 o, käännä työ.
Krs 4 (np): neulo 22 o, 2 o yhteen ja 2 o, käännä työ.
Krs 5 (op): neulo 24 o, ylivetokavennus, 2 o, käännä työ.
Krs 6 (np): neulo 26 o, 2 o yhteen, 2 o, käännä työ.
Jokaisella krs:lla siis edellisen kerroksen ensimmäinen s neulotaan yhteen puikolla lepäävän silmukan kanssa, jolloin ei synny reikää. Tämän jälkeen neulotaan vielä 2 o ja käännetään työ. Krs:n ensimmäinen s neulotaan o.
Jatka vastaavasti lyhennettyjen kerrosten ja aina oikein -neuleen neulomista sijoittaen kaavio 2a ja sen jälkeen kaavio 2b keskisilmukan ympärille.
Kaavion 2a kerroksella 15 sijoita puikolla pidettävät silmukkamerkit viivalla merkittyyn kohtaan. Tämä helpottaa kaavioiden 2a ja b neulomista ja sijoittamista keskisilmukan ympärille. Jatka kaavion 2b loputtua kaikilla silmukoilla aina oikein -neuleen neulomista.
Nosta viimeisen lyhennetyn kerroksen (np) ensimmäinen s n neulomatta, neulo krs loppuun normaalisti. Nyt puikoilla on 189 s.
Päättely
Neulo 2 o, *työnnä vasen puikko neulottujen silmukoiden läpi vasemmalta ja vedä oikealla puikolla lanka silmukoiden läpi (=2 o yhteen), 1 o*. Toista *-* kerroksen loppuun. Katkaise lanka.
Viimeistely
Kastele huivi, kuivaa puhtaaseen pyyhkeeseen ja pingota mittoihinsa. Päättele langanpäät huomaamattomasti. Viimeisenä tiedonjyväsenä: aito shetlanninpitsihuivi menee ongelmitta vihkisormuksenkin läpi.