Tampereen lammasmarkkinat
Eräänä keväisenä päivänä helsinkiläinen kehruuseurueemme suuntasi Tampereelle lammasmarkkinoille. Ravelryssä oli keskusteltu tapaamisesta Tallipihalla, ja kiinnostuneitakin oli ilmaantunut. Samaan autoon meitä änkesi viisi kehrääjää, yksi rukki ja ainakin laukullinen värttinöitä.
Lammasmarkkinat olivat melko pienet, mutta villasta ja kotimaisista lampaista kiinnostuneelle antoisat. Tarjolla oli niin villaa kehrättäväksi kuin lankaa neulottavaksi. Kirjoittajan mukaan tarttui kilo pestyä ja karstattua luonnonmustaa suomenlampaan villaa ja reilun kokoinen vyyhti kainuunharmasta. Tuotteet olivat erittäin edullisia, ja jos käteistä olisi sattunut mukaan enemmän, kaikki ostettu ei välttämättä olisi mahtunut autoon. Ellen ensi vuonna lähde koko päiväksi kehräämään, saatan vähintään poiketa täydentämässä kotimaisten villojen varastoni, sillä näin hyvää tarjontaa ei tunnu tulevan vastaan edes käsityömessuilla.
Markkinoilla oli muutakin tarjottavaa kuin villatuotteita. Paikalla oli useita lammastuottajia, joilla oli mukanaan lammastuotteita laidasta laitaan. Kojuissa oli niin savustettua lammasta kuin suloisilla lampaan kuvilla koristeltuja paitoja.
Sää tänä vuonna ei ollut kovin suosiollinen, vaan koko viikonlopun tihutti tai satoi ja oli melko kylmä. Hieman poutaisemmalla säällä markkinoilla olisi voinut viettää aikaa enemmänkin ulkona. Tällä kertaa aikaa vietettiin tunnelmallisessa tallissa lampaiden seurassa. Sää ei kuitenkaan haitannut markkinoilla viihtymistä, sillä tarjolla oli riittävästi sisätiloja ja lämmintä syötävää. Sattuipa kehruuseen varatulle paikalle jopa muutamia kerintänäytöksiäkin, jotka vetivät oikeastaan kehruuta enemmän yleisöä. Kehräämisestä kiinnostuneille paikalle sattuneille ihmisille opastimme kehruun perusteita, ja yleisesti tapahtuman aikana vallitsi iloinen mieli.
Parasta kehruutapaamisessa oli se, että paikalla oli monenlaisia rukkeja. Pääsin kokeilemaan kanssakehrääjä Majacraftin rukkia. Suomessa ei ole rukkeja myyviä kivijalkakauppoja, joissa voisi kokeilla erilaisia rukkeja ja päätellä, mikä sopisi itselle parhaiten. Tällaisessa kehruutapaamisessa näki ja pääsi kokeilemaan toisenlaisia rukkeja.
Terkkuja kaikille osallistujille, toivottavasti tällainen tapaaminen pidetään jatkossakin!