Ulla 01/16

Uusia villa- ja sekoitelankoja

Cewec Indio

Indio on 50 gramman kerällä myytävä kolmisäikeinen ja pehmeän pörheä sekoitelanka. Lanka on pääosin akryyliä, mutta mukaan on lisätty hiukan niin villaa, alpakkaa kuin mohairiakin. Ravelrysta tai valmistajan sivuilta en tällä nimellä kyseessä olevaa lankaa löytänyt, mutta Delano-nimellä täysin samalta kuulostava ja näyttävä lanka löytyy.

Delano-nimellä langasta löytyy yhteensä 12 moniväristä värivaihtoehtoa. Noin puolessa on mukana vihreän sävyjä, neljässä punaista ja sinistä, ja loput kaksi ovat ”värittömämpiä” eli harmaan ja ruskean sävyjä. Monivärisyys tarkoittaa testikerän perusteella tässä langassa pitkiä, liki tasaisen värisiä raitoja.

Neuloin mallitilkun 2,5 mm puikoilla. Syntyvä neulepinta on mukavan tasainen ja pehmeä, joten vyötteen puikkosuositus (3 mm) tuntuu langalle järkevältä. Tiheydessä päädyin Delano-nimellä valmistajan sivuilta löytämäni langan suositustiheyttä harvempaan lopputulokseen. Neulepinta ei kuitenkaan näytä mitenkään harvalta, vaan mielestäni oikein sopivalta tälle langalle. Jostain syystä suositustiheyttä ei ole painettu lainkaan testikerän vyötteeseen.

Lanka sopii pörheästä lopputuloksesta pitävälle esimerkiksi neuletakkeihin ja paitoihin tai vaikkapa huiveihin.

Tilkku

Langan tiedot

80 % akryylia, 10 % villaa, 5 % alpakkaa, 5 % mohairia
50 g = n. 225 m
Puikkosuositus: 3 mm
Tiheys: 28 s ja 36 krs = 10 cm
Pesu 30 asteessa

Lang Supersoxx Cashmere Color 4 ply

Langin uutuuslanka Supersoxx Color Cashmere 4 ply ihastuttaa pehmeydellään. Lanka sisältää 10 prosenttia kashmiria, joka on ylellisen pehmeä, kevyt ja erittäin lämmin kashmirvuohesta saatava villakuitu.

Lankakerän ulkonäkö on tummanpuhuva, jopa synkkä. Neulottaessa liukuen vaihtuvat pitkät värijuoksut näyttävät kuitenkin upeilta ja selvästi paremmilta, kuin kerän ulkonäkö antaisi olettaa. Langan värjäyksessä on selvästi tavoiteltu käsinvärjätyn langan ulkonäköä. Pehmeytensä ja pitkien värijuoksujensa ansiosta lanka sopii hyvin myös huiveihin.

Lanka oli pehmeää neulottavaa eikä halkeillut neulottaessa. Tavoitetiheyteen pääsemiseksi jouduin ottamaan normaalia pienemmän puikkokoon. Nelisäikeinen lanka on kierteeltään pyöreä, joten lanka on omiaan myös pitsi- ja palmikkosukkiin. Mallitilkku päästi hieman väriä käsinpesussa, mutta säilytti muotonsa hyvin.

Langan värikartta sisältää 12 väriä, ruskeita, vihreitä, punaisia, sinisiä, violettia ja harmaata. Osa väreistä on selvemmin raidoittuvia kuin toiset, mutta kaikkien värien väriliu'ut ovat pitkiä ja sävymaailma rauhallinen. Langasta voisikin kuvitella neulovansa perussukkien lisäksi pitsi- tai palmikkosukat tai ylellisen pehmeän ja lämpimän kaulahuivin. Erityisesti kiitosta saa myös miesten makuun oleva värikartta.

Langan sisältämä polyamidi tuo kestävyyttä sukkiin, mutta pikkutarkoille identtisten sukkaparien neulojille lanka ei pitkien värijuoksujensa vuoksi ole paras vaihtoehto. Jos taas eripariset, käsinvärjätyn näköiset ja väritykseltään rauhalliset, unelmanpehmeät villasukat ovat sinun juttusi, on Langin Supersoxx loistava valinta.

Tilkku

Langan tiedot

65 % villaa, 25 % polyamidia, 10 % kashmiria
100 g = n. 380 m
Puikkosuositus: 2,5–3,5 mm
Tiheys: 30 s ja 41 krs = 10 cm
Hienopesu 30 asteessa

Lanitium ex Machina Merino Silk 420

Suomeen on noussut uudenlainen käsityöläisten ryhmä: lankavärjärit. Eräs heistä on helsinkiläinen, yhden naisen yritys, Lanitium ex Machina, jonka ihaniin värjäyksiin tutustuin aikoinaan ensi kertaa Villavyyhdin kautta. Kun puhutaan käsinvärjätyistä langoista, on monella varmasti omat mielipiteensä siitä, millaista langan tulisi olla. Siinä missä toinen tykkää täplävärjätyistä eli niin sanotuista speckle dyed -värjäyksistä, pitää toinen vivahteikkaista yksivärisista ja kolmas itseraidoittuvista langoista. Siinä juuri mielestäni onkin käsinvärjättyjen lankojen rikkaus: jokaiselle löytyy varmasti oma suosikkinsa.

Sain testattavaksi Lanitiumin merino-silkkiä kauniissa harmaan sävyissä. Kun otin vyyhdin pois paketista, keskittyi huomioni heti kahteen asiaan: langan mielettömään pehmeyteen sekä värien syvyyteen. Voisi kuvitella, että harmaa nyt on aina harmaata, mutta ei se ole. Star Trek Into Darkness -värissä on erilaisia harmaan sävyjä ja syvyyksiä. Lanka on pehmeää ja nautinnollista neulottavaa. Sadan gramman vyyhdissä on 420 metriä lankaa, joten yksikin vyyhti riittää varsin pitkälle.

Merinon ja silkin sekoitus tekee langasta pehmeää ja kauniin kiiltävää. Vaikka lanka laskeutuu silkin ansiosta kauniisti, siinä on kuitenkin myös jonkin verran ryhtiä. Sen ansiosta langasta voi neuloa niin palmikkoa kuin pitsiäkin niin, että lanka pääsee kauniine väreineen esille ansaitsemallaan tavalla. Koska merinovilla on pehmeä kuitu, jonkin verran nyppääntymistä on varmasti odotettavissa tästä langasta neulotuissa neuleissa. Nyppääntymistä oli huomattavissa myös mallitilkun hankaustestissä. Vaikka silkkiä sanotaankin luonnon omaksi vahvikekuiduksi, en silti tekisi tästä langasta käyttösukkia. Oman kokemukseni perusteella silkkisekoitteet eivät kestä sukissa, elleivät sukat sitten ole tehty nukkumiskäyttöön, jolloin ne eivät juurikaan altistu kulutukselle. Huiveihin ja muihin asusteisiin sekä neuletakkeihin ja -puseroihin lanka kuitenkin on mitä parhain vaihtoehto, myös herkkäihoisille.

Tilkku

Langan tiedot

75 % superwash-käsiteltyä merinovillaa, 25 % silkkiä
100 g = 420 m
Puikkosuositus: 2,5–3 mm
Tiheys: 30 s = 10 cm

Lanitium ex machina Pure Merino 310

Lanitium ex machina on helsinkiläinen yhden naisen värjäämöyritys, joka myy käsinvärjättyjä lankoja sekä kehruukuituja omassa verkkokaupassaan. Lankoja on saatavilla myös muutaman jälleenmyyjän kautta. Osa taannoisista Ullan juhlavuosilangoista oli Lanitium ex machinan käsialaa, ja yritys tekee yhteistyötä myös neulesuunnittelijoiden kanssa niin kotimaassa kuin kansainvälisesti.

Pure Merino 310 on uusi sport-vahvuinen lankapohja, joka sopii erinomaisesti esimerkiksi pipoihin tai lapasiin. Täysmerinovillaista lankaa saa tilata värjättynä mihin tahansa tilausvärikartan 80 monivärisestä tai kauniisti varioiduista yksivärisestä vaihtoehdosta. Kaupan helmikuisen viisivuotissyntymäpäivän kunniaksi värejä on tulossa lisää. Toisinaan Lanitiumin verkkokaupassa on tarjolla lankaklubeja, joihin värjätään teeman mukaisesti uusia, vain klubin kautta saatavissa olevia värejä.

Testivyyhdin värin nimi on Isla de Muerta ja sen monivärisyys korostuu vyyhdillä. Lanka on pyöreää ja joustavaa. Nelisäikeinen lanka näyttää tiukkakierteiseltä, mutta se ei silti ole tiivistä, vaan langan keskelle jää ilmatasku. Pyöreää lankaa oli mukavaa ja vaivatonta neuloa, ja jälki oli tasaista suoraan puikoilta. Vyyhdillä monivärinen lanka tasoittuu neulepinnassa harmoniseksi, mutta sävykkääksi kokonaisuudeksi. Väri kesti myös liotuksen hyvin. Mallitilkku on pesun jälkeen suositustiheyden mukainen ja hyvin tasainen.

Sukkiin lanka tuskin soveltuu, koska vahvikekuitua ei ole. Täydellisen pehmeät asusteet ovat kuitenkin mainio käyttötarkoitus tälle langalle. Neulotko monivärisestä langasta sileää tai esimerkiksi aina oikein -neuletta, vai kokeilisitko vaikka palmikoita tai raitoja yksivärisillä sävyillä?

Tilkku

Langan tiedot

100 % merinovillaa
100 g = 310 m
Puikkosuositus: 3–3,5 mm
Tiheys: 24 s = 10 cm

Phildar Partner 3,5

Teetee shop on lisännyt valikoimaansa ranskalaisen Phildarin lankoja. Partner 3,5 on tekokuidun ja villan sekoite, jota on tarkoitus neuloa 3,5 mm puikoilla. Vyötteessä näkyy olevan suositus myös neulekoneen säädöksi, joten oletettavasti lanka soveltuu myös koneneulontaan paksulankakoneella.

Lanka on kerällä säikeistä ja melko kuohkeaa. Valoa vasten osa langan kuiduista kiiltelee hieman, vaikka mikään varsinainen glitter-lanka ei olekaan kyseessä. Tuntuma käteen on melkein puuvillamaisen pehmeä. Hyvin kattavasta 40 värin värikartasta on Suomessa Teeteen kaupassa saatavissa osa, tummia perusvärejä sekä harmaita.

Mallitilkkua oli miellyttävää neuloa, tuntuma oli edelleen puuvillainen, joskin keinokuituinen narskahtelu tuntuu metallipuikoilla jonkin verran. Langan kierre on sen verran löysää, että silmukan pudotessa kaikkien viiden säikeen pyydystäminen puikolle oikein päin ei aina ollut itsestäänselvää.

Tilkun pinnasta tuli hyvin tasainen. Pesussa tilkusta irtosi hieman karvoja ja viimeistellyn tilkun pinnasta nousee kevyt pörröinen halo. Myös langan kuitujen kiilto on näkyvissä tilkussa. 3,5 mm puikoilla tiheys jäi hieman suositustiheyttä löyhemmäksi. Tuntuma käteen on sileämpi kuin villaisemman langan.

Partner 3,5 vaikuttaa olevan aika lailla mihin vain sopiva yleislanka. Jos korkea tekokuitupitoisuus ei epäilytä, saa tästä langasta neulottua ihan kelpoiset arkineuleet.

Tilkku

Langan tiedot

50 % polyamidia, 25 % villaa, 25 % akryylia
50 g = 125 m
Puikkosuositus: 3–3,5 mm
Tiheys: 23 s ja 30 krs = 10 cm
Hienopesu 30 astetta

Phildar Partner 6

Kevään uutuuslangoista paksumpien osastoon kuuluu Phildarin Parnter 6, joka on villan ja tekokuitujen sekoitus. Lanka-arvioon saapunut kerä on väriltään viehko mintunvihreä. Aiemmin ehkä hieman vierastin kyseistä väriä, mutta nyt huomaan ihastelevani kerän sävyä.

Partner 6 on paksuhkoa, joten sinänsä se ei ehkä ole optimaalisin kesäneulelanka. Mutta kun tietää miten Suomen kesä yleensä menee, juhannuksena ainakin tarvitaan lämmikettä. Tästä langasta neuloo mukavan kuohkeat juhannuslämmikkeet! Kerällä lanka näyttää pyöreätä ja käsituntuma on kuohkea. Lanka tuntuu siltä, että sen säikeiden välissä on runsaasti ilmaa. Vaikka Parnter 6:n villapitoisuus on varsin pieni (25 prosenttia), tulee siitä varmasti mukavia neuleita. Lanka ei ehkä sovellu parhaiten isoihin neuletakkeihin tai -puseroihin, mutta asusteisiin tai esimerkiksi boleroihin Partner 6 on mitä parhain valinta. Esimerkiksi muodikkaisiin suuriin, lähes valtaviin, kaulureihin lanka sopii hyvin.

Neuletuntuma Partner 6:ssa on mukava, vaikken yleensä näin paksujen lankojen ystävä olekaan. Lanka neuloontuu hyvin, ei säikiinny, ja neuleen pinta näyttää kauniilta. Pesu ei muuttanut langan tiheyttä tai mallitilkun pintaa. Hankaustestissä pintaan nousi jonkin verran pientä nyppyä, mutta ei huomattavia määriä. Phildar 6 lienee oiva valinta esimerkiksi kesävauvan vaunupeittoon tai muihin vastaaviin vauvaneuleisiin, sillä se on helppohoitoinen konepestävyyteensä ansiosta.

Tilkku

Langan tiedot

50 % nailonia, 25 % villaa, 25 % akryyliä
50 g = 66 m
Puikkosuositus: 5–6 mm
Tiheys: 15 s ja 21 krs = 10 cm
Konepestävä

Rooster Almerino aran

Rooster yarns on Ullalle uusi tuttavuus Suomesta saatavien merkkien joukossa. Tämä lankavalmistaja panostaa nettisivunsa mukaan eettisin perustein valittuihin pehmeisiin luonnonkuituihin. Yritys on englantilainen, mutta langat valmistetaan Perussa.

Testattava lanka Almerino aran on nelisäikeistä ja muodoltaan pyöreää alpakka-merinosekoitetta. Kierrettä on riittävästi, jotta lanka ei halkeile neulottaessa, mutta säikeet erottuvat langasta selvästi ja tuntuma on muhkean ilmava. Alpakka tekee langasta täysvillaista hieman rennompaa. Neulottaessa lanka luisti puikoilla oikein mukavasti ja langan säikeet erottuvat vielä neulepinnastakin tehden siitä elävän. 5 mm puikoilla neulotun mallitilkun tiheys on 17 s ja 23 krs = 10 cm eikä käsinpesu muuttanut tiheyttä. Sileä pinta on miellyttävä katsella ja pehmeä koskea.

Valmistajalla on langasta 24 sävyn muodostama monipuolinen värikartta. Suomessa Neulovilla-verkkokaupassa lankaa on saatavilla viidessä kauniissa sävyssä, hieman murretut keltainen, sininen, harmaa, purppura sekä testattu keväinen vihreä (306).

Lankaa suositellaan palmikoille, mutta kovin ryhdikästä jälkeä tällä langalla alpakan rentouden takia tuskin saa aikaan. Sen sijaan voisin hyvin kuvitella suurista löysistä palmikoista rakentuvan huivin tai peiton tästä langasta. Sileä pinta olisi edukseen vaikka raitapuserossa. Pehmeytensä ansiosta lanka sopinee asusteisiin myös herkkähipiäisemmille käyttäjile, mutta aavistus alpakan pistelyä on silti havaittavissa.

Tilkku

Langan tiedot

50 % baby alpakkaa, 50 % merinovillaa
50 g = 94 m
Puikkosuositus: 4,5–5,5 mm
Tiheys: 19 s ja 23 krs = 10 cm
Käsinpesu

Sublime Sophia

Sublime Sophia näyttää kerällä yksisäikeiseltä langalta, mutta on tästä huolimatta varsin miellyttävää neuloa, sillä se ei juuri halkeile ja lanka soljuu kerältä varsin mukavasti. Langan kierre on siitä otollinen, että se pitää langan hyvin kasassa, mutta lanka ei kuitenkaan kierry itsensä ympärille ärsyttävästi. Langasta neulottu tilkku on mukavan pehmeä ja kauniisti laskeutuva. Tilkku ei kuitenkaan ole veltto, vaan siinä on mukavaa jämäkkyyttä. Sileässä neuleessa on näkyvissä lievää vinoumaa, joka on hyvä ottaa huomioon pintaneuleen ja mallin valinnassa. Valmistajan värikartassa on kuusi moniväristä sävyä, joiden joukossa on sekä harmonisempia että räväkämpiä värikombinaatioita.

Tilkku

Langan tiedot

39 % bambuviskoosia, 31% erittäin hienoa merinovillaa, 30 % silkkiä
50 g = n. 110 m
Puikkosuositus: 4 mm
Tiheys: 22 s ja 28 krs = 10 cm
Käsinpesu viileässä vedessä

Lang Yarns Merino 200 Bebe

Merino 200 Bebe on viisisäikeinen merinovillalanka. Se on pehmeää ja sileää, kuten merinolta voi olettaa. Kerässä on noin 200 metriä lankaa, eli se on hyvin riittoisaa. Langan kierre on varsin mukava, mutta terävimmillä puikoilla neulottaessa se saattaa halkeilla. Värikartassa on huikeat 46 yksiväristä vaihtoehtoa. Niiden lisäksi langasta löytyy vielä monivärinen Merino 200 Bebe Color -versio, jossa erilaisia enemmän ja vähemmän villejä värivaihtoehtoja on vielä 13 lisää. Tästä valikoimasta löytyy varmasti jokaiselle jokin sopiva sävy. Neuloin mallitilkun 3 mm puikoilla. Syntyvä neulepinta on mukavan tasainen ja pehmeä. Lanka on helppoa neulottavaa, vaikka aiemmin mainitusti aavistuksen halkeilevaa. Neuletiheyden osalta mallitilkkuni tiheys on vain aavistuksen suositustiheyttä löyhempi. Suositustiheys vaikuttaakin melko napakalta. Itse neuloisin langan hiukan vyötteen suositusta väljemmin. Lanka ei sinänsä yllätä, mutta vaikuttaa varsin hyvältä ja monikäyttöiseltä täysmerinolangalta. Pehmeytensä puolesta se sopii niin vauvojen kuin aikuisten neuleisiin sekä erilaisiin asusteisiin ja sisustusneuleisiin, kuten peittoihin. Huikean värikartan puolesta langasta kannattaa ehdottomasti neuloa myös jotain moniväristä, sillä mahdollisia väriyhdistelmiä löytyy runsaasti.

Tilkku

Langan tiedot

100 % merinovillaa
50 g = n. 203 m
Puikkosuositus: 2,5–3,5 mm
Tiheys: 28 s ja 32 krs = 10 cm
Erittäin hellävarainen pesu 40 asteessa

Plassard Aventure

Plassardin Aventure-sukkalanka vaikuttaa kerällä varsin tavalliselta pätkävärjätyltä sukkalangalta. Neuloessa se tuntuu kuitenkin lämpimämmältä kuin monet saman paksuiset sukkalangat, vaikka langassa olevaa angoraa ei juuri huomaa. Lanka ei myöskään merkittävästi pörhisty, kun valmista tilkkua hankaa kevyesti. Siksi luulisin sen kestävän kulutusta kohtalaisen hyvin ilman pahempaa pörhistymistä tai nyppyyntymistä. Valmistajan värikartassa on viisi pätkävärjättyä sävyä, mutta näkisin mielelläni myös rauhallisempia värivaihtoehtoja. Lanka soveltuisi hyvin isompiin neulepintoihin, kuten esimerkiksi neulepaitoihin ja -takkeihin. Niihin yksiväriset vaihtoehdot voisivat sopia paremmin.

Tilkku

Langan tiedot

65 % villaa, 25 % polyamidia, 10 % angoraa
50 g = n. 200 m
Puikkosuositus: 2,5–3 mm
Tiheys: 30 s ja 42 krs = 10 cm
Villapesu 20 asteessa

Arviot

Taija Elo: Lanitium ex machina Merino Silk 420, Phildar Partner 6

Lisää Taijasta

Reeta Huhtala: Lanitium Pure Merino 310, Phildar Partner 3,5, Rooster Almerino aran

Lisää Reetasta

Suvi Heikkilä: Cewec Indio, Lang Yarns Merino 200 Bebe

Lisää Suvista

Karoliina Härkönen-Clive: Sublime Sophia, Plassard Aventure

Lisää Karoliinasta

Tiina Väätäinen: Lang Supersoxx Cashmere Color 4 ply

Lisää Tiinasta

Ulla 01/16 - Artikkelit

Taija Elo:
Tuin turinat

Taija Elo:
Koiran asut

Reeta Huhtala:
Neulemestariksi käsikirjan neuvoin

Reeta Huhtala:
Virkattuja eläimiä ja elämäntarinoita

Hanna-Kaisa Hämäläinen:
Pakastaa, ei pakastaa

Hanna-Kaisa Hämäläinen:
Villasukkamyyttejä ja -perinteitä

Maija Koskinen:
Shadow wrap, lyhennetyt kerrokset

Useita kirjoittajia:
Uusia punos- ja nauhalankoja

Useita kirjoittajia:
Uusia villa- ja sekoitelankoja

Useita kirjoittajia:
Kesäisiä uutuuslankoja

Violet:
Kirja koukkuamiseen koukuttuneille

Aineiston © sen tuottajalla

Kaupallinen käyttö ehdottomasti kielletty.