Saniaiskeeppi
Saniaiskeeppi
jatkaa Saniaissukkien ja -rannekkeiden aloittamaa sarjaani. Keeppi neulotaan
pyöröpuikoilla suljettuna neuleena. Pitsineule on sama kuin
Saniaisrannekkeissa ja Saniaissukissa (Ulla 1/2015), ja olen muokannut sen
Lesley Stanfieldin ja Melody Griffithsin kirjasta Neulemallien käsikirja
kuviosta 129 Haarautuva saniainen (Moreeni 2014). Pitsineuleiden väleihin
lisätyistä silmukoista muodostuvat kaitaleet neulotaan nurjia
reunasilmukoita lukuun ottamatta yksinkertaisena helmineuleena. Jotta
kaitaleesta muodostuisi tasasivuinen kolmio, lisäykset tehdään
vuorotellen kaitaleen eri reunoissa.
Ohjeessa on kolme versiota, yhdestä vyyhdistä neulottavat lapsen keeppi tai aikuisen matalampi keeppi (kuvassa) ja kahdesta vyyhdistä neulottava korkeampi aikuisen keeppi. Neuletiheys ei ole tärkeä, kunhan neule laskeutuu kauniisti.
Lanka ja langan menekki
BC Garn Jaipur Silk Fino (100 % mulperisilkkiä; 300 m / 50 g), lapsen keeppiin ja aikuisen lyhyeen keeppiin 1 vyyhti ja aikuisen pidempään keeppiin 2 vyyhtiä väriä 41, oliivi.
Langaksi soveltuu mikä tahansa pitsivahvuinen lanka, jossa on 600 metriä 100 grammassa, esimerkiksi villaisempana versiona BC Garnin Semilla Extra Fino (100 % luomuvillaa).
Neuletiheys
31 s ja 40 krs sileää neuletta = 10 cm
Puikot
Lyhyet pyöröpuikot 2 mm (pituus enintään 40 cm) tai käsialan mukaan.
Päättelyä varten pyöröpuikot 3–3,5 mm
Muut tarvikkeet
Silmukkamerkki ja päättelyä varten kanavaneula
Koko
Lapsen koko: pääntie 56 cm ja helma 100 cm, korkeus 25 cm
Aikuisen koot: pääntie 70 cm ja helma 125 cm, korkeus 18 tai 32 cm
Ohje
Luo pyöröpuikoille 128 s (lapsen koko) tai 160 s (aikuisen koot).Neulo 3 krs kierrettyä joustinneulosta (*1 o takareunasta, 1 n*, toista *–*) suljettuna neuleena.
Aloita pitsineule kaavion mukaan. Kuvio on jaollinen 16 silmukalla, joten lapsen keepissä on 8 mallikertaa ja aikuisen keepissä 10. Aseta silmukkamerkki kerroksen vaihtumiskohtaan. Lisää pitsikuvioiden väliin mallineuleen 4. kerroksella ja 8. kerroksella 1 s niin, että lisäät uuden silmukan 4. kerroksella kaitaleen oikeassa ja 8. kerroksella vasemmassa reunassa. Uuden silmukan lisäämispaikkaa vuorottelemalla lisäyskiilasta muodostuu tasainen kolmio eikä kuvio kierry sivusuunnassa. Neulo pitsien väliin lisättävillä silmukoilla yksinkertaista helmineuletta niin, että reunimmaiset silmukat neulotaan aina nurin. (Yksinkertainen helmineule: vuorokerroksin *1 o, 1 n* tai *1 n, 1 o*, toista *–* tarvittava määrä.)
Kun olet neulonut pitsineulosta 8 mallikertaa ja jokaisessa helmineuloskaitaleessa on 16 s (+1 n pitsin reunasilmukkana), jatka pitsineuletta kaikilla silmukoilla ilman lisäyksiä. Jatka pitsiä 1–5 mallikertaa tai niin kauan, että lankaa on jäljellä enää reiluun kolmeen kerrokseen.
Neulo lopuksi 3 krs kierrettyä joustinneulosta (*1 o takareunasta, 1 n*, toista *–*). Neulo ja päättele viimeinen kerros suuremmilla puikoilla.
Viimeistely
Päättele langanpäät ja höyrytä keeppi kevyesti.