Tuin turinat

Jo useamman vuoden ajan olen kuunnellut neulonta-aiheisia podcasteja. Ne ovat tarjonneet hyvää seuraa niin koirien kanssa lenkkeillessä kuin bussimatkoilla ja milloin missäkin. Tietyistä podcasteista on tullut minulle vakioseuraa ja odotan innolla, että uusi jakso julkaistaan.

Tietyllä tapaa podcasteja pitävistä neulojista on tullut kuin ystäviä, vaikka en olekaan heitä ikinä tavannut niin sanotussa oikeassa elämässä. Usein elämme aivan erilaista elämää ja täysin eri puolilla maailmaa, mutta silti tuntuu kuin tuntisin heidät. Olemme Laikan kanssa jo pitkään pohtineet oman podcastin aloittamista, mutta se on jäänyt aloittamatta milloin mistäkin syystä. Pitäisi ostaa mikroni, selvittää millä nauhoittaa ja miten saada podcast jakoon muillekin. Lisäksi emme ole tienneet, olisiko meillä kuuntelijoita.

Sitten Lina aloitti videopodcastin ja jokin naksahti. En missään nimessä ollut koskaan ajatellut, että tekisin videopodcastia, koska ajatus oman itsensä videoimisesta tuntui ahdistavalta ja pelottavalta. Lina Knits -podcastin kautta kuitenkin löysin aivan uuden maailman, videopodcastit. Tuolloin Nonnu oli ainoa, joka piti suomeksi podcastia ja julkaisi sitä YouTubessa – Linakin podcastaa siis englanniksi. Mutustelin ideaa jonkin aikaa kunnes päätin, että kokeilen.

Sillä tiellä tässä nyt ollaan. Kerran viikossa kerään koriin viikon aikana mahdollisesti valmistuneet työt (joita ei kyllä siis aina ole tällä oravan keskittymiskyvylläni, kun pitää neuloa kuutta asiaa yhtä aikaa), ne työt joita olen edistänyt kuluneen viikon aikana, mahdollisen postin (mikä Tuin Kutomon Podcastissa sisältää siis kaiken mikä on hankittu tai mikä on tullut postiluukusta), mahdolliset esiteltävät kirjat ja istun isoäidiltäni perimääni nojatuoliin nauhoittamaan. Koska perheeseeni kuuluu itseni ja Laikan lisäksi kaksi kissaa ja kaksi mäyräkoiraa, podcastistani ei puutu elämän ääniä ja satunnaista kaaosta. Välillä nuorempi mäyräkoira leikkii lempileluillaan eli tyhjällä limsapullolla ja välillä mäyräkoirat päättävät painia yhdessä pitäen älytöntä meteliä (oikeasti, painivat mäyräkoirat pitävät erittäin typerää ölinää ja paljon). Joskus kaatuvat kirjapinot, koska keksin pinota ne satulatuolille, minkä joku muu ehkä tajuaisi heti täysin typeräksi ideaksi. Toisinaan laittaessani nuorempaa mäyräkoiraa Walteria pois sylistäni kaadan pyykkitelineen. Mutta se on meidän elämää ja sitä kuuluu siis myös meidän perheen podcastiin. Puolisoni Laika on usein mukana podcastissa ja villitsee minua urpoilemaan entistä enemmän, ihan kuin en tarpeeksi urpoilisi itsekseni.

Muutamassa kuukaudessa on noussut esiin aalto suomalaisia podcasteja, mikä on ihana asia! Maailmalla on mieletön määrä englanniksi podcastaavia neulojia, ja neulepodcast-yhteisö on mahtava: ystävällinen, auttava, innostuva, enabloiva ja inspiroiva.

Mikäli podcasteista pitäisi sanoa jotain huonoa, niin se on niiden vaikutus kukkarolle. Kun näkee muiden neulovan itselleen uusista ohjeista tai itselle uusista langoista, esittelevän uusia projektipussukoita tai kerrosmerkkejä tai silmukkamerkkejä, huomaa yhtäkkiä napsuttelevansa itsekin niitä samoja tuotteita ostoskoriin Internetin ihmemaassa. Ennen podcastien katsomista en esimerkiksi kokenut tarvetta omistaa näin monta projektipussukkaa kuin nyt omistan, ja silti haluaisin niitä lisää. Tilasin juuri ystävältäni kerrosmerkkejäni, koska muillakin podcastaajilla on aina merkki siitä, mistä asti ovat neuloneet sitten edellisen videon. Ne tylsät, muoviset ja avattavat neulepussukassani jo olleet silmukkamerkit eivät tietenkään käyneet.

Tämä ei toki tarkoita, että ostaminen on pakollista. Mutta en ota vastuuta mistään! Ei ole minun vikani, jos lompakko huutaa apua ja postimies kantaa selkä vääränä paketteja.

Äkkiseltään voisi ajatella, että ei ole mitään järkeä katsoa videolta kun joku selittää mitä on neulonut tai mitä aikoo neuloa. Tai että miksi kukaan tahtoo selittää niitä videolle. Omalle peilikuvalleen puhuminen tuntuikin aluksi todella typerältä. Jännitin kovin, kiinnostaako ketään mitä höpisen. Itsestä ainakin tuntuu, että varsinaista asiaa on kovin vähän ja höpisen ihan mitä sattuu. Mutta ilmeisesti ihmisiä kiinnostaa, koska keskimäärin viikoittaista podcastiani on katsottu lähes 300 kertaa. Se tuntuu uskomattomalta mutta ihanalta, sillä rakastan neulojien yhteisöllisyyttä. Heitin ilmoille ajatuksen, että mitä jos neuloisimme yhdessä Heidi Alanderin Dodo-huivin, ja yhtäkkiä meillä oli koossa yhteisneulonta eli KAL (Knit Along), jossa on valmistunut useita, toinen toistaan kauniimpia huiveja ja meillä on ollut todella hauskaa! Ja mikä parasta, jokainen tuntuu viihtyvän.

Muutamassa kuukaudessa suomalaisia podcasteja on tullut kuin sieniä sateella! On ihanaa, että niin moni on uskaltautunut ottamaan askeleen podcastien maailmaan. En osannut kuvitella, miten paljon podcastin tekeminen antaa minulle neulojana ja ihmisenä. Olen saanut paljon uusia ystäviä, joista on tullut minulle tärkeitä. Tuntuu ihanalta nähdä mahdollisesti vuosien takaa tutut neulojat omalla ruudulla, neuloa ja viettää aikaa heidän kanssaan, jakaa vinkkejä, intoa ja riemua.

Suomalaisia neulepodcasteja löytää mm. Facebookin Suomalaiset neulepodcastit-ryhmästä sekä Ravelryn Suomalaiset podcastit-ryhmästä.