Das Garn - Selvittäjät

Münchenin poliisin rikoskomisario Gottlieb oli juuri nauttimassa lounastaan, kun nuorempi konstaapeli Volker ryntäsi paikalle.

- Herra rikoskomisario, meille soitettiin juuri lentokentältä ja pyydettiin saapumaan paikalle. He ovat ottaneet kiinni epäilyttävän miehen.
Gottlieb murahti harmista ja loi surumielisen katseen keskeneräiseen hapankaaliinsa.
- Rikolliset eivät odota, Gottlieb sanoi. Lähdetään! Sinä ajat, koska olet virkaiältäsi nuorempi.
Sinivihreä poliisi-BMW kiisi Volkerin ohjaamana pitkin tietä 92 kohti Münchenin Franz Josef Strauß -lentokenttää niin, että Gottliebin piti jo rauhoitella kollegaansa.
- Tämä on auto eikä mikään Messerschmitt, Gottlieb ärähti. Ei se epäilty sieltä mihinkään lähde. Pelkäätkö, että hän kasvattaa siivet ja lentää pois?

Volker hellitti kaasua ja auton vauhti hidastui. Lentokentällä Volker pysäytti auton terminaali 2:n eteen ja sammutti sireenin sekä hälytysvalon. Poliisit marssivat Gottliebin johdolla sisälle terminaaliin. Lentokenttävirkailijat johdattivat poliisit tullin tiloihin. Poliiseja oli vastassa rajavartioston kapteeni Wolfgang.

- Te olette pidättäneet jonkun epäilyttävän miehen, Gottlieb totesi. Mistä on kyse? Löytyikö häneltä aseita, räjähteitä tai huumeita?
- Parasta, että tulette itse katsomaan, Wolfgang sanoi. En ole eläissäni nähnyt mitään tällaista.
Gottlieb ja Volker vilkaisivat toisiaan. Juttu vaikutti pahalta.

Wolfgang vei poliisit pöydällä olevan matkalaukun luokse. Pöydän luona seisoi nuori rajavartija Gertrude, jonka jalkojen vieressä istui rajavartiokoira Pfötchen. Volke tunsi sydämensä jättävän yhden lyönnin väliin aina, kun hän näki Gertruden.

- Pfötchenin ansiosta me saimme sen miehen kiinni, Wolfgang sanoi. Lupasin sille jo aimo pätkän bratwurstia tästä hyvästä.
- Voisitteko viimeinkin mennä asiaan, Gottlieb murahti. Mistä on kyse?
- Katsokaa itse, Wolfgang sanoi ja avasi laukun.
Gottlieb ja Volker vetäisivät syvään henkeä nähdessään laukun sisällön. Pfötchen vinkaisi ja peitti silmänsä tassuillaan.

- Spitznagel sentään, Gottlieb huudahti. Sehän on täynnä… Lankaa!
- Aivan, Gertrude sanoi. Müncheniläistä lankaa. Fabua, Verikeriä, Vamosia, Aspenia... Kaikkea mahdollista. Tein tuosta vihreästä Pfötchenille koirantakin, ettei sitä palele talvella. Tuolla hopeanvärisellä kirjailin siihen Polizei, jotta kaikki näkevät, että Pfötchen on poliisikoira.

Gottliebin mulkaisu sai Gertruden punastumaan ja hiljenemään.

- Onko miehellä mitään selitystä, Gottlieb kysyi.
- Väittää vievänsä lankoja vaimolleen, Wolfgang vastasi. Heidän kissansa on kuulemma merkannut laukun, minkä vuoksi koira riehaantui. Pötypuhetta, sanon minä! Pfötchen ei hauku ilman syytä. Tutkimme asioita ja ilmeni, että mieheltä on tavattu lankaa useiden eri maiden lentokentillä. Scotland Yard, FBI ja FSB ovat kuulustelleet miestä, mutta kukaan ei ole onnistunut selvittämään tätä tapausta.
- Tämän pähkinän me murramme, Gottlieb sanoi. Volker, vie langat tekniikan tutkittavaksi. Minä menen jututtamaan miestä.

Münchenin iltapäivä hämärtyi illaksi ja ilta pimeni hektiseksi yöksi. Gottlieb uurasti kuulusteltavan luona ja Volker hoputti tekniikan miehiä tutkimuksissaan. Hikinen ja pitkä yö vaihtui viimein nihkeän kalseaksi aamuksi. Volker palasi lentokentälle allapäin ja kertoi huonot uutiset Gottliebille, joka joi Wolfgangin kanssa kahvia. Gottliebin ja Wolfgangin kasvoilla paistoi turhautuminen ja valvottu yö.

- Ei mitään! Volker parkaisi. Ei yhtään mitään! Tekniikka ei löytänyt langoista mitään. Ne ovat vain lankaa.
- Minuakaan ei onnistanut, Gottlieb sanoi. Gott in Himmel! Mies pysyi koko ajan kertomuksessaan. Langat ovat hänen vaimolleen ja kissa merkkasi laukun. Ilmekään ei värähtänyt. Jos Punaisella armeijakunnalla olisi ollut noin kylmähermoisia miehiä...

Gottlieb vavahti pelkästä ajatuksesta.

- Mitä me nyt teemme, Volker kysyi avuttomana.
- Meidän on päästettävä hänet menemään, Gottlieb sanoi alistuneesti. Meillä ei ole mitään.

Gottlieb ja Volker katselivat, kuinka Helsingin kone kohosi aamutaivaalle.

- Me olimme niin lähellä, Volker sanoi surullisena. Nyt hän pääsee kynsistämme lankojen kanssa.
- Joskus Bundespolizeikin epäonnistuu, Gottlieb sanoi. Tämä jää ratkaisemattomien tapausten joukkoon. Minä vien auton asemalle ja sitten menen hetkeksi kotiin nukkumaan ennen kuin seuraava vuoro alkaa. Tarvitsetko kyydin?
- Jään tänne ja syön jotain, Volker sanoi. Menen sitten bussilla kotiin.

Kun Volker istui Wiener's der Kaffeessa syömässä, joku tökkäsi häntä jalkaan. Volker katsoi alas ja näki Pfötchenin. Pfötchen laittoi päänsä Volkerin polvelle ja huokaisi.

- Tiedän, mutta me teimme parhaamme, Volker sanoi ja rapsutti Pfötchenia korvan takaa.

Gertrude säntäsi paikalle.

- Tännekö sinä hunsvotti karkasit? Gertrude sanoi Pfötchenille.
- Haluatko kahvia? Volker kysyi Gertrudelta.
- Voisinhan minä kupillisen juoda, Gertrude sanoi.

Volker haki Gertrudelle kupin kahvia. Gertrude siemaisi kahvia ja katsahti Volkeria ujosti.

- Tuli vain mieleeni, että minulta jäi aika paljon lankaa yli, kun tein Pfötchenille takin, Gertrude sanoi. Haluaisitko vihreän villapuseron? Voisin kirjoittaa siihen hopeanvärisellä langalla Polizei, jotta kaikki näkevät, että olet poliisi. Sinun pitäisi kyllä tulla käymään luonani, jotta saisin otettua sinusta mitat villapuseroa varten.
- Villapusero olisi erinomainen, Volker sanoi. Münchenin talvi voi nimittäin olla kylmä, eikä minulla ole edes yhtä lämmintä turkkia kuin Pfötchenilla.

---

Tämä tarina on mielikuvituksen tuotetta. Kaikki yhteydet todellisiin henkilöihin, eläviin tai kuolleisiin, ovat sattumaa.